Yöllä sanoin mr S:lle, että mulla on nyt vähän huono olla. Mutta kyllä mä tän selvitän itekseni. Mr S muistutti, ettei me ihan turhaan käyty pariterapiassa, että kyllä silläkin on jotain tekemistä mun pahan olon kanssa. Ainakin mun olo vaikuttaa ihan suoraan siihen. Kysyin, että mitä hyötyä siitä terapiasta oli sille? Vastaus oli omituinen, en saanut siitä oikein kiinni. Jotain asioiden laittamista kokojärjestykseen. Kai mun olojen mittaamista? En haluaisi, että mä oon aina se, jota pitää varoa, joka voi mennä rikki. Ei se tunnu yhtään reilulta. Että toinen joutuu hiipimään mun ympärillä varpaisillaan.
Keskustelu lähti siitä liikenteeseen, että mr S yritti olla mulle ihana, pussaili ja halaili ja mä jäädyin totaalisesti. En vaan pystynyt tekemään yhtään mitään. Makasin sängyllä ja toivoin, että saisin nukahtaa. Mä oon jotenkin ihan uupunut, väsynyt, voimaton. Kai tää tästä.
Niin, oon myös täydellinen sokerinarkkari. Jätän karkit töihin, mutta sitten syönkin niitä ihan urakalla koko työpäivän ajan. Tänä aamuna odotin vaan, että pääsen työpöydän ääreen, kun täällä odotti kaksi pussillista karkkia. Hyvä ettei ollut kauheet sokeritärinät päällä... ei hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti