ei musta ikinä tule mitään

miten voi olla mahdollista, että en vaan ymmärrä epäorgaanista kemiaa? Istuin taas eilen tunneilla melkein itku kurkussa, kun tajusin, etten välttämättä pääse taaskaan tentistä läpi. Se aine ei voi olla näin vaikeeta, oon päässyt jo niin monesta paljon vaikeammastakin aineesta läpi. Tää nyt on joku viimeisten rippeiden ylitsepääsemisen vaikeutta. Oon jopa miettinyt, sabotoinko itse jotenkin tätä koulumenestystäni. Etten haluakaan valmistua, koska sitten pitäisi ihan oikeasti olla aikuinen?

Mutta ihan aikuisten oikeesti haluaisin valmistua!

öisiä ajatuksia

makasin sängyssä illalla, ikkuna auki. Kuuntelin huolella ohi ajavia autoja, mopoja, prätkiä, rekkoja. Mieleen muistui eräs pääsiäinen, joka vietettiin mr S:n vanhempien kaupunkikämpässä, silloin kun itse asuttiin kaatopaikan vieressä.

Kaatopaikan viereisessä keltaisessa puutalossa vihasin aika montaakin asiaa, mutta yksi suuri juttu oli se, että siellä oli niin hiljaista! Ei mitään ääniä, ehkä tietyllä tuulella saattoi kuulla moottoritien humua, mutta sitäkin hyvin kaukaisesti.

Nautin siitä pääsiäisestä niin kovin, en ollut siihen mennessä ymmärtänytkään kuinka paljon kaipasin kaupungin ääniä. Nukuin ikkuna auki ja välillä heräsin kuuntelemaan. Maailma pyörii vielä, autot kuljettaa ihmisiä ja tavaroita. Kaikki hyvin.

Viime yönä tosiaan muistin taas sen, kuinka nautinkaan hälystä ja liikenteen äänistä. Maailma jatkaa radallaan, tavara liikkuu, ihmiset pääsee koteihinsa/töihinsä. Nukahdin hymyillen.

tavallinen tiistai

ei onneksi kamalan kauhean kammottavan kiristävä päivä. Mutta ei mikään hiphurraakaan. Tuntuu siltä, että olis tulossa kipeäksi. Tavallaan toivonkin, että sais muutaman päivän vaan olla sängynpohjalla, mutta sitten kuitenkin. Ei oo kivaa sairastaakaan.

Mitä ihmettä mä teen? En jaksais olla täällä töissä, en jaksais tehä kouluhommia loppuun, en jaksais oikein mitään. Ehkä lähenevä syksykin antaa osansa jo alakulosta. Huomenna, ylihuomenna ja yliylihuomenna on koulua. Enkä todellakaan ole tehnyt niitä tehtäviä. Ei jaksa.

Tulostin eilen avioerohakemuksen kaverille. Enpä olis uskonut ikinä moista tekeväni.

Päähän sattuu.

maanantaina

perjantaina käytiin isosiskon luona. Syötiin ja laulettiin singstaria. Lauantai oli tosiaan suunnitelmissa käyttää ihan kahdestaan, mutta avoppi soitti ja halus tarjota ruokaa. Ilmaisesta ruoasta en kovin usein kieltäydy (ja sen kyllä huomaa ;)) joten lähdettiin Porvooseen. Sää oli mitä mainioin, seura oli mukavaa ja ruoka hyvää. Kotiin päin ajettaessa pysähdyttiin tien viereen katselemaan Hornetin lentonäytös. Melu oli melkoinen ja vatsasta otti vaan katella. Hurjaa. Sellasen kyytiin kun pääsis.

Kotona kannustettiin partsin alla juoksevia maratoonareita hetki, laitettiin vähän parempaa ylle ja suunnattiin Uunisaareen. Mr S:n entisen duunikaverin 30 -vuotisjuhliin. Samalla saarella oli myös jonkun häät sekä ehkä vielä lisäksi jokin polttariporukka? Ruoka oli hyvää, juomaakin sai. Muuten vähän nihkeää, kun ei tuntenut ketään sieltä. No, onneksi alkomahooli jonkin verran auttoi asiaa, ettei tarvinnut olla missään nurkassa kahdestaan. Vaikka kyllä me kahdestaan viihdytään. Eipä tullut mitään uusia mullistavia ihmisiä vastaan. Puoliltaöin bileihmiset jatkoi Kaivolle, me jatkettiin kotiin.

