Kauhulla odotan seuraavaa käyntiä neuvolassa. Tällä kertaa ei tullut edes rokotuksia, mutta M kiljui kuin syötävä jo sitä, kun piti pituus mitata. Ensi kerralla tulee vielä siis lisäksi ne rokotukset... Pitänee ottaa korvatulpat mukaan ;)
Pikkuinen kasvaa hyvin, pituutta 62 cm ja painoa 6,3 kg. Posket näkyy takaapäin ja tyytyväinen on tyttö elämäänsä. (Paitsi tietenkin silloin, kun on nälkä tai loukkaantuu esim. pituuden mittaamisen yrityksestä). Pikkuhiljaa voisi aloittaa kiinteitäkin. Vielä tosin riittää oikein hyvin maitokin, joten ehkä vielä hetken mennään pelkällä imetyksellä. Kävin tosin jo vähän lusikoita sun muuta ensimakurekvisiittaa shoppailemassa (mm. aivan ihanan ruokalapun, joka on todella tarpeellinen, kun kotona niitä on jo sen seitsemää sorttia. Mutta kun prinsessa...).
Niin ja se autojuttu. Mr S palautti auton koeajosta ja sanoi, että tämä otetaan kunhan saadaan hinta lyötyä lukkoon meidän vakimyyjän kanssa. Vakimyyjä ei vastannut heti puhelimeen, soitti parin tunnin päästä takaisin ja se auto olikin sitten jo myyty. Eli ei vielä uutta autoa. Pikkasen ottaa päästä. Oon jo vähän kyllästynyt autojen katteluun, sais luvan jo tulla se mun auto vastaan.
Yritin keksiä minne mennään mr S:n kanssa perjantaina syömään. Budjetti kun on vähän mallia kengännauha. Mummi ja pappa todennäköisesti pääsee kaitsemaan lapsosia, mutta vielä tosiaan pitäisi löytää joku kiva, edullinen ja hyvää ruokaa tarjoava ravitsemusliike. Jatkan googgelointia.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
tiistai 1. maaliskuuta 2016
Yön hetkinä
En tiedä mikä on, mutta viime aikoina yösyötön jälkeen en ole saanut enää kovin helposti unta. Tietenkään asiaa ei auta se, että jään selailemaan nettiä puhelimella tai tulen tänne koneelle. M syö kerran yössä ja sen jälkeen mulla on aivan jäätävä nälkä. Haahuilen keittiön herkkukaapille suklaa/karkkisyöpöttelemään ja sen jälkeen ei uni enää meinaa tulla.
Päivät ja yöt kuluvat, mä nautiskelen edelleen olosta ja elosta kotosalla. Tehtiin päätös, että tämän vuoden loppuun olen kotona M:n kanssa ja vuodenvaihteesta pyritään mr S:n kanssa tekemään puolikasta työviikkoa kumpikin, jotta pikkuinen ei vielä silloin joutuisi aloittamaan dagiksessa. Mä jo kävinkin töissä juttelemassa tästä ja kovin olivat positiivisella mielellä asian suhteen. Mr S:n pomo ei niin kovin hyvin ottanut ajatusta, mutta onhan silläkin aikaa sulatella. Toivottavasti menisi työkuviot ok ja M menisi hoitoon vasta 2017 elokuusta.
Meillä on nyt perjantaina kuudes hääpäivä. Alkaa olla vähän hoppu järkätä jotain tekemistä ja lastenvahti. Kummityttöä ajattelin vahdiksi, mutta sillä oli jo minuuttiaikataulutettu koko viikonloppu. Yhdellä siskolla on sijaislapset ja toisen siskon kanssa ei olla vieläkään puhuttu sen nimijuhlaepisodin jälkeen. Appivanhemmat on todennäköisesti reissussa. Pitänee kysyä mummilta ja papalta mahdollisuutta tulla vahtimaan näitä. Ajatuksena oli käydä ihan vaan ulkona syömässä. Jotain muutakin olisi kiva järjestää, mutta kun nämä jää aina niin viime tippaan... Jos nyt edes syömään päästäis.
Avauduin pari iltaa sitten mr S:lle, kun se on ollut niin stressissä ja kiireisenä ja töissä ja poissa. Valitin, että on ollut vähän raskasta olla ihan yh-mammana. Jotenkin kummasti lopputulos tästä avautumisesta oli se, että nykyään mä hoidan kaikki U:n kuskaamiset dagikseen/sieltä kotiin päin. En oikein ymmärrä, miten siinä niin kävi? Ajatus kun tässä keskustelussa oli, että mr S saisi hiukka enemmän osallistua noiden kakaroiden kanssa... No, eipä mulla muuta oo kuin aikaa.
Mun auto oli tossa melko rikki ja poissa pelistä. Mr S:llä meni hermo siihen ja vaikka se saatiin korjattua, niin huomenna taitaa olla mulla uusi auto alla. Ensimmäistä kertaa aikoihin jopa koeajoin uuden autoni. Yleensä oon vaan kuvista katsonut, että on ihan perussiistin oloinen ja mulle kelpaava kaara. Vähän jään ehkä kaipaamaan mun mersua, mutta tää uus valkoinen salama (VW Golf) vaikuttaa oikeinkin sähäkältä tapaukselta.
Josko nyt yrittäis hetken nukkua ennen kuin U heräilee. Meillä on myös M:n neuvola huomenna. Pikkuinen on jo paria päivää vajaa 4 kuukautta! Aivan hurjan nopeasti aika menee. Oli muuten tossa yhtenä päivänä lattialla ja yhtäkkiä kuuluu kauheeta protestointia. Oli kääntynyt vatsalleen. Ei ole toista kertaa vielä toistanut tätä liikettä, mutta nyt loppui leppoisat ajat ja pitää olla tarkempana sen sohvalle/sängylle/muulle lattiatasoa korkeammalle jättämisen kanssa. Mun vauva, ei se saa kasvaa noin nopeasti!
Päivät ja yöt kuluvat, mä nautiskelen edelleen olosta ja elosta kotosalla. Tehtiin päätös, että tämän vuoden loppuun olen kotona M:n kanssa ja vuodenvaihteesta pyritään mr S:n kanssa tekemään puolikasta työviikkoa kumpikin, jotta pikkuinen ei vielä silloin joutuisi aloittamaan dagiksessa. Mä jo kävinkin töissä juttelemassa tästä ja kovin olivat positiivisella mielellä asian suhteen. Mr S:n pomo ei niin kovin hyvin ottanut ajatusta, mutta onhan silläkin aikaa sulatella. Toivottavasti menisi työkuviot ok ja M menisi hoitoon vasta 2017 elokuusta.
Meillä on nyt perjantaina kuudes hääpäivä. Alkaa olla vähän hoppu järkätä jotain tekemistä ja lastenvahti. Kummityttöä ajattelin vahdiksi, mutta sillä oli jo minuuttiaikataulutettu koko viikonloppu. Yhdellä siskolla on sijaislapset ja toisen siskon kanssa ei olla vieläkään puhuttu sen nimijuhlaepisodin jälkeen. Appivanhemmat on todennäköisesti reissussa. Pitänee kysyä mummilta ja papalta mahdollisuutta tulla vahtimaan näitä. Ajatuksena oli käydä ihan vaan ulkona syömässä. Jotain muutakin olisi kiva järjestää, mutta kun nämä jää aina niin viime tippaan... Jos nyt edes syömään päästäis.
Avauduin pari iltaa sitten mr S:lle, kun se on ollut niin stressissä ja kiireisenä ja töissä ja poissa. Valitin, että on ollut vähän raskasta olla ihan yh-mammana. Jotenkin kummasti lopputulos tästä avautumisesta oli se, että nykyään mä hoidan kaikki U:n kuskaamiset dagikseen/sieltä kotiin päin. En oikein ymmärrä, miten siinä niin kävi? Ajatus kun tässä keskustelussa oli, että mr S saisi hiukka enemmän osallistua noiden kakaroiden kanssa... No, eipä mulla muuta oo kuin aikaa.
Mun auto oli tossa melko rikki ja poissa pelistä. Mr S:llä meni hermo siihen ja vaikka se saatiin korjattua, niin huomenna taitaa olla mulla uusi auto alla. Ensimmäistä kertaa aikoihin jopa koeajoin uuden autoni. Yleensä oon vaan kuvista katsonut, että on ihan perussiistin oloinen ja mulle kelpaava kaara. Vähän jään ehkä kaipaamaan mun mersua, mutta tää uus valkoinen salama (VW Golf) vaikuttaa oikeinkin sähäkältä tapaukselta.
Josko nyt yrittäis hetken nukkua ennen kuin U heräilee. Meillä on myös M:n neuvola huomenna. Pikkuinen on jo paria päivää vajaa 4 kuukautta! Aivan hurjan nopeasti aika menee. Oli muuten tossa yhtenä päivänä lattialla ja yhtäkkiä kuuluu kauheeta protestointia. Oli kääntynyt vatsalleen. Ei ole toista kertaa vielä toistanut tätä liikettä, mutta nyt loppui leppoisat ajat ja pitää olla tarkempana sen sohvalle/sängylle/muulle lattiatasoa korkeammalle jättämisen kanssa. Mun vauva, ei se saa kasvaa noin nopeasti!
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Lomakertomusta pukkaa
Pääsääntöisesti loma meni hienosti. Muutamia surkeita sattumuksia toki osui kohdalle. Lento lähti joskus viiden-kuuden aikoihin iltapäivästä. Tosi hieno juttu muuten, mutta perillähän se oli sitten keskellä yötä. M nukkui koneessa ehkä kymmenen minuutin pätkiä kerrallaan, tississä roikkuen kaiken muun ajan. Onneksi kone oli melko tyhjänä, mr S ja U saivat oman istumarivin ja me saatiin tyttöjen kesken harjoitella lentomatkustamisen riemuja. Kun päästiin roippeinemme (sitä tavaraa on jonkin verran kahden kakaran kanssa, kun toinen vielä tarvitsee rattaat ja autovuokrauksen takia on lastenistuimet mukana ja muuta mukavaa) autonvuokraustiskille, ilmoittaa virkailija, että teille on tällainen oikein kiva Mazda 3 varattuna. Piti olla vähän isompi auto. Siellä sitten kolmesta neljään kiukuteltiin tätä tilannetta (U ja M tietenkin hereillä) ja leikittiin tetristä, että saatiin tavarat mahtumaan siihen kopperoon. Lisäksi mr S:n luottokortti ei mennyt läpi, piti juoksennella kaikenmaailman lippulappusia edestakaisin, että kello lähenteli jo puoli viittä, kun vihdoin päästiin hotellille. Jossa tietenkään avainkortti ei ensin avannut huoneen ovea.
Ensimmäinen 'yö', eli siis muutamat tunnit, jotka siinä jäi aikaa nukkua, oltiin lentokentän lähellä jossain hotellissa, jonka nimeä en edes muista.
Yöllä ennen nukkumaanmenoa kävin vessassa ja pikkasen enteili sellaista, että menkat alkaisi. Aamulla asia sai vahvistuksen. Että sellaista. Onneksi hotelli oli ostoskeskuksen yhteydessä, joten aamusta sitten vaippaostoksille. Molemmille Ämmille :'D
Taas pelattiin tetristä sen pikkuauton kanssa, lähdettiin ajamaan Jumeirahia kohti. Jostain syystä navigaattori ei löytänyt heti sitä hotellia, jonne oltiin menossa, joten tehtiin 'pikku' lenkki. Onneksi tuossa maassa bensa ei maksa mitään (tankki täyteen n. 12 euroa) joten tulipahan nähtyä pikkukyliä ja aavikkoa koko rahan edestä.
Hotelliin kun päästiin niin virkailija kertoo, että meille on tosi kiva huone kolmoskerroksesta. Kaikista huoneista on merinäköala jne... Mr S siinä sitten varmistelee, että viis siitä näköalasta, kunhan on parveke. Ei ole. Siinä vaiheessa mr S sai kunnon hermoromahduksen ja antoi palaa ihan urakalla, kuinka koko reissun alku on mennyt päin seinää ja kaikki on huonosti. Varauksessa sanottiin, että huone on parvekkeellinen. Että onpa sitten kiva kökkiä kahdeksalta illalla hiljaa pimeässä huoneessa lasten kanssa, kun ne nyt menee siihen aikaan nukkumaan jne. Onneksi ei täysin räjähtänyt ja pikkaisen höyryä päästettyään tajusi pyytää virkailijalta anteeksi, eihän sen syytä ollut nämä kaikki pikku kämmit. Virkailija oli ihana ja onnistui järkkäämään meille huoneen, jossa on parveke.
Neljä yötä siellä hotellissa oli aivan luksusta. Lapset oli kuin enkeleitä suurimman osan ajasta, U nautti polskuttelusta täysin rinnoin, kaikki ruoat oli todella herkullisia ja palvelu pelasi. Yllättävän hyvin meni tollein kahden kakaran kanssa, M nautti kun ei tarvinnut laittaa viikkoon pipoa päähän tai pukea ulkovaatteita (U nautti tästä myös aivan kympillä).
Sieltä hotellista kun lähdettiin (taas tetristä tavaroiden kanssa pelaten), palattiin Dubaihin (eri) hotelliin ja ihmeteltiin maailman suurinta ostoskeskusta (pojat ei jaksanut shoppailla, joten jäi tosi vähäiselle aleostokset, M:lle ostin yhden mekon), maailman korkeinta rakennusta ja palmusaarta. U ihastui automaattimetroon ja mentiinkin ajelulle sillä ihan kahdestaan vikana iltana.
Vika yö oli melko lyhyt, yhden aikoihin jouduttiin lähtemään kentälle päin. Eihän sekään mitenkään kivuttomasti sujunut, vaikka mr S oli varmistanut, että voidaan vaan dropata avaimet respaan, niin silti kaksi eri henkilöä halusi vielä tulla tarkistamaan huoneen. Taas mr S:llä paloi käämit. Lopulta vaan sanoi, että meidän lento lähtee nyt, että nyt loppu tämä tarkastelu.
Kentällä oltiin ajoissa, saatiin M:lle oma istumapaikka --> saatiin se autokopassa mukaan, ei tarttenut pientä herätellä kovasti (paitsi tietty turvatarkastuksessa). Rattaita sitten ei saanutkaan laittaa kyytiin siinä SAS:n pussissa, jossa kaikkialle muualle (myös sinne Dubaihin päin) oli ne saanut lentoteitse kuljettaa. Vaativat, että käytämme ne kelmutettavana. Maksusta tietenkin. Ei ollut tarpeeksi paikallista rahaa enää, eikä kelmutuspisteessä käynyt kortti. Onneksi joku suomalainen sattui siihen, saatiin vaihdettua pari euroa paikalliseen rahaan, että saatiin rattaatkin kyytiin.
Lentokoneessa kapteeni kuulutti, että kovien vastatuulten vuoksi joudumme tekemään välilaskun Sofiassa, koneen pitää käydä tankilla siellä. Ei ehkä juuri se mieluisin tieto keskellä yötä väsyneiden lasten kanssa. Siinä sitten hetken lentelyn jälkeen tulee kuulutus, että jos koneessa on lääkäriä, niin voisi ilmoittautua koneen henkilökunnalle. Tulikin välilasku Kyprokselle. Onneksi siellä saatiin kone myös tankattua. Lapsoset olivat onneksi melkoisen väsyneitä reissusta, joten suurimman osan ajasta nukkuivat nätisti.
Kentältä tuli taata hakemaan meitä, piste iin päälle oli se, että parkkilippu ei sitten toiminut, joutui sen kanssa sähläämään vielä jonkin verran.
Kaikenkaikkiaan näistä sattumuksista huolimatta oli kyllä mukava reissu.
Vielä tietenkin yksi pikku juttu. Oli mennyt vaunukoppa rikki siellä ruumassa, vaikka oli heidän mieltymystensä mukaan pakattu ja kelmutettu. Yksi hukkareissu lentokentälle lisää ja lopulta omasta matkavakuutuksesta puolet kopan arvosta takaisin (omavastuu oli puolet sen arvosta) koska Norwegian ei korvaa, mikäli vaunut eivät ole olleet kovassa kotelossa pakattuna. Onneksi koppa sentään on vielä käyttökunnossa, mutta ei sillä juuri jälleenmyyntiarvoa ole...
Huh. Olipa kertomusta kerrakseen. Nyt shopauttamaan lapsosille vaatteita, molemmat ovat tehneet sellaisen kasvupyrähdyksen, että kaikki vaatteet on pieniä.
Ensimmäinen 'yö', eli siis muutamat tunnit, jotka siinä jäi aikaa nukkua, oltiin lentokentän lähellä jossain hotellissa, jonka nimeä en edes muista.
Yöllä ennen nukkumaanmenoa kävin vessassa ja pikkasen enteili sellaista, että menkat alkaisi. Aamulla asia sai vahvistuksen. Että sellaista. Onneksi hotelli oli ostoskeskuksen yhteydessä, joten aamusta sitten vaippaostoksille. Molemmille Ämmille :'D
Taas pelattiin tetristä sen pikkuauton kanssa, lähdettiin ajamaan Jumeirahia kohti. Jostain syystä navigaattori ei löytänyt heti sitä hotellia, jonne oltiin menossa, joten tehtiin 'pikku' lenkki. Onneksi tuossa maassa bensa ei maksa mitään (tankki täyteen n. 12 euroa) joten tulipahan nähtyä pikkukyliä ja aavikkoa koko rahan edestä.
Hotelliin kun päästiin niin virkailija kertoo, että meille on tosi kiva huone kolmoskerroksesta. Kaikista huoneista on merinäköala jne... Mr S siinä sitten varmistelee, että viis siitä näköalasta, kunhan on parveke. Ei ole. Siinä vaiheessa mr S sai kunnon hermoromahduksen ja antoi palaa ihan urakalla, kuinka koko reissun alku on mennyt päin seinää ja kaikki on huonosti. Varauksessa sanottiin, että huone on parvekkeellinen. Että onpa sitten kiva kökkiä kahdeksalta illalla hiljaa pimeässä huoneessa lasten kanssa, kun ne nyt menee siihen aikaan nukkumaan jne. Onneksi ei täysin räjähtänyt ja pikkaisen höyryä päästettyään tajusi pyytää virkailijalta anteeksi, eihän sen syytä ollut nämä kaikki pikku kämmit. Virkailija oli ihana ja onnistui järkkäämään meille huoneen, jossa on parveke.
Neljä yötä siellä hotellissa oli aivan luksusta. Lapset oli kuin enkeleitä suurimman osan ajasta, U nautti polskuttelusta täysin rinnoin, kaikki ruoat oli todella herkullisia ja palvelu pelasi. Yllättävän hyvin meni tollein kahden kakaran kanssa, M nautti kun ei tarvinnut laittaa viikkoon pipoa päähän tai pukea ulkovaatteita (U nautti tästä myös aivan kympillä).
Sieltä hotellista kun lähdettiin (taas tetristä tavaroiden kanssa pelaten), palattiin Dubaihin (eri) hotelliin ja ihmeteltiin maailman suurinta ostoskeskusta (pojat ei jaksanut shoppailla, joten jäi tosi vähäiselle aleostokset, M:lle ostin yhden mekon), maailman korkeinta rakennusta ja palmusaarta. U ihastui automaattimetroon ja mentiinkin ajelulle sillä ihan kahdestaan vikana iltana.
Vika yö oli melko lyhyt, yhden aikoihin jouduttiin lähtemään kentälle päin. Eihän sekään mitenkään kivuttomasti sujunut, vaikka mr S oli varmistanut, että voidaan vaan dropata avaimet respaan, niin silti kaksi eri henkilöä halusi vielä tulla tarkistamaan huoneen. Taas mr S:llä paloi käämit. Lopulta vaan sanoi, että meidän lento lähtee nyt, että nyt loppu tämä tarkastelu.
Kentällä oltiin ajoissa, saatiin M:lle oma istumapaikka --> saatiin se autokopassa mukaan, ei tarttenut pientä herätellä kovasti (paitsi tietty turvatarkastuksessa). Rattaita sitten ei saanutkaan laittaa kyytiin siinä SAS:n pussissa, jossa kaikkialle muualle (myös sinne Dubaihin päin) oli ne saanut lentoteitse kuljettaa. Vaativat, että käytämme ne kelmutettavana. Maksusta tietenkin. Ei ollut tarpeeksi paikallista rahaa enää, eikä kelmutuspisteessä käynyt kortti. Onneksi joku suomalainen sattui siihen, saatiin vaihdettua pari euroa paikalliseen rahaan, että saatiin rattaatkin kyytiin.
Lentokoneessa kapteeni kuulutti, että kovien vastatuulten vuoksi joudumme tekemään välilaskun Sofiassa, koneen pitää käydä tankilla siellä. Ei ehkä juuri se mieluisin tieto keskellä yötä väsyneiden lasten kanssa. Siinä sitten hetken lentelyn jälkeen tulee kuulutus, että jos koneessa on lääkäriä, niin voisi ilmoittautua koneen henkilökunnalle. Tulikin välilasku Kyprokselle. Onneksi siellä saatiin kone myös tankattua. Lapsoset olivat onneksi melkoisen väsyneitä reissusta, joten suurimman osan ajasta nukkuivat nätisti.
Kentältä tuli taata hakemaan meitä, piste iin päälle oli se, että parkkilippu ei sitten toiminut, joutui sen kanssa sähläämään vielä jonkin verran.
Kaikenkaikkiaan näistä sattumuksista huolimatta oli kyllä mukava reissu.
Vielä tietenkin yksi pikku juttu. Oli mennyt vaunukoppa rikki siellä ruumassa, vaikka oli heidän mieltymystensä mukaan pakattu ja kelmutettu. Yksi hukkareissu lentokentälle lisää ja lopulta omasta matkavakuutuksesta puolet kopan arvosta takaisin (omavastuu oli puolet sen arvosta) koska Norwegian ei korvaa, mikäli vaunut eivät ole olleet kovassa kotelossa pakattuna. Onneksi koppa sentään on vielä käyttökunnossa, mutta ei sillä juuri jälleenmyyntiarvoa ole...
Huh. Olipa kertomusta kerrakseen. Nyt shopauttamaan lapsosille vaatteita, molemmat ovat tehneet sellaisen kasvupyrähdyksen, että kaikki vaatteet on pieniä.
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Ihan pimeetä
käytiin eilen mr S:n kanssa juhlistamassa loman alkua. Minähän oon koko ajan lomalla (heko heko), mutta mr S:llä tosiaan tänään ensimmäinen lomapäivä parin viikon pätkästä. Pääsin ulos syömään. Suuntana oli Helsingin Sinne, jossa oli pimee ilta. Ruokana oli kolmen ruokalajin yllätysmenu, joka oli täysi yllätys sillä tavalla, että vasta lopussa sai tietää, mitä sitä tuli syötyä (ja juotua). Tämä menu syötiin melkoisen hämärissä tunnelmissa, pöydissä oli vain yhdet tuikut ja tila noin muuten melkoisen tumma. Oli aika jännä kokemus. Ruoka oli hyvää, seurana en tainnut olla vaan kovin viihdyttävää. Flunssanpoikasta meinaa pukata, väsyttää ja niiskuttaa. Vetelen nyt ylimäärin C-vitamiinia, sinkkiä, inkivääriä, hunajaa yms flunssankarkoittajaa, jotta tää olotila ei tästä pahenisi.
Mr S kävi tänään rakennusvalvonnassa juttusilla, kyseli hieman mahdollisuuksista yhden tontin erikois/poikkeusluvista. En nyt tiedä, onko kyseinen tontti kovin fiksu valinta... No mutta, saahan sitä kysellä ja touhuta. Juteltiin eilen hieman myös mahdollisesta rakentamisesta. Tokaisin, että saattaisi olla hivenen rankkaa olla kahden pienen lapsen yyhoona sen aikaa, kun rakennetaan. Kun tän torpan kohdalla ei ollut muuta kuin iso maha. Sai olla melkoisen itsekäs ja lepäillä. Olisi melko eri tarina nyt... Tosin melko paljon muutenkin oon noiden kakaroiden kanssa kolmistaan... Mr S aloitti taas jonkin kapteenikurssin, joka on joka viikko keskiviikkoiltaisin ilmeisesti pitkälle kevääseen. Lisäksi liikuntaharrastukset + muut menot, niin eipä sitä kauheasti tarvitse omaa kalenteria täytellä. No, tämä vaihe menee nopeasti ohi, nautiskelen kotonaolosta. Tosin mr S siitäkin valittaa, että olen ihan mökkihöperö kun hän tulee kotiin töistä. En ymmärrä. Olkoon.
Meillä on tänään U:n kanssa leffailta. Nyt poppareiden tekoon :)
Mr S kävi tänään rakennusvalvonnassa juttusilla, kyseli hieman mahdollisuuksista yhden tontin erikois/poikkeusluvista. En nyt tiedä, onko kyseinen tontti kovin fiksu valinta... No mutta, saahan sitä kysellä ja touhuta. Juteltiin eilen hieman myös mahdollisesta rakentamisesta. Tokaisin, että saattaisi olla hivenen rankkaa olla kahden pienen lapsen yyhoona sen aikaa, kun rakennetaan. Kun tän torpan kohdalla ei ollut muuta kuin iso maha. Sai olla melkoisen itsekäs ja lepäillä. Olisi melko eri tarina nyt... Tosin melko paljon muutenkin oon noiden kakaroiden kanssa kolmistaan... Mr S aloitti taas jonkin kapteenikurssin, joka on joka viikko keskiviikkoiltaisin ilmeisesti pitkälle kevääseen. Lisäksi liikuntaharrastukset + muut menot, niin eipä sitä kauheasti tarvitse omaa kalenteria täytellä. No, tämä vaihe menee nopeasti ohi, nautiskelen kotonaolosta. Tosin mr S siitäkin valittaa, että olen ihan mökkihöperö kun hän tulee kotiin töistä. En ymmärrä. Olkoon.
Meillä on tänään U:n kanssa leffailta. Nyt poppareiden tekoon :)
maanantai 11. tammikuuta 2016
Omaa aikaa
lapset nukkuu, mr S on työreissulla. Olen viettänyt luvattoman kauan selaillen netistä kaikkea turhaa. Oikeasti pitäisi nukkua.
Pikkusisko oli ja meni, M:n nimibileet samoin. Pientä draamaa taas vaihteeksi, yksi siskoista perheineen päätti jostain loukkaantua ja poistua kesken bileiden. Eipä oo tullut sen koommin tämän siskon kanssa juteltua.
Mr S:llä alkaa keskiviikkona isyysloma, kaksi viikkoa. Yksi viikko tästä käytetään lämpöisessä. Varattiin reissu Dubaihin. Tai siis jonnekin sinnepäin, muutama yö keskellä aavikkoa jossain resortissa ja pari yötä sitten Dubaissa ihmettelemässä. Auto tietenkin käytössä, ettei vaan pääse olemaan paikoillaan hetkeäkään... Ihan vaan pikkasen ahdistaa ajatus U:n ja M:n kanssa seitsemän tunnin lentomatkasta.
U tänään päivällispöydässä: "Me rakennetaan isin kanssa uusi talo meille." minä jotain hymisen, taitaa mr S aivopestä U:ta ajatukseen uudesta talosta ja rakentamisesta ylipäätään. "Siihen ei tule ollenkaan kattoa! Se on sellainen... avo... avotalo!" Arvelen, että moisessa saattaa tulla vähän kylmä, mitä jos sataa? "Täällä Suomessa ei kyllä sada." Muistutan lumentulon mahdollisuudesta. "Ei kyllä luntakaan sada täällä. Ja jos tulee kylmä, niin voi laittaa pitkähihaisen paidan päälle." Että avotaloa odotellessa.
U on innoissaan lumesta, hiukka liian innoissaan. Sai sitten pikkusisko elämänsä ensimmäisen lumipesun jo, en ehtinyt kissaa sanoa kun jo oli lunta vauvan naama täynnä. Kamala kohtalo tuo pikkusiskona olo.
Sain joululahjaksi kolme kirjaa (ja paljon kaikkea muuta kivaa, mm. leffalipun ja hotelliyön ihan itekseni) ja yksi vasta luettuna. Normaalisti olisin joutunut säästelemään kirjoja, ettei joulupäivänä olisi jo kaikki luettuna. Joten nyt taidankin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja mennä hetkeksi lukemaan.
Pikkusisko oli ja meni, M:n nimibileet samoin. Pientä draamaa taas vaihteeksi, yksi siskoista perheineen päätti jostain loukkaantua ja poistua kesken bileiden. Eipä oo tullut sen koommin tämän siskon kanssa juteltua.
Mr S:llä alkaa keskiviikkona isyysloma, kaksi viikkoa. Yksi viikko tästä käytetään lämpöisessä. Varattiin reissu Dubaihin. Tai siis jonnekin sinnepäin, muutama yö keskellä aavikkoa jossain resortissa ja pari yötä sitten Dubaissa ihmettelemässä. Auto tietenkin käytössä, ettei vaan pääse olemaan paikoillaan hetkeäkään... Ihan vaan pikkasen ahdistaa ajatus U:n ja M:n kanssa seitsemän tunnin lentomatkasta.
U tänään päivällispöydässä: "Me rakennetaan isin kanssa uusi talo meille." minä jotain hymisen, taitaa mr S aivopestä U:ta ajatukseen uudesta talosta ja rakentamisesta ylipäätään. "Siihen ei tule ollenkaan kattoa! Se on sellainen... avo... avotalo!" Arvelen, että moisessa saattaa tulla vähän kylmä, mitä jos sataa? "Täällä Suomessa ei kyllä sada." Muistutan lumentulon mahdollisuudesta. "Ei kyllä luntakaan sada täällä. Ja jos tulee kylmä, niin voi laittaa pitkähihaisen paidan päälle." Että avotaloa odotellessa.
U on innoissaan lumesta, hiukka liian innoissaan. Sai sitten pikkusisko elämänsä ensimmäisen lumipesun jo, en ehtinyt kissaa sanoa kun jo oli lunta vauvan naama täynnä. Kamala kohtalo tuo pikkusiskona olo.
Sain joululahjaksi kolme kirjaa (ja paljon kaikkea muuta kivaa, mm. leffalipun ja hotelliyön ihan itekseni) ja yksi vasta luettuna. Normaalisti olisin joutunut säästelemään kirjoja, ettei joulupäivänä olisi jo kaikki luettuna. Joten nyt taidankin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja mennä hetkeksi lukemaan.
maanantai 21. joulukuuta 2015
Pari pikaista
- pikkusiskolisko tuli yllärinä Suomeen jouluksi! JEEEEE!!!
- pikkuvauvan kakan hajusta tulee mieleen voipopcorn. Tän olin jo unohtanut
- joulustressi yllätti, vaikkei pitäisi olla mitään kummallisempaa tekemistä (mr S unohti mainita, että U aloitti joululoman jo perjantaina. Onneksi olin säästänyt tälle viikolle kaikki lahjatouhut...)
- sunnuntaiaamuna keittelin riisipuuroa. U tuli viereen katselemaan ja kannustamaan: "älä lannistu mamma, se on jo ihan kohta liisi-liisi-puuloa!" En lannistunut :D
- U tänään: "Elefantti olis kyllä tosi kiva." minä: "Mitä sä elefantilla tekisit?" U: "Ratsastaisin. Voitaisiinko metsästää joku kerta elefantti?" Tässä kohtaa mulla petti pokka ja käskin mennä isiltä kysymään mahdollisuutta elefantinmetsästykseen. U:lla vähän äänensävy muuttui, kun isi kertoi, että metsästys tarkoittaa sitä, että elefantti tapetaan ja syödään. Tuli suru pienelle ja sanoi, että sitten elefanttiin sattuu. Ei halunnutkaan metsästää elefanttia. Onneksi. Mutta edelleen ilmeisesti ratsastus elefantilla kiinnostaisi...
- namivauva manna-monna on osoittautunut melko mukavaksi vauvaksi. Temperamenttiseksi, mutta kuitenkin melko sopeutuvaksi yksilöksi. Jos nyt jo pystyy sanomaan n. puolen tunnin tarkkuudella yölliset syöttöajat (joita on kaksi yössä), niin ei varmaan kannata paljon valittaa.
- jälkitarkastuksessa käyty ja käsky lantionpohjanlihastreeneihin saatu, muuten kaikki ilmeisesti ok.
- pikkuvauvan kakan hajusta tulee mieleen voipopcorn. Tän olin jo unohtanut
- joulustressi yllätti, vaikkei pitäisi olla mitään kummallisempaa tekemistä (mr S unohti mainita, että U aloitti joululoman jo perjantaina. Onneksi olin säästänyt tälle viikolle kaikki lahjatouhut...)
- sunnuntaiaamuna keittelin riisipuuroa. U tuli viereen katselemaan ja kannustamaan: "älä lannistu mamma, se on jo ihan kohta liisi-liisi-puuloa!" En lannistunut :D
- U tänään: "Elefantti olis kyllä tosi kiva." minä: "Mitä sä elefantilla tekisit?" U: "Ratsastaisin. Voitaisiinko metsästää joku kerta elefantti?" Tässä kohtaa mulla petti pokka ja käskin mennä isiltä kysymään mahdollisuutta elefantinmetsästykseen. U:lla vähän äänensävy muuttui, kun isi kertoi, että metsästys tarkoittaa sitä, että elefantti tapetaan ja syödään. Tuli suru pienelle ja sanoi, että sitten elefanttiin sattuu. Ei halunnutkaan metsästää elefanttia. Onneksi. Mutta edelleen ilmeisesti ratsastus elefantilla kiinnostaisi...
- namivauva manna-monna on osoittautunut melko mukavaksi vauvaksi. Temperamenttiseksi, mutta kuitenkin melko sopeutuvaksi yksilöksi. Jos nyt jo pystyy sanomaan n. puolen tunnin tarkkuudella yölliset syöttöajat (joita on kaksi yössä), niin ei varmaan kannata paljon valittaa.
- jälkitarkastuksessa käyty ja käsky lantionpohjanlihastreeneihin saatu, muuten kaikki ilmeisesti ok.
tiistai 8. joulukuuta 2015
Vaaleanpunaista hattara-höttö-vauvakuplaa
toi sitten tyttö pikkaisen erilaisen hormonikoktailin tullessaan kuin isoveljensä. Voisin vain tuijotella sitä kun se nukkuu, syö, kakkaa tai karjuu. Silmät ihan sydäminä. Melko outo, sekava, pelottavakin olotila, mutta niin ihana. Tavallaan tajuan olevani aivan eri ihminen kuin oikeasti olen, mutta silti nautin tästä hetkestä. Tai no, ehkä en niin kamalasti juuri tästä hetkestä (yöherätyksen ja imetyksen jälkeen hirveä nälkä --> kaapille suklaahirviöksi kun ei jaksa leipääkään alkaa väsäämään --> ei enää nukuta niin kauheasti --> huomenna väsyttää aivan jumalattoman paljon) mutta tästä vauva-ajasta. Niin paljon, että pitänee varoa, ettei kohta ole suurperheellinen ;)
Iski vasta tajuntaan, että nythän on jo joulukuu. Mihinkähän tämä vuosi taas katosi? Miksi päivät ja vuodet hujahtaa ohi, tuntien usein madellessa liiankin hitaasti? Askartelin eilen joulukortteja, toivottavasti viime jouluinen kortittomuus jäi viimeiseksi laatuaan. On vaan niin ihana saada postitse kortteja, joten oletan muidenkin siitä fiiliksestä nauttivan. Joten tänä vuonna taas ilahduttaa mun askartelut lähipiiriä (voin aina väittää U:n olleen mukana askarteluissa, osa korteista näyttää hieman kolmevuotiaan tekeleiltä :D).
Viime lauantaina oli mr S:n lapsuudenkaverin nelikymppiset. Juurihan me juhlittiin sen kolmekymppisiä Punavuoressa. Nyt ollaan niin keskiluokkaisia, keski-ikäisiä espoolaisia kaikki, että vähän jopa hirvittää. Milloin alkaa se kapinavaihe? Keski-iän kriisit ja niiden tuomat ilmiöt? Toivottavasti meidän lähipiiri säästyisi niiltä pahimmilta, sen verran hyvä porukka on kasassa. Ruuhkavuosien tiimellyksessä kaikki, silti nähdään myös aikuisten kesken säännöllisen epäsäännöllisesti ja nautitaan välillä siitä, ettei aina tarvitse olla niin aikuinen ja niin vanhempi.
Bileet meni hyvin, mulla ymmärrettävistä syistä hieman nopeampi poistuminen kuin muilla. Anoppikin oli selviytynyt vauvan kanssa sen muutaman tunnin, mutta ehkä ei ihan heti pyydetä uudelleen - sen verran vaikutti olevan stressaantunut siitä, ettei oikein osannut vauvaa lukea (jostain syystä se ihminen ei tajua vauvojen tarvitsevan syliä). Mr S könysi kotiin melko hyvissä ajoin myös, puoli neljän aikaan taisi olla kotosalla. Kova oli dagen efter herralla ja raukka joutui palaveeraamaan puhelimitse puoli sunnuntaipäivää. Ja minä raukka yritin pitää lapsosia hiljaisena ja poissa mr S:n palaveria häiriköimästä koko ajan. Oli vähän rankkaa.
Josko nyt palaisi hetkeksi sänkyyn herätäkseen hetken päästä joko syöttämään Ämmää tai U:n huuteluihin. Mikäköhän siinäkin on, että U ei IKINÄ huuda isiä herättyään. Aina vaan mammaa. Taitaa U tietää, että saisi melko pitkään huudella ennen kuin saisi mitään vastausta. Toivon vaan, että Ämmäkin olisi edes hieman aamuvirkku kuten mekin U:n kanssa, että saisin edes iltaisin välillä nukkua. (Ehkä jotain pientä syömistä (lue: suklaata) vielä ennen aamuyön torkkuja ;))
Iski vasta tajuntaan, että nythän on jo joulukuu. Mihinkähän tämä vuosi taas katosi? Miksi päivät ja vuodet hujahtaa ohi, tuntien usein madellessa liiankin hitaasti? Askartelin eilen joulukortteja, toivottavasti viime jouluinen kortittomuus jäi viimeiseksi laatuaan. On vaan niin ihana saada postitse kortteja, joten oletan muidenkin siitä fiiliksestä nauttivan. Joten tänä vuonna taas ilahduttaa mun askartelut lähipiiriä (voin aina väittää U:n olleen mukana askarteluissa, osa korteista näyttää hieman kolmevuotiaan tekeleiltä :D).
Viime lauantaina oli mr S:n lapsuudenkaverin nelikymppiset. Juurihan me juhlittiin sen kolmekymppisiä Punavuoressa. Nyt ollaan niin keskiluokkaisia, keski-ikäisiä espoolaisia kaikki, että vähän jopa hirvittää. Milloin alkaa se kapinavaihe? Keski-iän kriisit ja niiden tuomat ilmiöt? Toivottavasti meidän lähipiiri säästyisi niiltä pahimmilta, sen verran hyvä porukka on kasassa. Ruuhkavuosien tiimellyksessä kaikki, silti nähdään myös aikuisten kesken säännöllisen epäsäännöllisesti ja nautitaan välillä siitä, ettei aina tarvitse olla niin aikuinen ja niin vanhempi.
Bileet meni hyvin, mulla ymmärrettävistä syistä hieman nopeampi poistuminen kuin muilla. Anoppikin oli selviytynyt vauvan kanssa sen muutaman tunnin, mutta ehkä ei ihan heti pyydetä uudelleen - sen verran vaikutti olevan stressaantunut siitä, ettei oikein osannut vauvaa lukea (jostain syystä se ihminen ei tajua vauvojen tarvitsevan syliä). Mr S könysi kotiin melko hyvissä ajoin myös, puoli neljän aikaan taisi olla kotosalla. Kova oli dagen efter herralla ja raukka joutui palaveeraamaan puhelimitse puoli sunnuntaipäivää. Ja minä raukka yritin pitää lapsosia hiljaisena ja poissa mr S:n palaveria häiriköimästä koko ajan. Oli vähän rankkaa.
Josko nyt palaisi hetkeksi sänkyyn herätäkseen hetken päästä joko syöttämään Ämmää tai U:n huuteluihin. Mikäköhän siinäkin on, että U ei IKINÄ huuda isiä herättyään. Aina vaan mammaa. Taitaa U tietää, että saisi melko pitkään huudella ennen kuin saisi mitään vastausta. Toivon vaan, että Ämmäkin olisi edes hieman aamuvirkku kuten mekin U:n kanssa, että saisin edes iltaisin välillä nukkua. (Ehkä jotain pientä syömistä (lue: suklaata) vielä ennen aamuyön torkkuja ;))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)