sää on kuin morsian

vanha, väsynyt, ruma, ilkeä ja kiukkuinen. Ja mun olotilakin on ihan säänmukainen. Aamulla tuli oikein kunnon ääneenitkukohtaus, onneksi sain sen jotenkuten loppumaan. Positiivista siinä oli se, että itkusta turvonneet silmät on jotenkin helpompi meikata.

Menin eilen ihan ajoissa nukkumaan, mr S tuli perästä jossain vaiheessa ja herätti mut. Siinä kun tarpeeksi vonkas niin johan mäkin heräsin ja piristyin. Siinä vaiheessa kun mr S kuorsas jo kuuluvasti, siirryin mä siitä pyörimästä nettiin haahuilemaan, vähän pientä yöpalaa syömään ja muuten vaan tuskailemaan sitä, kun ei enää väsytä. Vihdoin kun sänkyyn teki taas mieli palata, päätti tyyppi alottaa oikein kunnolliset jamit vatsan puolella. Ei ollut mitään pientä kääntyilyä, se täris ja joras nuoruuden innolla (kirjaimellisesti;)). Ihmettelen kovasti sitä tärinää, se tuntuu niin oudolle. Mutta luulenpa, että se voi olla hikka. Jos siis on muhun tullut. Silloin kun mulla tulee hikka, sen tietää kaikki. On sen verran voimakas hikkataipumus mulla. Eikä mun mielestä hikkaa voi pidätellä. Sen pitää antaa tulla vaan sellaisena kuin se on tullakseen.

Tänään sitten hirvee väsymys ja taistelu itkua vastaan. Onneksi perjantai-iltapäiväkahvilla sentään saivat duunikaverit musta puristettua vähän hymyä irti. Ei ihan jäänyt pelkän synkistelyn puolelle tää päivä.

Soitin aamulla siskolle, että tarttisin illalla seuraa. Se lupaili vähän, mutta soitti tossa puolenpäivän aikoihin takaisin. Sille oli iskenyt (taas) joku ihme heikotuspyörrytysoksennuskohtaus töissä, oli menossa lääkärin kautta kotiin. Vähän huolestuttaa sekin, sillä nyt on vähän liikaa ollut noita kohtauksia. Eli ei seuraa mulle siskosta tänään. Jos vaan Sellon kautta (henkkamaukasta pari pikkujuttua) kotiin synkistelemään. Toi sää oikein vaatii moista.