Sunnuntai meni enemmän tai vähemmän torkkuessa. Lintukin antoi melko rauhassa ihmisen olla sängyn pohjalla. Mr S onneksi sai jonkinlaisen puuskan, siivoili ja touhuili. Oli ihan hyvä, kämppä alkoikin taas näyttää vähän... kaoottiselta.

Illalla käytiin siskon luona. Mr S lähti harrastamaan, muut lähti katsomaan, mä jäin pikkuneidin (4 v) seuraksi. Sillä riittää kysymyksiä. Itsekin jossain vaiheessa totesi, että mulla näköjään on nyt paljon kysyttävää.

Miksi sä oot värjännyt sun hiukset tolleen mustiksi ja valkoisiksi? (oliskohan aika alkaa värjäilemään juurikasvua piiloon...)
Sanoiko mun äiti muka, että sä määräät?
Miksi, miten, kuka, missä. Paljon tarvitsee pienen ihmisen oppia. Niin ja ton ikäiset ei vielä(kään) tajua sarkasmia.

Viime yön unessa

äidillä oli kanala (kerrostalossa), oli ihan hulluna niihin kanoihinsa ja piti niistä todella hyvää huolta. Uni jatkui kaupungin keskustaan, jossa oli ihan autiota. Olin muutaman vanhan tutun (kirkkotyyppejä) sekä mr S:n kanssa jonkinlaisessa "nuotiopiirissä". Siinä jutskailtiin jotain, ihan rauhassa. Sitten tuli jumalaton parvi kärpäsiä. Siis miljoonittain kärpäsiä, jotka vain lensi päin. Niitä tuli ja tuli ja yritti vaan pitää silmiä, suuta ja nenää kiinni. Inhottavaa. Kun se parvi oli ohittanut vihdoin meidät, tuli kaikille jokin hirveä hätä, että nyt on maailmanloppu. Jotain raamatullistakin siinä vaiheessa tuli mieleen, ehkä joku lainasi jotain ilmestyskirjaa tai jotain sinnepäin. Kummallista oli se, etten pelännyt. Eikä tullut mitään jumalallisia ilmestyksiä/ääniä. Olin turvassa.

Ennen näin (ennen luopioitumistani) paljonkin maailmanlopun unia. Joissa aina pelkäsin, että tuhotaankohan mut, olenko ollut tarpeeksi hyvä, joudunko helvettiin. Eipä juuri ole tässä neljän-viiden viime vuoden aikana moiset painajaiset vaivanneet.

Eilen jeesattiin (taas) kaveria muutossa. Käytiin hakemassa sille pöytä ja tuoleja ja niiden takia työkaluja. Mr S askarteli ihan huolella. Laittoi lamppua kattoon ym. Hirveen käteviä tollaset miekkoset ;)

Yöllä vielä puhetta seksistä ja sen muuttumisesta tässä ajan mittaan. Rutinoitumista, tapoja. Sovittiin, että lauantaiaamuna pidetään koko aamupäivä vain meille kahdelle. Sopii mulle.

Matkakertomusta, osa 2

Tähän ei nyt tuu kuvia, kun en oo kotikoneella. Mutta. Bratislavasta keula lähti kohti Italiaa ja Venetsiaa eritoten. Venetsiassa oltiin yksi yö, siinä lähisaarella nimeltään Lido. Ajeltiin Itävallan kautta ja pysähdyttiin Shellillä tankkaamassa. Siellä oli jotain, mitä en oo aikasemmin kokenut. Nimittäin palvelua. Mies tuli ja tankkas ja pesi ikkunat ja vaikka mitä. Se oli kivaa!

Sunnuntai-iltapäivänä siis saavuttiin Lidoon (auto jätettiin mantereen puolelle, huomattavasti halvempaa). Mr S oli varannut netistä hotellin, jollainen kuuluu Venetsiassa ollakin. Oli krumeluuria, naamiota, kultaa, kristallia, Muranon lasia. Ja tervetuliaisdrinksu kuului myös hintaan ;)

Asetuttiin hetki, taidettiin jopa ottaa pikku tirsat, jonka jälkeen lähdettiin vesibussilla katsomaan Venetsiaa. Aurinko oli laskemassa, kaikki näytti niin epätodelliselta, oli niin kaunista. Kierrettiin niitä vesireittejä pitkin ympäri niitä saaria. Taloja, jotka oli ihan vinossa, upeita, kauniita taloja, joiden vieressä oli ränsistyneitä ja mätiä taloja. Se on vaan niin päätön paikka. Aivan mieletön!

