Lomahommeleita

Tehokkaasti on alkanut tämä loma. Ei taida olla meillä köyhillä varaa lomailla tämän useammin. Kun oli toinen lomapäivä takana, oli rahaa palanut sellainen rapiat nelkytätonnia. Vaihdettiin autot. Mun ja U:n lemppari (ja U:n ensirakkauden kohde) - Smartti - lähti uuteen kotiin viime viikonloppuna. Piti saada jotain tilalle. Mutta ennättihän mr S ensin. Ettei tule paha mieli, kun toisella on 'uusi' auto.

Mr S menee sekaisin näemmä siinä vaiheessa, kun on perheenlisäystä tiedossa. Koska meillä on tiedossa todellinen suurperhe (kaksi lasta lasketaan suurperheeksi mr S:n mielessä), niin pitihän sen saada oikea perhekuljetin. Nyt mahtuu seitsemän ihmistä yhteen autoon. Hieman hätkähdin, kun mr S juttelihe koeajotilanteessa siskonmiehelle, että 'kun on kolme kakaraa...' Kyselin melko pian, että mistäs meinaa sen kolmannen kakaran taikoa, tää mamma sitä ei ihan heti meinaa pykätä!

Eilen oltiin tehokkaita. Käytiin hakemassa mulle uusi auto ja samaan reissuun ympättiin Muumimaailmassa käynti. Olipa rankka reissu. Onneksi U:n kummitustäti oli mukana jeesaamassa. Mutta U totesi autossa kotimatkalla, että huomenna ei tehdä yhtään mitään. Kysyin, josko vaikka puistossa käytäisiin. Kuulemma ei. Ei edes puistoon tänään. Mamman poika. Joka päivä ei tarvitse olla ohjelmaa ja touhua. Antaa mr S:n touhuilla, jos tarvitsee tälle päivälle jotain ohjelmaa. (Käytän U:n tosin tänään parturissa, että jotakin ohjelmaa kuitenkin keksin).

Tällainen vilukissa ei ole oikein nauttinut tästä 'kesästä'. Kateltiin, että Puolassa saattaisi olla vähän lämpimämpää. Katellaan, josko sinne lähtisi ajelemaan tässä vielä loman aikana. Saa nähdä, mitä keksitään.

Lupasin U:lle, että saa laittaa loppuun vielä terveisensä, joten tässäpä näitä:

hghsgfhkgjhthrgkthetiu ytytuihhjtjhhu5i6uyiu uyuuuuuuuuno <-- :="" avustettuna="" hieman="" kohta="" p="" viimeinen="">

paska mutsi

Tämän vois julkaista. Ihmettelen kovasti, miten suurin osa pikku pojista selviää aikuisuuteen asti. Näille kaikille ei ihan oikeasti vaan voi mitään. Ennen kun tulee toinen vahdittava, on varmaan ihan hyvä muistuttaa itselleen, että vauvat on ehtiviä, vaikka eivät vielä osaisikaan liikkua kunnolla. Ja tätä kirjoitettaessa U kolautti taas päänsä johonkin... Lohdutuspuuhiin...

ihan jotain pokaalia odotellessa... U:lla otikossa kuhmumustelma, päikkärit päätty lattialle. Nyt on kyllä mun puolustukseksi sanottava, että oli vielä unessa, kun sen poimin sieltä lattialta. Ja selittely jatkuu. U nukkuu siis päikkäreitään meidän sängyssä. Josta se herää ja alkaa ölisemään. Nyt oli sitten unissaan kääntyillyt liika monta kertaa ja kuului tumps. Jonka jälkeen itkua. Tuli tälle mammalle melkonen juoksulähtö. (U 5, 6, 7? kk)

Terassi ei ihan vielä ole valmis. Pääsi pieni mies tarkastamaan sitten rungon, pikkuiset jalat vaan vilahti kun pää edellä sukelsi sokkeliin. Nostin sitten jaloista ylös, pyyhkäistiin isommat kivet otikosta pois ja yritettiin unohtaa, miten paljon sattuikaan. Tulipa aikamoinen kuhmu taas otsaan, eikä niistä kivistäkään mitään nättiä jälkeä jäänyt. Onneksi ei sentään verta tullut. Ja todella nopeasti U unohti, että satutti edes. Joku kymmenen minuuttia tän tapahtuman jälkeen jo hakkasi päätään seinään. (Omituinen tapa, jolla U huvittaa itseään välillä). Mutta ei nyt taas sitä vuoden äiti -palkintoa odoteta tähän suuntaan. (U 11 kk)

Tänä aamuna U putosi (taas) meidän sängystä. Kuinkakohan monta kertaa tämän pitää tapahtua, että joko minä tai U oppii?? (U 1 v)

U:n päässä on tällä hetkellä niin monta rupea ja mustelmaa, etten voi millään tietää, mistä mikäkin on tullut. Kesälomareissulla sen löys milloin vaunun alta, milloin pöpeliköstä mukkelismakkelis. Ei vaan ehdi koko ajan vahtia. Kai se jossain vaiheessa oppii? Tällä hetkellä myös toisen silmän alla komea mustelma, eikä mulla tai mr S:llä mitään havaintoa missä, milloin tai miten se on tullut. Kyllä tää tästä... (U 1 v)

Eilen U mm. törmäsi pöydän kulmaan (kuhmu ja mustelma), putosi tuolin käsinojalta (kuhmu ja mustelma), viime päivinä Paco on päässyt kurittamaan U:ta oikein urakalla, tuloksena verta, huutoa ja kyyneleitä. Että näin. (U 1 v 1 kk)

Reilu viikko sitten U meinasi tukehtua korkkiin. Jonka olin itse antanut sille, että saisin vaihdettua vaipan rauhassa. Onneksi korkki oli sen verran iso, ettei olisi voinut juuttua kurkkuun, mutta säikäytti kuitenkin kunnolla. Raukalla tuli oksennus ja mulla tärinä. Onneksi kuitenkin parissa sekunnissa tajusin, että pitää saada se korkki sieltä suusta ulos ja sain sen ihan helposti noukittua. Eipä enää leiki kovin pienillä asioilla vaipanvaihdon yhteydessä. (U 1 v 2 kk)

Haaa, välillä saa osoittaa syyttävällä sormella myös tota toista osapuolta. Mr S lähti juuri entisten duunikavereidensa kanssa naamiaisbileisiin. Päätti testata naamarin toimivuuden U:lla. Raukka sai varmaan elinikäiset traumat (ja mr S kanssa, kun tajusi, kuinka suuren sätkyn U saikaan). Nukkumaankaan ei meinannut suostua. Että ihan jotain tsykitrilaskuja varten tässä alettiin keräilemään rahaa... (U n. 1 v 2 kk)

Näitä ei ole mitään järkeä enää edes kirjata. U teloo itseään sitä tahtia, ettei perässä pysy. Kanarian reissun jäljiltä päässä on ainakin viisi kunnon kuhmu/mustelma/ruhjehässäkkää ja kielessä taitaa olla jonkin sortin reikä. Miksi oi miksi ne pannutukset pitää aina tehdä niin, että kuuppaan sattuu? (U 1 v 3 kk)

Vihdoinkin

vihdoinkin aurinkoa ja lämpöä! Mä nautin. Sopivasti vielä näin viikonlopuksi sattui mukavat säät. Ja niistä ollaankin sitten otettu kaikki irti. Perjantaina töiden jälkeen vietiin U hoitoon mummolaan ja siitä jatkettiin Porvooseen. Perinteeksi jo muodostunut Porvoojoki -kellunta oli tiedossa. Mukana tällä kertaa pikkusiskolisko miehensä kanssa. Mr S ottaa mun tilasta kaiken irti, sain olla kuskina takaisinpäin. Tarkoitti sitä, että peruuttelin peräkärryä veneenlasku/nostopaikalle aika huolella. Ei ihan mennyt ykkösellä, mutta vene saatiin kuitenkin ylös.

Mr S ja pikkusiskolisko kävi myös uimassa. Nakkena, tietty :). Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan, tosin eiköhän noi kaks sekopäätä selvinpäinkin olisi moisen tempauksen tehneet...

Ihmeteltiin sitä, että parhaimpaan turistiaikaan Porvoon yksi vetonaularavintoloista oli kiinni. Meinattiin käydä alkupalaetanoilla, mutta petyttiin parin muun turistin kanssa ravintolan ovella, kun kyltti kertoi paikan olevan sulki. No, jäi tällä kertaa etanat väliin, jatkettiin Sinneen. Sielläkin oli vaan yksi pöytä varattuna meidän lisäksi. Kovasti kummasteltiin, koska monena muuna kertana ei olla päästy edes sisään, kun ei olla ajoissa varattu pöytää. No, nyt päästiin ja oli hyvät burgerit.

Eilen poimittiin U matkaan ja ajeltiin Sipooseen kaverin mökille. U:kin pääsi veneajelulle. Käytiin hetki katsomassa Kitön venekisoja ja sitten taas hampparien syöntitouhuihin. Ulkona ruoka maistuu kyllä paremmalta kuin sisällä! Oli hyvät burgerit (taas).

Pikkusisko on siis miehensä ja lapsipuolensa kanssa käymässä Suomessa. Ollaan jo mökkeilty, vietetty aikaa perheen kanssa, grillailtu, paisteltu lettuja ja vaan hengattu. Juhannus ja sen jälkeinen viikko vietettiin vuokramökillä. Sama mökki kuin viime vuonna. Tänä vuonna lisämausteensa toivat huussin vuotava katto, hiiret ja muurahaiset. Saatoin olla hieman hankalaa mökkiseuraa :( mutta kun on lähes jatkuvasti hieman epämukava olo, niin lisätyt epämukavuudet tuntuvat kaatavan kupin täysin nurin.

Supistelut jatkuu, pakko ottaa rennosti. Tosin erehdyin yksissä häissä tanssahtelemaan hetkisen. Ei olisi kannattanut. Sitä seuraavana yönä vietin aikaa pää vessanpöntössä, sen verran oli kamala olo + kivut. Pelottaa, miten kestän tositoimet. Itkuhan siitä tuli, kun tajusin, että h-hetkellä olo on vielä sitäkin pahempi + kivut kamalammat. Alkoi keisarileikkaus houkuttamaan... Katsotaan nyt, miten mieli muuttuu.

Loppuun pieni kevennys:
Pikkusisko istui mökillä riippumatossa. U meni taputtamaan sieltä alta tädin peppua ja tokaisi: "Kukalla on iso peppu?"(kuka ja kenen vielä hieman hakusessa). Nousi ylös ja ojensi tädille kuvitteellisen asian: "Ota hampurilainen!".

Shokki

Yksi kaveripariskunta sai vauvan. Kuukauden etuajassa. Onneksi kaikki on ok ja vauva + äiti (ja ehkä isäkin) kunnossa. Mutta mulle iski paniikki. Noinkin voi tosiaan käydä. Ja syntyyhän noita keskosiakin vielä aiemminkin. Mutta ihan järkyttävää, kaveri ehti olla mammalomalla päivän. Yhden päivän!!! En kestä, nyt vasta tajusin kunnolla, että niinkin voi käydä. Oon jotenkin ihan shokissa asiasta, vaikkei mun elämää sillä tavalla koskettanutkaan. Mitä jos meille käy noin? (Sitten kun tuskailen kolmatta viikkoa sitä, että tää pirulainen ei halua syntyä, niin voin palata tähän fiilikseen...) Onneksi mr S on aktivoitunut melko kiitettävästi tän vauva-asian suhteen. Meillä on (sen aloitteesta ja hankkimana) jo autokoppa, pinnasänky, pian todennäköisesti vaunukoppa ja 'parvekerattaat'. Että ei oo paljon tällä kertaa tarvinnut patistella, kovasti vaan ihmettelen sen pesänrakennusviettiä. Mähän olen siis kaikki U:n vanhat tavarat laittanut kiertoon fiksuna tyttönä heti, kun on jäänyt pieneksi/turhaksi. Ajatuksena kun oli, että U jäisi ainoaksi lapseksi. Koskaan ei saa sanoa ei koskaan... Mutta onpahan mr S:llä nyt sitten tavoitetta. Aikoo saada kaikki tarvittavat vekottimet mahdollisimman halvalla. Hyvin on tähän asti sujunut.

Olin viime viikonloppuna kaverin polttareissa. Oon ihan ylpee itestäni, että jaksoin puolilleöin. Oli ihan mukavaa ja rentoa yhdessäoloa ja morsiankin vaikutti tyytyväiseltä. Kostautui kuitenkin se valvominen ja nyt oon aivan loppu. Pitänee mennä nukkumaan, josko sitä ens viikonloppuun mennessä toipuisi tästä. 

Glad morsdag

U oli tehnyt mulle dagiksessa käsikorun äitienpäivälahjaksi. Mr S antoi lahjakortin jalkahoitoon+varpaankynsien geelaukseen. Sain myös kaksi valkoista ruusua ja ihanan aamupalan (en sänkyyn kannettuna, koska en kestä murusia sängyssä). Aamupalan jälkeen lähdin U:n kanssa ulos nauttimaan auringosta, sillä aikaa mr S siivosi, putsasi ja puunasi. Ihana! 

Käytiin syömässä mun vanhempien kanssa ja kahviteltiin mr S:n mummolassa. 

Vois melkein sanoa, että oli lähes täydellinen äitienpäivä (eikä vähiten ehkä sen vuoksi, että anoppi marttyroi ja on ulkomailla, eikä siellä tarvinnut käydä kuuntelemassa valitusta kaikesta...). Oon ilkee, mutta anoppi on viime aikoina ollut superhankala. Toivottavasti pieni loma nyt auttaisi.

Eilen mr S:n mummolle erehdyin sanomaan, että ei oo supistellutkaan enää hetkeen. Tänään sitten töissä taas iski melko napakat supistukset. Nyt ne U:n kanssa katellaan telkkua ja lueskellaan, heti kun vähänkin pidempään oon pystyssä niin johan saa tuta... Ehkä tää tästä. 

Mitäs tänään?

No tämähän se päällimmäisenä taitaa olla melkein koko ajan mielessä:

U:sta tulee isoveli jossain lokakuun lopulla (tai kuulemma melko suurella todennäköisyydellä marraskuun puolella, nämä alkuraskauden supistelut kun neuvolan tädin mielestä johtavat useimmiten lasketun ajan ylittämiseen ja reippaasti. Että kiitti näistä...)

U:lle ei vielä olla alettu kertoilemaan asiasta, mutta piakkoin sekin pitää tehdä. 

Mr S on ollut maailman huomaavaisin ja ihanin mies tämän raskauden aikana, ei tarvitse kuin vähän vihjata, että jotain tekis mieli tai että nyt tarvitsee lepuuttaa, niin johan mr S käy kaupassa tai leikkii U:n kanssa, että saan laittaa pitkäkseni. Katsotaan nyt, kauan tätä huomaavaisuutta kestää... Nautin kyllä nyt joka hetkestä! (Ja tietenkin huomioin takaisin niissä määrin kuin hormoneiltani kykenen ja muistan.)

U tänä aamuna huomatessaan mun yöpöydällä mynthon-rasian: 'yskii'. Mä kysyn, että onko kova yskä? U siihen, että kyllä. Varmaan tarvitsee yskänlääkettä. Mä siihen että jaaha, tuollaisen pastillin vai? U: mikä se pastilli on? Minä: se on sellainen kurkkupastilli. U: mulla tuli kurkku!

Ei saanut tänä aamuna pastillia, mutta yritys oli kyllä mainio:) Muutenkin on nyt niin ihanassa, kamalassa iässä. Jutut on niin hauskoja, mutta tahtoa löytyy vaikka muille jakaa. Enkä yhtään ymmärrä, mistä toi itsepäisyys on tullut... 😏

Sellasia mulle tänään. Huomenna äitienpäivä, anoppi (onneksi) reissussa niin on yksi paikka vähemmän ravattavana. Sain jo U:n tekemän lahjan, ihana värikäs käsikoru. Vielä kun saisi sitä pitää, U kun omi sen itselleen heti...

Kuumeilua

Näköjään aikaa kirjoitella silloin, kun sairastaa. Viime keskiviikkona piti mennä viettämään 5. hääpäivää ulkona syöden. Ei menty. Mulla nous kuume ja on jatkunut tähän asti. Huomenna kyllä meen töihin! Eilen jo yritin, mutta ei vielä jaksanut olla pystyssä kovin pitkään. 

Mr S raukka on joutunut pyörittää arkea yksinään melkein viikon. Kauhean huono omatunto siitä, kun ei jaksa mitään.

 

U:n uusin serkku syntyi 22.2. sunnuntaina. Sitäkin olisi kiva nähdä, mutta ei voi mennä pöpösenä käymään 😔 sairaalassa käytiin kattomassa uutta ihmistä, joka oli niin pieni! Miten sen voi unohtaa, miten pieninä noi tulee maailmaan... U oli niin hienosti pienen vauvan kanssa, ihan olin ylpeenä. Olis halunnut vauvan 'syliin', ojensi kätensä tädille ja pyysi, että saako serkun syliin. Ihan vielä ei itsenäisesti saanut vauvaa sylitellä 😊

Toistakin pikkuihmistä nähtiin tässä jokin aika sitten, mun siskonpoika vaimoineen oli käymässä täällä etelässä, parikuinen vauva oli U:n (ja kaikkien isotätien ja isomummin ja isopapan) mielestä suloinen. 

Ehkä jo tän viikon lopulla pääsee tekemään jotain, alkaa nyppimään tää sängyn pohjalla makoilu... Netflix on kyllä hyvä juttu, muttei telkkariakaan jaksa koko aikaa tuijottaa. Kai tää tästä.