tarinoita ja jorinoita

Tässä vaiheessa voisi olla aiheellista kertoilla hieman historiaa...

Mulla on viisi siskoa. Niin, kaikki on tyttöjä, ja kyllä, meitä on siis yhteensä kuusi lasta. Todella hyvin laskettu. Kaikkien tyttöjen nimet alkaa samalla kirjaimella. Jossain vaiheessa oli vielä koira, joka myös oli tyttö, jonka nimi alkoi myös samalla kirjaimella. Eli jos äiti kutsui koiraa, piti kuitenkin jäädä vielä kuuntelemaan, että tarkoittiko oikeasti koiraa, vai menikö vaan nimissä sekaisin. Vähemmästäkin menee ihmisen pää sekaisin. Kotona oli aina menoa ja huutoa, yritin paeta sitä kirjojen maailmaan. Joskus onnistuin, useimmiten en. Vanhin sisko asuu amerikassa, on kotiäitinä neljälle lapselle. Toiseksi vanhimmalla on adoptoitu/sijaislapsi, mutta ei miestä. Sillä on myös oma yritys. Kolmanneksi vanhimmalla on kolme lasta ja mies. Niillä me käydään melko usein, sieltä on niin mukava päästä sitten oman kodin rauhaan=). Musta edellinen on kehitysvammainen, n. viisivuotiaan tasolla henkisesti. Asuu asuntolassa, käy kotona usein viikonloppuisin + kaikkiin bileisiin tulee tietenkin mukaan. Mun pikkusisko on naimisissa ja niillä on pikkukoira. Nekin luultavasti muuttaa joulukuussa takaisin jenkkeihin. Sitä tulee varmasti ihan hirvee ikävä.

Mä olin naimisissa mun ekan poikaystävän kanssa. Tavattiin, kun olin just täyttänyt viistoista, mentiin kihloihin kun olin just täyttänyt seittemäntoista, naimisiin kun olin täyttänyt yheksäntoista. Neljä vuotta kerettiin olee naimisissa ennen kun mun exä tajus, että mä oonkin ihan hirvee akka, eikä se kestä mua. Laitto mut pihalle ennen kun kerkesin edes tajuta, että se oli tosissaan. Ja takaisin lapsuuden kotiin... siellä muutaman kuukauden jaksoin maata sängyn pohjalla, sitten sain vuokrakämpän. Sieltä mr S tuli sitten mua hakemaan. Eikä enää päästänytkään takaisin, onneksi. Oon nyt onnellisempi kun koskaan!

Asuttiin 18 m2 yksiössä puolisen vuotta. Siitä muutettiin hornan perseeseen, omakotitaloon 120 m2. En viihtynyt ollenkaan siellä talossa. Siellä asuessa sairastuin masennukseen. Päästiin onneksi nopeesti terapiaan. Käsittelin kaikenmaailman perheasiat, uskonnon (kyllä, perhe on uskonnollista väkeä), avioeron. Muutettiin takaisin kaupunkiin, jätettiin puolen hehtaarin metsä sinne odottamaan rakennuslupaa. Eli luultavasti jossain vaiheessa on muutto takaisin edessä. Saa nähdä...

Nyt meillä on aivan ihana koti! Rempattiin se lattiasta kattoon, lyötiin yks seinä alas ja rakennettiin toinen, ostettiin kaikki uudet huonekalut, tehtiin keittiö uusiks jne. Eilen puhuttiin taas muuttamisesta. Ei olla keretty vielä vuottakaan asua tossa. Mr S haluaa vaihtaa alaa, jos ei pääse täällä Suomessa kouluun, joutuisi muuttamaan luultavasti Norjaan. Välillä pelottaa nää kaikki muutokset, joita tulee jatkuvalla syötöllä. Tuntuu, ettei meinaa perässä pysyä. Pitää nyt vaan odottaa ja katella.

Viikonloppu meni touhuillessa kotona. Tehdään vieras/työhuone vihdoin kuntoon. Saatiin tapetoitua yks seinä ja maalattua hyllyt ja tuoli, jotka on tulossa sinne. Nyt on takareidet kipeinä, kun tuli maalailtua mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa. Oli vaan niin pirun kostea ilma koko viikonlopun, että ei kuivanut maali ollenkaan. Joutui jättämään vielä täksi viikoksi sitä projektia. Onpahan jotain tekemistä. Kivaa, että saadaan sekin huone vihdoin kuntoon. Se on jäänyt vähän romukasaksi, kun ei varsinaisesti oo "tarvinnut" sitä huonetta. Kun sais sinne tietokoneen ja sellaset tavarat, niin se ois hyvä. Vois ehkä vaikka saada koulujututkin kasaan. Niin, en siis oo valmistunut vielä. Ammattikorkeesta. Tuli toi avioero vähän huonoon kohtaan. Sitten, kun olin hyvällä mallilla uudestaan, sairastuin masennukseen. Eli ei mennyt ihan putkeen se homma. Nyt olis jotain yheksän kuukautta aikaa saada se plakkariin. Ei paljon puutu, mutta silti stressaa ihan hulluna. Koulun nimikin on kerennyt vaihtumaan... Ei ikinä hyvä juttu... Mutta joo. Ei nyt tähän hätään paljon muuta. Paino aamulla 73,5kg.