matkarapsa

vaikkei päivärahoja varmaankaan saa näillä turinoilla... Mutta tässä tulee, halusit tai et.

Onneksi lähdettiin maanantaiaamuna lentokentälle hyvissä ajoin, kolmelta aamuyöstä herätys, heti parin tunnin virkistävien unien jälkeen (U onneksi oli nukkunut hieman pidempään). Koska lento oli myöhässä. Ja myöhässä olo jatkui ilmoituksilla ensin puolen tunnin välein (next info 5.30 jne) ja sitten tunnin välein. Vihdoin puolenpäivän aikoihin tuli tieto (ei tosin siihen infotaululle, siitä lentomme vaan mysteerisesti hävisi), että lento on peruttu. Onneksi mr S on jonkin verran ravannut siellä köpiksessä, jotta saatiin viettää aikaamme sentään loungen mukavilla sohvilla/tuoleilla, syödä aamupalaa ja lukea lehtiä. Lennon peruunnuttua jonottamaan. Josta hetikohta reilun parin tunnin jonotuksen jälkeen saatiin paikat neljän lennolle... Köpikseen! Onneksi siellä kohtuullinen reilun tunnin vaihto (joka sekin kyllä vietettiin mukavasti loungessa) ja siitä Lissaboniin. Vihdoin sellaisen reilun 17 tunnin matkaamisen jälkeen oltiin hotellilla. Jossa suurinpiirtein vaan kaaduttiin sänkyyn.

Tiistaiaamuna lähdettiin käppäilemään ja katselemaan lähimaisemia. Ihan kullinluikauksen päässä oli mukava pikku ulkoilmakahvila, jossa nautittiin aamupala. Siitä jatkettiin kauppakeskukseen (joka myös oli kävelymatkan etäisyydellä) hakemaan vaippoja, vauvasössöjä sun muita välttämättömyyksiä.

Tähän väliin voisi laittaa pari huomiota kyseisestä kaupungista. Yllättävän harva puhui englantia. Nekin, jotka väittivät puhuvansa/ymmärtävänsä, olivat todella kaukana sujuvasta kielitaidosta. Huraa suomalaiselle kielenopetukselle sekä television tekstityksille.
Lissabonilaiset eivät joko tee lapsia tai sitten ne piilottelevat niitä jossain koloissa siihen asti, että ne kävelevät. Myöskään siunatussa tilassa olevia naisia ei näy katukuvassa lainkaan. Näin koko reissun aikana yhden pystymahaisen yksilön. U sai kaiken huomion kaikilta koko ajan. On vaan niin dorka tyyppi, ettei ymmärtänyt ollenkaan ottaa siitä kaikkea irti. Tuijotti vaan suu auki, kun ihmiset tulivat lässyttämään hälle ja kutittelemaan poskista. Loppulomasta sentään muutamalle harvalle ja valitulle irtosi pieni hymynkare moisesta toiminnasta (mm. paluulennolla niille kahdelle simpsakalle lentoemolle, kaksi stuerttia tosin sai saman tuijottelukohtelun kuin muut lässyttäjät. Isin poika on hän).

Tiistaina käveltiin ja käveltiin ja käveltiin. Siltä se tuntui. Etsittiin yhtä ravintolaa pari tuntia (kävellen, bussi olisi mennyt ihan viereen) ja kun päästiin ovelle, oli ravintola sulki. Pieni pettymys, voisin sanoa. Seuraavaksi illaksi pyydettiin hotellia varaamaan meille pöytä sieltä ravintolasta. Ja mentiin sinne bussilla.

Keskiviikkona käytiin katselemassa nähtävyyksiä, vanhaa komeaa luostaria ja Belemin tornia. Haastavaa rattaiden kanssa, mutta tehtävissä kuitenkin. Josta tuli tosiaan mieleeni se seikka, että ei ole Lissabonia tehty liikuntaesteisille. On tehty eri hankalaksi liikkuminen joka puolella, välillä tuntui, että ihan kiusallaan ovat laittaneet ihan vaan pari rappusta sinnetänne, ettei vaan olis helppoa kellään. Tosin ehkä se voi olla myös ne järjettömät korkeuserot, joita siinä kaupungissa on. Mutta esim. metroasemilla ei todellakaan ollut hissejä (joissakin oli, mutta osa niistä oli rikki) tahi liukuportaita. Tuli voimaharjoittelua, kun nosteltiin sitä hyökkäysvaunua.

Keskiviikkoiltana siis syötiin täällä. Hyvä ruoka, parempi jälkkäri. Kaiholla muistaen sitä suklaakakkua.

Torstaina ajeltiin junalla Sintraan, ei tosin siellä jaksettu kivuta/ajaa kukkulan päällä olevalle linnalle, nautittiin vaan keväisestä säästä ja maisemista. Kiva päiväreissu. Illalla mentiin lähellä hotellia olevaan Aqua Livres -ravintolaan. Ihan ok ruoka, muttei mitenkään erikoista.

Perjantaina shoppailtiin. Voi elämä, että oli iso kauppakeskus. U sai pari uutta rotsia, parit housut ja pari paitaa... Itelle en jaksanut katsoa mitään (läskipossu olotila vaihteeks) mutta mr S löysi itelleen kengät ja farkut. Vika ilta käppäiltiin sitten Baixan alueella ja käytiin syömässä täällä. Aivan suussasulavaa lihaa ja se kastike! Ainoa miinuspuoli oli, että U:ta alkoi jo matkaväsymys painaa, syötiin sitten vähän vuorotellen mr S:n kanssa.

Lauantaina lennettiinkin sitten kotiin. U tosiaan hieman matkasta väsyneenä, ei oikein oma itsensä. Onneksi oli melko tyhjä kone, että saatiin rauhassa käppäillä ja valloittaa pari penkkiriviä. Niin, U oli kyllä lähes koko matkan aivan esimerkillinen kakara, mitä nyt huuteli vauvvaavauvvaavauvvaaa päättymättömällä kasetilla.