Ha mä mitään eilen silittänyt. Otin pikkupikku päikkärit ja sitten mr S tulikin jo kotiin ja alko vinkuu jotain syömistä. Halus välttämättä makaroonilaatikkoo, joka oli ikiroudassa pakkasessa. Kiukutteli vielä, kun ei tullut tarpeeksi nopeasti ruoka pöytään. No, saapahan tänäänkin syödä sitä perhanan makaroonilaatikkoa.
Eilen repes jotenkin ihan. Lounaaks oli sinihomejuusto-broileritäytteisiä ohukaisia, pakkohan niitä oli syödä. Ja yhellä duunikaverilla oli synttärit ja se toi muffinsseja, iltapäiväkahvilla sitten ei voinut sellaista vastustaa. Illalla tosin en sen enempää mässäillyt, välipalapatukan söin ja pari leipää. Tais jäädä itseasiassa iltasyömiset liian vähään. Harmitti niin, kun oli tullut töissä mässäiltyä. Aamulla vaaka näytti saman tutun 73,8kg. Eli ei mihinkään suuntaan liikettä. Niin turhauttavaa.
Riitelyä eilen mr S:n kanssa, tuli jotenkin kaikennäkösiä taas purettua. Tai mä olin itseasiassa ihan hyvällä, jopa energisellä tuulella, mutta se taas ei. Otti ihan vaan vittuiluna kaiken mitä sanoin tai tein. Jopa viritin meidän keittiön kaappien ovet, jotka on ollut mun työlistalla vaikka kuinka pitkään. Tosin ne on jotenkin vialliset, kun ei saanut niitä kohdilleen sitten kuitenkaan... Tulipahan sekin vihdoin tehtyä. Vielä pitäisi jossain vaiheessa virittää antennijohtoa seinään kiinni. Nyt se hiukka menee miten sattuu pitkin lattioita.
Se on mukavaa kyllä, että vaikka riidellään, niin osataan sopia aika nopeasti ja puhua asiat läpi, ettei jää vaivaamaan. Siinä oikeesti auttoi varmasti pariterapia jossa käytiin. Se oli osana mun masennuksen hoitoa. Oli kyllä tosi jees, että pääsin sellaiseen kokeiluryhmään, jossa terapoitiin pariterapian kautta. Oppi vähän purkamaan toiselle tunteitaan.
Riitelystä puheen ollen, isosisko on mulle suuttunut, eikä halua olla missään tekemisissä. Saa nähdä kauanko kestää. Siinähän kiukuttelee, ei kauheesti vaikuta mun elämään. Ei muutenkaan olla oltu mitenkään päivittäin tekemisissä. Mulla on onneks ihan puhdas omatunto, en oikeesti oo tehnyt mitään, minkä takia sen pitäisi käyttäytyä noin. Se nyt vaan haluaa olla dramaqueen. Voi jatkua pitkäänkin. Sillä on tapana suuttua kavereilleen/siskoilleen, puhelakko voi kestää monta vuottakin. Että hiphei, voi tulla hupaisia perhepäivällisiä jatkossa=) Onneksi osaan ottaa ihan lungisti nykyään nää mun perheen järkkäämät hulabaloot, senkin opin terapiassa. Mitä tästä opimme, terapiaan vaan kaikki!