Onpahan ollut kiireistä, silleen ihan hyvällä tavalla. Ja sitten ei vaan jaksa/viitsi käyttää sitä hetkeä vapaa-ajastaan kirjoitellakseen siitä, että on kiireistä.
Tällä viikolla eräs päivä, kun hain U:ta dagiksesta, kuulin sen. Vihdoinkin, ajattelin. U aloitti kävellessämme kohti parkkipaikkaa hyvinkin lupaavasti: "U rakastaa..." (kuvittele tähän kaksivuotiaan tunteenpalo, siihen sanaan todella sisältyi kaikki pikkupojan rakkaus) (niin ja tän mamman sydän meinas pakahtua tässä vaiheessa, luullessani vielä, että oli ollut ikävä mua ja olisin kuullut vihdoin rakkaudentunnustuksen. Ja ketut) "...mamman Smartia!!!"
Siinä on pojalla prioriteetit kohdillaan. Ehkä hivenen repesin :) Onneksi tämän jälkeen olen saanut myös kuulla, että olen U:n rakas. Ihana pikkumies!
