suunnitelmista

miten voikaan ihminen ajatella, että voisi jotenkin vaikuttaa elämänsä kulkuun? Kun muuttujia on miljardeja. Eilen jotenkin iski päin naamaa se fakta, että mä täytän kohta kolmekymmentä ja ei mun elämän näin pitänyt mennä? Mitä tapahtui?

Suunnitelma oli selkeä, kaksvitosena mulla olis vähintään yksi lapsi, ehkä toinen jo tuloillaan. Olisin töissä jossain semisuuressa leipomossa, jonain vuoropäällikkönä tms. Olisin valmistunut ja eleltäis jossain päin Itä-Vantaata (paitsi tätä vastaan vähän kapinoin, yritin saada exää ostamaan kanssani kämpän keskustasta. Ei suostunut). Valmistuin kaksysinä, kolkyt kolkuttelee ovella eikä kakaroista tietoakaan. Eilen jopa illalla tuli paniikki, että onko niitä kakaroita tehtävä? Mitä jos ei haluu??? Ei oo siitä vauvakuumeesta tietoakaan.

Meillä oli selkeä ajatus, kun myytiin Lauttasaaren kämppä. Että väliaikaisratkaisuna muutetaan asumisoikeuskämppään. Jep, hiukka yli vuos nyt on oltu. Ei sentään jätetty tavaroita muuttolaatikoihin, niinkuin eräs tuttava on tehnyt (vieläpä parin lapsen kanssa asustaa siellä muuttolaatikoiden keskellä, syöden kertakäyttöastioista). Mutta kuitenkin. Ei tää elämä taida tulla valmiiksi koskaan?

Suunnitelmissa olisi ollut huomenna kehityskeskustelu, mutta pomo on kipeenä. Joudun vielä määrittelemättömän ajanjakson kärvistelemään ja miettimään mitä paskaa sieltä taas tulee niskaan. Ihan hiukka ahistaa, mutt onneks sitä ei varmaankaan huomaa???