pakko hieman avautua niistä viikontakaisista treffeistä. Aamu alkoi pikaisella shoppailukierroksella U:n kanssa. Kotiin, lounas, päikkärit ja niiden jälkeen kavereiden uutta tupaa töllistelemään Saukkolaan. Sieltä Kirkkonummelle pudottamaan U hoitoon, matkalla tsekkailtiin, josko menis joku leffa, mihin ehdittäis ennen pöytävarausta. Ei löytynyt mitään, joten piti keksiä muuta.
Punavuoressa on biljardisali, jonka ohi olen kävellyt tuhansia kertoja ja muistaakseni myös kerran käynyt siellä sisällä pelaamassa. Muistini myös kertoi, että mr S olisi ollut mukanani silloin. Mr S ei suostunut edes uskomaan, että siinä kohtaa Perämiehenkatua on biljardisalia, puhumattakaan siitä, että olisi ollut siellä pelaamassa. No, sinne kuitenkin päädyttiin ja pelailtiin pari rundia. Siitä syömään ja sekin meni ihan ok. Kotimatkalla sitten mr S päätti avata sanaisen arkkunsa ja ihmetellä, kenen kanssa olen biljardia käynyt pelailemassa? En ihan oikeasti muista ja olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että mr S:n kanssa olen käynyt siellä. Ja edelleenkään mr S ei muista aiemmin kuulleensakaan paikasta. Kotona vielä sängyssä keskellä yötä mr S kysyi, että kenen ihmeen kanssa olen siellä käynyt? Yritin miettiä pääni puhki, mutta ei mitään havaintoa. Mr S tarkisti, milloin kyseinen lafka on avattu (2005). Mehän tosiaan ollaan seurusteltu vuodesta 2004. Kysyi, olenko käynyt yhden entisen koulukaverin kanssa siellä (sen kanssa oli lähes koko opiskeluajan sähköä ilmassa). En ole käynyt. Kai nyt tietäisin, jos olisin jonkun kanssa "pettänyt" mr S:ää ja muistaisin pitää turpani kiinni, jos olisin käynyt biljardia pelailemassa siten, että siitä pitäisi olla hiljaa. Äh, vaikeasti selitetty. Mutta kuitenkin.
Tää mysteeri on kuitenkin yhä auki. Kenen ihmeen kanssa oon käynyt pelaamassa bilistä? Onko tää jotain dementian ensioireita? Miksi tää oli jumalattoman suuri mustasukkaisuuskohtauksen paikka mr S:lle? Niin paljon kysymyksiä ja todella rajallisesti vastauksia...
Yllättää muuten toi ukko vieläkin. On ollut aina kaaliruokarajoitteinen. Nyt oli sitten ostanut kaalin ja tänään väsäsi siitä kaalilaatikkoa. Olipa hyvää! Ja söi itsekin sitä ihan hyvällä ruokahalulla. Totesi vaan, kun tätä hieman ihmettelin, että U:lle ei opeteta ruokanirsoilua. Saa kotona syödä ja maistaa kaikkea. Ei lahjoiteta omia ruokaennakkoluuloja lapsosellemme. Niin, muuten tosi hyvä juttu, mutta mun vatsa ei edelleenkään kestä kypsennettyä kaalia. Tulipahan taas kokeiltua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti