keskiviikon kiukuttelut

jotka kyllä näköjään jatkui tällekin päivälle... Olin eilen melko ajoissa kotosalla, otin pikku päikkärit. Siinä heräilin kun mr S tuli kotiin, jumitettiin väliä tietokone - sohva ihan yhteisesti. Jossain vaiheessa mr S tiuskas mulle, että miks mä oon niin jumalattoman vittumainen. Tai kiukkunen tai jotain. Yritin olla nätisti, ottaa positiivisemman asenteen (vaikka omasta mielestäni olin aivan normaalisti) ja jatkaa provosoitumatta.

Päätettiin lähteä ilta-ajelulle. Tai mä olisin halunnut kävelylle, mutta myönnyin ajeluun. Ihan autolla mentiin, käytiin jossain Otaniemen - Kehä I:n välimaastossa katsomassa jotain asuinaluetta, jolle en tiedä nimeä. Oli aikamoinen nukkumalähiö. No, ihan kivan näköstä kuitenkin, meri lähellä jne. Siitä mr S ajeli Lehtisaareen. Siellä kierreltiin katselemassa vähän. Se se vasta nukkumalähiö on! Koko paikka ahdisti jo ajatuksena. Mutta kun sieltä olis näköala merelle. Siinä sitten erehdyin sanomaan, että mä en suostu muuttamaan vaan sen takia, että mr S saisi näköalansa. ISO VIRHE. Sen jälkeen ei sitten muuta olla oikein sanottukaan/puhuttu. Yritin perustella sille, että eikö ole parempi, että sanon nyt suoraan, mitä ajattelen, kuin että vaan myönnyn kaikkeen ja mulle tulee paha olo asioista, joihin suostun.

Jotenkin vaan on aika raskasta välillä ton mr S:n kanssa. Kyllä tää tästä, mutta mä olen vähän kyllästynyt aina miettimään, että mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Ja anteeksipyytelyyn. Ja kaikkiin sen ideoihin, joita pitäis riemusta kiljuen alkaa toteuttamaan.

Se sanoi vielä illalla mulle, että jos multa kysyttäisiin, niin ei muutettais ikinä mihinkään, eikä tehtäis ikinä mitään. Teki mieli vastata takaisin, että katotaan kuinka nopeasti muutankaan... Aamulla vielä (ei eilen illalla hyvänyöntoivotuksia, ei tänä aamuna pusua) teki mieli kerätä kaikki mun kamat ja lähteä kävelemään. Sanomatta sanaakaan. Mähän en nyt ala anelee ja pyytelee anteeks sitä, että sanoin, mitä ajattelin.

Välillä vähän tällaista... aika harvoin kuitenkin riidellään. Ehkä se tekee hyvää välillä.

Ha mä mitään eilen silittänyt. Otin pikkupikku päikkärit ja sitten mr S tulikin jo kotiin ja alko vinkuu jotain syömistä. Halus välttämättä makaroonilaatikkoo, joka oli ikiroudassa pakkasessa. Kiukutteli vielä, kun ei tullut tarpeeksi nopeasti ruoka pöytään. No, saapahan tänäänkin syödä sitä perhanan makaroonilaatikkoa.
Eilen repes jotenkin ihan. Lounaaks oli sinihomejuusto-broileritäytteisiä ohukaisia, pakkohan niitä oli syödä. Ja yhellä duunikaverilla oli synttärit ja se toi muffinsseja, iltapäiväkahvilla sitten ei voinut sellaista vastustaa. Illalla tosin en sen enempää mässäillyt, välipalapatukan söin ja pari leipää. Tais jäädä itseasiassa iltasyömiset liian vähään. Harmitti niin, kun oli tullut töissä mässäiltyä. Aamulla vaaka näytti saman tutun 73,8kg. Eli ei mihinkään suuntaan liikettä. Niin turhauttavaa.
Riitelyä eilen mr S:n kanssa, tuli jotenkin kaikennäkösiä taas purettua. Tai mä olin itseasiassa ihan hyvällä, jopa energisellä tuulella, mutta se taas ei. Otti ihan vaan vittuiluna kaiken mitä sanoin tai tein. Jopa viritin meidän keittiön kaappien ovet, jotka on ollut mun työlistalla vaikka kuinka pitkään. Tosin ne on jotenkin vialliset, kun ei saanut niitä kohdilleen sitten kuitenkaan... Tulipahan sekin vihdoin tehtyä. Vielä pitäisi jossain vaiheessa virittää antennijohtoa seinään kiinni. Nyt se hiukka menee miten sattuu pitkin lattioita.
Se on mukavaa kyllä, että vaikka riidellään, niin osataan sopia aika nopeasti ja puhua asiat läpi, ettei jää vaivaamaan. Siinä oikeesti auttoi varmasti pariterapia jossa käytiin. Se oli osana mun masennuksen hoitoa. Oli kyllä tosi jees, että pääsin sellaiseen kokeiluryhmään, jossa terapoitiin pariterapian kautta. Oppi vähän purkamaan toiselle tunteitaan.
Riitelystä puheen ollen, isosisko on mulle suuttunut, eikä halua olla missään tekemisissä. Saa nähdä kauanko kestää. Siinähän kiukuttelee, ei kauheesti vaikuta mun elämään. Ei muutenkaan olla oltu mitenkään päivittäin tekemisissä. Mulla on onneks ihan puhdas omatunto, en oikeesti oo tehnyt mitään, minkä takia sen pitäisi käyttäytyä noin. Se nyt vaan haluaa olla dramaqueen. Voi jatkua pitkäänkin. Sillä on tapana suuttua kavereilleen/siskoilleen, puhelakko voi kestää monta vuottakin. Että hiphei, voi tulla hupaisia perhepäivällisiä jatkossa=) Onneksi osaan ottaa ihan lungisti nykyään nää mun perheen järkkäämät hulabaloot, senkin opin terapiassa. Mitä tästä opimme, terapiaan vaan kaikki!

Tiistait...

Jos jotain vihaan, niin tiistaipäiviä. Sen takia varmaankin päädyin tänne kirjoittelemaan... Työajalla vielä, (ei kerrota kelleen). Ihan pikkutytöstä asti ts ainakin yläasteelta kaikkein vaikein aamuherätys on ollut tiistaisin. Tänään onneksi heräilin ajoissa, mutta nyt ruoan jälkeen tuntuu meno hyytyvän.
Papu (neitokakadu) on meillä hoidossa vielä viikon, jee! Jos siihen mennessä uskaltaisi mennä ruokakupilleen, kun mentiin herran yksiö laittamaan uuteen uskoon. Ja uudet asiat on eri pelottavia ja nyt ne ärsyttävästi ilmaantui juuri ruokakupin eteen. Ei kai tollainen eläin voi itseään nälkään tappaa, vai voiko? Toivottavasti ei sentään. Ehkä jo tänään pääsee syömään ruokaansa. On elänyt nyt vaan hirssillä. No, se tuntuu kelpaavan=)
Me aloitettiin mister S:n kanssa uusi elämä. Tarkoittaen siis laihdutusta. Voisi tänne myös yrittää kirjata saavutuksia/takapakkeja (viimeisiä toivottavasti hyvin paljon vähemmän). Eilen käytiin illalla lenkillä. Karkkia en ole syönyt ihan hetkeen. Eilen tosin meinasi käydä köpelösti, kun kävelin videovuokraamon ohi ja tuli mieleen ne kaikki ihanat irttarit! Pysyin lujana! Mr S. on muuten viime päivinä käyttytynyt liiankin mallikelpoisesti, tiskannut astioita yms. epäilyttävää. Johtunee riidasta, joka käytiin sunnuntaina. Annoin taas tulla oikein täyslaidallisen. Ja ihan vaan tuntu olevan syynä se, että menkat alko (sitä ei kyllä tunnusteta mr S:lle).
Kävin eilen myös hakemassa apteekista lääkkeitä pienemmällä annostuksella, eli masennuslääkitystä oon lopettelemassa. Puoltoista vuotta on tullut nappeja vedettyä naamaan. Vähän sekin jänskättää, mutta kyllä se siitä! Siitähän voisi myös päivittää tuntojaan vaikka ihan omaksi ilokseen tänne.
Kai pitää tehdä hieman töitä taas välillä, tuntuu vaan, että kaikki muut ovat lomilla, paitsi minä, joten on melko hiljaista... Pidin jo pari viikkoa tossa heinäkuun alussa lomaa, mutta siitä joku toinen kerta sitten, jos jaksaa...
Yritetään jaksaa taas tää tiistai hymyillen!