Täysikuu vai mikä lie on sekoittanut mun unia. Toissayönä mr S ampui samalla kertaa U:ta, Kallea ja jotakin tuntemattomaksi jäänyttä koiraa jalkaan. Siis kaikilta meni yksi jalka täysin tohjoksi. Kalle jatkoi matkaansa jonnekin, koiran tassu parani huomattavaa vauhtia, mutta U:n jalasta näkyi verensekaista lihasmössöä, luu, varpaat puuttu jne. Mä aivan paniikissa, että se pitää saada sairaalaan NYT. Mr S tokaisi niin omaan tyyliinsä: äh, ei tollasesta pikkunaarmusta kannata panikoida. Tämä uni jatkui, vaikka heräilin välillä, lopulta mr S heräsi (vessaan, vanha mies) ja kerroin, että nyt on paha painajainen kesken, eikä se suostu loppumaan. Mun oloa ei helpottanut yhtään, että kun pääsin kohtaan, jossa mr S ei suostu viemään U:ta sairaalaan, tokaisi mr S aivan samoilla sanoilla kuin painajaisessa, että ei sellaisista pikkunaarmuista kannata panikoida. Sai hieman sättimistä siinä vaiheessa yötä...
Viime yökin oli levoton, johtuen näistä mun äidiltä perityistä vammajaloista. Ja osittain varmasti kylmästä säästä. Nilkkoja kolottaa niin, että en halua kuvitella, millaiset kivut äidillä on ollut jo monta vuotta. Voi kun löytäisi jonkin toimivan konstin näihin hetkiin, kun nilkkoihin särkee niin, että melkein itkettää. Särkylääkkeillä mennään tällä hetkellä. Painonpudotus on varmaankin myös yksi konsti, tosin ihan hoikkanakin olen näitä koipiani manaillut. Että tiedä sitten.
Nyt U:n kanssa hieman ostoksille, pikkumies tarvitsee kaulurin ja vähän jotain lämmintä ulkovaatetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti