500. räpellys ja painavaa asiaa

Ei edes viitsi miettiä, kuinka paljon tähän kirjoitteluun on käyttänyt aikaansa... no, ei sen väliks, jos edes pikkusiskolisko saa jotain iloa irti tästä ;)

Eilen ei tapahtunut oikein mitään. Töihin, (englannintunnille, jossa hieman verenpaine nousi keskustelussa pc vs mac, mähän osaisin keskustella rakentavasti, mutta se keski-ikäinen, ylipainoinen, rasvainen mies, joka puhuu tankeroenglantia, ei näemmä osaa. Ei siitä sen enempää) töistä keskustaan, jossa törsäsin luvattoman paljon rahaa Behnfords´lla (Ihan oikeesti en voi edes kertoa kuinka paljon. Mutta halloweenpippaloihin oli pakko saada jenkkikarkkeja). Siitä mr S:n kera katsastamaan taas yhtä tonttia (eikä vieläkään napannut, oli jo kolme täyttä tarjousta + muutama muu kiinnostunut, ei lähdetty edes tarjoamaan), kotiin ja siinä mun silitellessä mr S teki ruoan. Aikaisin nukkumaan, hieman kinastelua ja tänä aamuna aikaisin ylös.

Täällä töissä kone päälle ja fb-tsekkaus. Jäin kiinni yhden ystävän kommenttiin, ystävän, joka on asunut vuosia rapakon toisella puolella, on käsittääkseni suht aktiivimormoni, perheellinen nainen. Ilmeisesti siellä toisella puolella maailmaa myös käy homokeskustelu kiivaana. Täällähän siis on kirkostaeroamisen uusi ennätys saavutettu erään kristillisdemokraatin sammakoiden takia. Sammakoiden, jotka käsittelevät siis samaa sukupuolta olevien avioitumista/elämistä. (Tämän keskustelun seurauksena mr S erosi kirkosta uudestaan. Samanlaisen keskustelun tiimoilta erosi silloin ensimmäisenkin kerran, liittyäkseen uudestaan, jotta pystyi olemaan kummipoikien kasteessa virallisena kummina. No, nyt eksyi aiheesta)

Olin eri ylpeä tästä ystävästäni, että on ihan oikeasti miettinyt asiaa, eikä vain kuunnellut sokeana kirkon oppeja. Tällä ystävällä oli oikeasti hyvä asenne ja mun mielestä niin taivaspaikka avoinna (ihan kun mä niitä jakaisin ;)). Inhottavaa vaan, että oli saanut oikein ryöpyn vastakommentteja niin aivopestyiltä ihmisiltä, että toivottavasti jaksaa pitää oman kantansa. Alla lainaus tältä ystävältä, jonkun viidentoista kommentin jälkeen (nämä viisitoista kommenttia olivat tyyliin: Jumala koettelee ja jos kestät koettelemukset, niin taivaassa saat palkkas. Blaablaablaa. Vähän verenpainetta koettelee tämäkin.) Näihin sanoihin ja tunnelmiin:

I truly appreciate all the comments my friends, but still feel very much misunderstood. Obviously English being my third language has something to do with it but also since we as Latter-day Saints are encouraged to just follow and never question, my reasoning might feel like a threat to many. But my questions are sincere. I am not trying to pick a fight, I just think that I am not heard, just like my homosexual and lesbian brothers and sisters aren't heard. The agony of not being accepted is real. The feeling of being rejected by God is real. The feeling of not being tolerated but looked down upon by fellow members is real.
Nate you wrote about physical love and I agree that it needs to happen within the bonds of marriage but why can't there be a marriage between same sex partners if there is love? I understand the whole idea of marriage and bringing forth children from premortal life but how cruel is God for giving those feelings to people who aren't allowed to exercise them? What kind of twisted love is it to put such a huge burden on someone? I realize that I am not as advanced in my faith as many of you are. I am really a quite simple girl but I know the depth of my love for my children and I could never ever be the kind of parent God is.
So I am sure that by now you, dear friends realize why it is so hard to go to church when all I hear being preached is intolerance and hatred and how good and blessed most of the church goers are instead.