Rikkoutumaton perinne

Viime viikolla oli taas Beaujolaus Nouveaun aika. Alunperin oli ihan muut suunnitelmat, mutta niin se vaan kääntyi, että mr S:n serkku vaimonsa kanssa oli taas nauttimassa uuden sadon viiniä meidän kanssa. Jotenkin hassua, että ihan itsekseen tällaiset perinteet muodostuvat ja tällä kertaa todella tuntui siltä, että turha yrittää mitään muuta, näiden ihmisten kanssa kuuluu tämä hetki viettää.

Mä oon ollut viime viikon torstaista asti kipeenä. Olipa ärhäkkä tauti ja vieläkin tuntuu siltä, ettei ihan voimainsa tunnossa ole. Mr S on ollut ihan superihana, hoitanut U:n viemiset, tuomiset ja viihdyttämiset. Mä oon saanut keskittyä niistämiseen, yskimiseen, nukkumiseen ja välillä hömppäsarjojen katsomiseen. Josko tää nyt ois tässä tää tauti. Salille pitäis jo päästä!

Tänään siskoitten pikkujoulu, U tosin mukana (laitetaan sille peruukki päähän, ni uppoo ku väärä raha) ja siskontyttö tulee myös mukaan. Melko kivaa, että on taas tällainen hetki, ettei kukaan kiukuttele ja voidaan viettää aikaa keskenämme. Mr S menee veljensä luokse juomaan sen viskivarastoja tyhjäksi.

Ennen pikkujouluja kuitenkin kummipojan synttärit. Pitääkin valmistautua, lahja vielä pakkaamatta ja ehkä vois vaihtaa jonkun mekon päälle.

Vanha rouva

Kun on tuntenu 10 vuotta mr S:n, voipi saada lahjaksi vaikka helmet. Joista sitten kuulee jatkossa vinoilua aina niitä käyttäessään, että miksi sulla on tollaset vanhan rouvan helmet kaulassa... 

10 vuotta on hurahtanut kuin siivillä, harvemmin tylsää hetkeä ton tyypin seurassa on ollut. Mielenkiinnolla ja hivenen kauhulla odottelen seuraavia vuosikymmeniä. 

Lumisadetta

Mr S:n vaari saatellaan tänään viimeiselle matkalle. Harmikseni en päässyt mukaan bileisiin, koska kunto petti. Ääntä ei tule ja kurkkuun on muuttanut kaktus. Päätin jäädä kotiin lepuuttamaan.

Hautajaiset alkoivat klo 14.00 ja melko samaan aikaan alkoi lumisade, joka tekee maata valkoiseksi. Järkeillen asiat eivät liity millään tavalla toisiinsa, mutta haluan ajatella, että sieltä jostain se vaari laittoi meille vähän kaunistusta pimeyteen.

On se jännää, miten ihmisen poismeno vaikuttaa. Vaikka vaari olisi seuraavaksi täyttänyt 92 vuotta, eli varmasti jo nähnyt kaiken, mitä tässä maailmassa nyt on katsomisen arvoista, silti on haikea mieli ja muutama kyynelkin vierähtelee. Kuitenkin lähes kymmenen vuoden ajan oli mullekin kuin oma vaari. (Välillä pepusta nipistelevä vaari, mutta kuitenkin ;))

Mun miehet lähti niin komeina laittamaan vaaria (isovaaria) hautaan. Kun vilkutin U:lle, ihan hätkähdin sitä, miten iso poika se jo on. Pitkä kun mikä ja lähestulkoon itsenäisesti toimiva vekotin. Toki siihen oikeeseen itsenäisyyteen on vielä vuosia, mutta on ihan hämmentävää, miten nopeasti sellasesta vauvapötkylästä kasvaa oikea ihminen. Oikea ihminen, joka huvittaa tällä hetkellä lähipiiriä tokasemalla sopiviin kohtiin aina välillä: "Voi Visti!" Ja veikee virnistys päälle. On se vaan niin söpö tällä hetkellä. Onneksi niillä hetkillä pääsee niiden kauheiden hetkien yli...

Mr S:n kanssa oli taas vaihteeksi perusriita tossa su-ma välisenä yönä. Kahteen asti kun (taas) junnaa niitä samoja asioita, joita aina, ei enää huvita mikään. Edes seuraavana päivänä. Viime maanantai olikin ehkä väsynein ja v-mäisin pitkiin aikoihin.

Onneksi mr S osaa myös sen sopimisen jalon taidon paremmin kuin minä. Oli kävellyt kirjakauppaan ja todennut myyjälle, että hän on ollut hölmö, olisiko sellaista kirjaa, jossa selitetään, miksi mies on parisuhteessa hölmö? Olisin halunnut kyllä olla näkemässä myyjän ilmeen... Mutta maanantain pihvi-illallisen päätteeksi sitten ojensi paketin, josta paljastui kaksi kirjaa. Toinen mulle (Eniten vituttaa parisuhde) ja toinen hälle (Parisuhdekoulu, opas avio-onneen). On se kyllä vaan kehityskelpoinen yksilö! Ja ihan itse itseään kehittävä vieläpä.

Vielä vaarin kuolemaan palatakseni. Saa nähdä, miten pitkään mummu sinnittelee yksin. En osaa kuvitella, miltä tuntuu, että toinen palanen itsestä onkin yhtäkkiä poissa. Olivat olleet yhdessä aivan teineistä asti. Miten siinä vaiheessa osaa olla enää yksin? Mummu sanoikin, että päivät ovat todella pitkiä, vaikka kaipa se minuutissa edelleen kuusikymmentä sekuntia on. Vaikkei siltä tunnu. Toivottavasti nyt ei ihan vaivu epätoivoon. Mr S kyllä uhkaili, että lähdetään sitä roudaamaan ainakin Tuomaan markkinoille, toivottavasti saadaan mummu suostumaan :)

Tulipa taas tajunnanvirtaa, eiköhän tässä ollut päällimmäiset tällä hetkellä. Toisella kertaa taas lisää.

RIP

Mr S:n vaari, U:n isovaari pääsi pois sunnuntain-maanantain välisenä yönä. Juuri oli mr S:n isä soittanut sunnuntaina, että nesteytys on lopetettu ja vaan kipuja lääkitään. Onneksi meni noinkin nopeasti, oli sydäntäsärkevää tietää, että kaiken aina itse tekemään tottunut mies ei pystynyt enää mihinkään.

Hautajaiset tiedossa siis. On ollut miettimistä siinä, miten ja mitä U:lle kertoo? Kun ei se vielä pieni tajua mitään. Ehkä ennen hautajaisia kerrotaan, että siellä on surullisia ihmisiä, mutta se ei haittaa, koska vaari eli hyvän ja pitkän elämän. Myös mietityttää noin niinkuin ylipäänsä, että miten tällainen 'pakana', joka kuitenkin uskoo johonkin energiaan, henkeen, kuolemanjälkeiseen elämään, kertoo kuolemasta lapselle. Kun ei kuitenkaan halua tuputtaa sitä omaa uskomustaan. No, sitä mietitään sitten.

Oli lähes kymmenen vuoden ajan mun varavaari, omia isovanhempia kun ei elossa ole ollut vuosikausiin... Haikea olo.

Mr S lähdössä duunimatkalle kahdeksi päiväksi. Mulla siis yh-arkea taas vaihteeksi ja U on ihan kauheen räkäsenä. Saa nähdä, onko kotipäiviä tiedossa. Kun töissäkin olis kaikkea. Ei voi mitään.