ikävä

miekkosta, joka lähti vasta eilen reissuun. Ei oikein osaa tehdä täällä kotona mitään. Pyörii ympyrää, siirtelee tavaroita, ei oikein voi olla paikallaan. Levoton. Eilen olin kaverin luona viettämässä iltaa, oli ihan kivaa. Morkkis on kyllä melkoinen... Miksi silloin kun vähän ottaa huikkaa, ei ole ikinä köyhä eikä kipeä. Tarjoaa kaikille, vaikka oikeesti siihen ei olis varaa. Yritänköhän mä jotenkin ostaa kavereita? Tykätkää musta, koska tarjoon teille. Lapsena oli aina se, jolla ei ollut kivoja leluja, ei barbeja, ei leegoja. Kai nyt kun on kuitenkin rahaa ostaa jotain, niin pitää ottaa se takaisin. Leikkikää mun kanssa, mä oon kiva... kun ostan juomisia. Sekavaa, mutta aika totta.

Törmäsin kaverin ex-mieheen. Jotenkin säälin sitä, sillä edelleen sormus sormessa, teki mieli sanoa, että nyt meet eteenpäin ja unohdat, sun ex-vaimos on jo uuden poikaystävänsä kanssa viettämässä lomaviikkoaan. Eihän sellasta voi tehdä. No, ei voinut muuta sanoa, kuin että kyllä se siitä. Yritä jaksaa.

Just tulin lähikinkistä, avoppi tarjos ruoan. Oli hyvää ja tuli ahdettua. Huomenna labraan, ottavat jotain tulehdusarvoja ja ultraavat ylävatsan. Kuulemma ei kuuluisi olla niin arka (työterveyslääkäri runnoi mun vatsaa ja ihmetteli, että se sattui). No, tutkikaa pois. Ainut homma on, että katsovat uudestaan maksa-arvot. Eilinen (tämän päivän puolelle jatkunut) juopottelu ei varmasti ainakaan jeesaa asiaa.

Mr S soitteli, ei ollut näkynyt pupun pupua. (on siis metsällä) ja onneksi eilinen aamu käytettiin tehokkaasti etsimällä liipaisinlukon avainta, (kääntäen koko kämppä ylösalaisin) kun oli saanut avattua saksenkärjillä kolmessa sekunnissa kyseisen lukon. Jep. Rokulipäivä jatkukoon...