Illalla käytiin pizzalla, paikassa nimeltä la (tai le) pizza. Söin ehkä elämäni parhaan pizzan! Suosittelen.

Maanantaina mentiin ihan käveleksimään (hih, mikä sana) sinne Venetsian pääsaarille. Oli aikamoinen kokemus sekin. Turistia turistin perään. Oli kuitenkin rentoa, hauskaa, lomaa.

Iltapäivästä jätettiin Venetsia taakse ja jatkettiin Italian hullussa liikenteessä. Ainut oikea vaaratilanne tuli erään italiaanon kanssa siis, joka ei osannut pysyä omalla kaistallaan. Ei myöskään tajunnut, että itse törttöili, vaan rupes meille huitomaan jotain ja monta kilometriä piinas. No, siitä selvittiin ihan vaan ärsytyksellä, onneksi.

Löydettiin itsemme Gardajärven pohjoispäädystä. Leiriydyttiin siihen ihan rannan ja kaupungin välissä olevalle leirintäalueelle. Käveltiin kaupungilla, otettiin aurinkoa, syötiin gelatoa, rentoiltiin. Oltiin kaksi yötä siinä Gardalla. Käytiin katsomassa lähellä olevaa upeaa vesiputousta, meinattiin olla reippaita ja mennä sellainen patikointireitti, mutta se oli täynnä ihan veitsenterävää kiveä ja mulla släpärit. Jonkin aikaa kiivettiin, mutta ei sitten toiminut.

Gardalla oli molempina iltoina aivan mielettömät ukkoset, upeita salamoita ja järjetöntä ukkosta. Ei edes pelottanut kauheasti. Ja onneksi nukuttiin autossa, sillä viereiset teltat ilmeisesti lainehtivat, koska aamulla kaikki tekstiilit sieltä oli ulkona kuivumassa.

Gardalta jatkui Nizzan suuntaan, mutta ei ihan yhdessä päivässä ajettu sinne. Nukuttiin taas yksi yö Shellin pihalla, jossain Barbarescon lähistöllä. Oli hieman pelottavaa ajella siellä yöllä, valoja ei juurikaan ollut, satoi kaatamalla, salamoi ja ukkosti. Teiden varsilla oli myös tyttöjä aika paljon töissä. Siinä vaiheessa tuli jonkinlainen arvostus omaa työtään kohtaan. Ei ainakaan tarvitse yömyöhään rankkasateessa yrittää näyttää houkuttelevalta ja pelätä, kuka poimii kyytiinsä...

Jatkuu taas jonain päivänä... ehkä jopa kuvien kera?

tyttöjuttuja

pakko kirjotella vähän ällöyksiä välillä. Kävin eilen gynekologilla. Sinänsä mukavaa touhua, kyllähän siitä ilosta yli satasen maksaa =P. Yritin siis päästä ihan kunnalliselle puolelle, mutta aikoja olisi ollut vasta kahden kuukauden päähän. Joten yksityiselle siis.

Lääkäri oli ihan mukava, vanhempi mies. Papa otettiin, ei kauheesti edes sattunut. Mutta sitten se katteli mun toosaa sillä ultraäänivekottimella. Se oli hassua. Näin mun munasarjat ja kohdun ja virtsarakon. Mutta nyt siis se varsinainen "uutinen". Jonka kuullessaan Mr S tokas, että ootte kaikki tollasia pilluvammasia. (anteeksi karkea kielenkäyttö, mutta suora lainaus..)

Mulla on taaksepäin kallistunut kohtu. Ilmeisesti siitä ei oo mitään haittaa. Pitää kohta uppoutua internetin ihmeelliseen maailmaan, josko sais jotain lisätietoa moisesta poikkeavuudesta.

Illalla tein itekseni pizzaa jääkaappijämistä. Siihen tuli bbq-kastiketta, pippurimetvurstia, kapriksia, jalapenoa ja juustoa. Yllättävän ok, noin niinkuin jämäpitsaksi. Mr S oli siis mun isukkipapan kanssa saaressa saunomassa. Leikin Linnun kanssa, se vaan oli vähän rasittavalla päällä, kiskoi hiuksia mun päästä. Varmaan kalju kohta mulla tossa päälaella.

Eipä tänään muuta.