huomasin tänään ajattelevani masennusta. Keskivaikeaa sellaista, jota sairastin siellä metsän keskellä omakotitalossa. Tajusin samankaltaisen väsymyksen iskeneen tänä syksynä. Vaikka työt hoituu, (sekä työtyöt että kotityöt), olen koko ajan uupunut. Tänään itketti ilman syytä ja aamuisin on yhä vaikeampaa nousta sängystä. Silti erilainen olo kuin silloin. Jostain revin voimaa touhuta, käydä kävelylläkin töiden jälkeen, laittaa tavarat paikoilleen heti, tiskata, pyykätä, leikkiä U:n kanssa.
U on viime aikoina ollut järjettömän kiukkuinen ja oma tahto on löytynyt. Mikään ei tunnu olevan hyvin herramiehellä. Paitsi onneksi tänään oli oma, aurinkoinen itsensä. Syöminen, pukeminen, vaipanvaihto, ulkoilu ja nukkumaanmeno sujuivat kuin tanssi. Johtuikohan siitä, että mr S ei ollut kotona?
Mr S otti onkeensa mun nillityksen siitä, että on lopettanut mun huomioimisen. Tajusi, miten mut saa hyvälle tuulelle. Toi Köpiksestä tuliaisia (uusi peilikalvo mun puhelimeen) ja tänään tuli kotiin kahden paperikassin kanssa. Toisessa oli iso, muhkea kaulaliinahässäkkä (sellainen tuubimallinen) ja toisessa oli shopperi. Samanlainen, jonka käytin puhki kesällä, eri värisenä tosin. Kyllä, olen materialisti ja mut saa hyvälle tuulelle ostamalla asioita. Jotenkin silloin tiedän, että mua on ajatellut päivän aikana. En vaadi tai halua mitään isoa (timantit on melko pieniä ;)) melkein mikä tahansa lahja mua ilahduttaa. (Ehkä poislukien ne kävelysauvat...)
Josko sitä menis jo nukkumaan, ei ehkä auta tähän väsymysolotilaan se, että valvon mr S:n kanssa yli puolenyön lähes joka ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti