toi sitten tyttö pikkaisen erilaisen hormonikoktailin tullessaan kuin isoveljensä. Voisin vain tuijotella sitä kun se nukkuu, syö, kakkaa tai karjuu. Silmät ihan sydäminä. Melko outo, sekava, pelottavakin olotila, mutta niin ihana. Tavallaan tajuan olevani aivan eri ihminen kuin oikeasti olen, mutta silti nautin tästä hetkestä. Tai no, ehkä en niin kamalasti juuri tästä hetkestä (yöherätyksen ja imetyksen jälkeen hirveä nälkä --> kaapille suklaahirviöksi kun ei jaksa leipääkään alkaa väsäämään --> ei enää nukuta niin kauheasti --> huomenna väsyttää aivan jumalattoman paljon) mutta tästä vauva-ajasta. Niin paljon, että pitänee varoa, ettei kohta ole suurperheellinen ;)
Iski vasta tajuntaan, että nythän on jo joulukuu. Mihinkähän tämä vuosi taas katosi? Miksi päivät ja vuodet hujahtaa ohi, tuntien usein madellessa liiankin hitaasti? Askartelin eilen joulukortteja, toivottavasti viime jouluinen kortittomuus jäi viimeiseksi laatuaan. On vaan niin ihana saada postitse kortteja, joten oletan muidenkin siitä fiiliksestä nauttivan. Joten tänä vuonna taas ilahduttaa mun askartelut lähipiiriä (voin aina väittää U:n olleen mukana askarteluissa, osa korteista näyttää hieman kolmevuotiaan tekeleiltä :D).
Viime lauantaina oli mr S:n lapsuudenkaverin nelikymppiset. Juurihan me juhlittiin sen kolmekymppisiä Punavuoressa. Nyt ollaan niin keskiluokkaisia, keski-ikäisiä espoolaisia kaikki, että vähän jopa hirvittää. Milloin alkaa se kapinavaihe? Keski-iän kriisit ja niiden tuomat ilmiöt? Toivottavasti meidän lähipiiri säästyisi niiltä pahimmilta, sen verran hyvä porukka on kasassa. Ruuhkavuosien tiimellyksessä kaikki, silti nähdään myös aikuisten kesken säännöllisen epäsäännöllisesti ja nautitaan välillä siitä, ettei aina tarvitse olla niin aikuinen ja niin vanhempi.
Bileet meni hyvin, mulla ymmärrettävistä syistä hieman nopeampi poistuminen kuin muilla. Anoppikin oli selviytynyt vauvan kanssa sen muutaman tunnin, mutta ehkä ei ihan heti pyydetä uudelleen - sen verran vaikutti olevan stressaantunut siitä, ettei oikein osannut vauvaa lukea (jostain syystä se ihminen ei tajua vauvojen tarvitsevan syliä). Mr S könysi kotiin melko hyvissä ajoin myös, puoli neljän aikaan taisi olla kotosalla. Kova oli dagen efter herralla ja raukka joutui palaveeraamaan puhelimitse puoli sunnuntaipäivää. Ja minä raukka yritin pitää lapsosia hiljaisena ja poissa mr S:n palaveria häiriköimästä koko ajan. Oli vähän rankkaa.
Josko nyt palaisi hetkeksi sänkyyn herätäkseen hetken päästä joko syöttämään Ämmää tai U:n huuteluihin. Mikäköhän siinäkin on, että U ei IKINÄ huuda isiä herättyään. Aina vaan mammaa. Taitaa U tietää, että saisi melko pitkään huudella ennen kuin saisi mitään vastausta. Toivon vaan, että Ämmäkin olisi edes hieman aamuvirkku kuten mekin U:n kanssa, että saisin edes iltaisin välillä nukkua. (Ehkä jotain pientä syömistä (lue: suklaata) vielä ennen aamuyön torkkuja ;))
1 kommentti:
Vauvvasilmät 😍
Lähetä kommentti