Ikean kävästiin eilen illalla. Alkoi jo hieman hermostuttamaan, kun aamuisin liian valoisan seurauksena (myös viikonloppuisin) herättiin molemmat ihan kukonlaulun aikaan. Eli verhot makkariin. Virittelin ne jo hienosti ikkuinoissa oleviin systeemeihin (todella viritys) saa nähdä kuinka kauan tää mun viritys kestää ennen kuin jompikumpi hermostuu ja saadaan ne ihan oikeasti kiinni sinne kiskoihin. Villi veikkaus vois olla sellanen kolme kuukautta?
Jännättää, aamulla mr S:n kanssa kävin läpi sitä, että mitä kannattaa kysellä kun soitan. Ihan hyviä pointteja antoi, sillä vaan on välillä vähän liian suuret luulot musta. Että voisin tyyliin valkkailla vaan työpaikkani... ei oo tässä viime aikoina kauheesti joutunut työn tarjoajia pois jaloista pyörimästä potkimaan... Mutta epätoivoiseksi ei aleta. Ei vaikka mikä olisi. Paitsi sitten kun määräaikaisuus loppuu, sitten voi jo vähän ottaakin mitä sattuu työtä. Paitsi että ansiosidonnainen päiväraha toisaalta myös on olemassa. Vaikeeta. No, kuus kuukautta kuitenkin on vielä armonaikaa, mitä nyt täällä meinaa välillä hermo loppua kesken. Eilenkin taas tiimipalaverissa oli niin lähellä, etten vaan pamauttanut lähteväni litomaan tästä lafkasta. Odotan kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, että saan mennä irtisanoutumaan. Vaikka kai sitä pitäis olla onnellinen, että edes on työtä.
Jossain lehdessä oli tutkimustulos, että huono työpaikka aiheuttaa enemmän ahdistusta/masennusta/pahaa oloa kuin työttömyys. Yhdyn täysin tähän tulokseen, vaikken työttömänä olekaan ollut päivääkään.... Niin välillä tää työ korpeaa. Tunnin päästä soitan sinne paikkaan, jonne hain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti