Mr S:n vaari saatellaan tänään viimeiselle matkalle. Harmikseni en päässyt mukaan bileisiin, koska kunto petti. Ääntä ei tule ja kurkkuun on muuttanut kaktus. Päätin jäädä kotiin lepuuttamaan.
Hautajaiset alkoivat klo 14.00 ja melko samaan aikaan alkoi lumisade, joka tekee maata valkoiseksi. Järkeillen asiat eivät liity millään tavalla toisiinsa, mutta haluan ajatella, että sieltä jostain se vaari laittoi meille vähän kaunistusta pimeyteen.
On se jännää, miten ihmisen poismeno vaikuttaa. Vaikka vaari olisi seuraavaksi täyttänyt 92 vuotta, eli varmasti jo nähnyt kaiken, mitä tässä maailmassa nyt on katsomisen arvoista, silti on haikea mieli ja muutama kyynelkin vierähtelee. Kuitenkin lähes kymmenen vuoden ajan oli mullekin kuin oma vaari. (Välillä pepusta nipistelevä vaari, mutta kuitenkin ;))
Mun miehet lähti niin komeina laittamaan vaaria (isovaaria) hautaan. Kun vilkutin U:lle, ihan hätkähdin sitä, miten iso poika se jo on. Pitkä kun mikä ja lähestulkoon itsenäisesti toimiva vekotin. Toki siihen oikeeseen itsenäisyyteen on vielä vuosia, mutta on ihan hämmentävää, miten nopeasti sellasesta vauvapötkylästä kasvaa oikea ihminen. Oikea ihminen, joka huvittaa tällä hetkellä lähipiiriä tokasemalla sopiviin kohtiin aina välillä: "Voi Visti!" Ja veikee virnistys päälle. On se vaan niin söpö tällä hetkellä. Onneksi niillä hetkillä pääsee niiden kauheiden hetkien yli...
Mr S:n kanssa oli taas vaihteeksi perusriita tossa su-ma välisenä yönä. Kahteen asti kun (taas) junnaa niitä samoja asioita, joita aina, ei enää huvita mikään. Edes seuraavana päivänä. Viime maanantai olikin ehkä väsynein ja v-mäisin pitkiin aikoihin.
Onneksi mr S osaa myös sen sopimisen jalon taidon paremmin kuin minä. Oli kävellyt kirjakauppaan ja todennut myyjälle, että hän on ollut hölmö, olisiko sellaista kirjaa, jossa selitetään, miksi mies on parisuhteessa hölmö? Olisin halunnut kyllä olla näkemässä myyjän ilmeen... Mutta maanantain pihvi-illallisen päätteeksi sitten ojensi paketin, josta paljastui kaksi kirjaa. Toinen mulle (Eniten vituttaa parisuhde) ja toinen hälle (Parisuhdekoulu, opas avio-onneen). On se kyllä vaan kehityskelpoinen yksilö! Ja ihan itse itseään kehittävä vieläpä.
Vielä vaarin kuolemaan palatakseni. Saa nähdä, miten pitkään mummu sinnittelee yksin. En osaa kuvitella, miltä tuntuu, että toinen palanen itsestä onkin yhtäkkiä poissa. Olivat olleet yhdessä aivan teineistä asti. Miten siinä vaiheessa osaa olla enää yksin? Mummu sanoikin, että päivät ovat todella pitkiä, vaikka kaipa se minuutissa edelleen kuusikymmentä sekuntia on. Vaikkei siltä tunnu. Toivottavasti nyt ei ihan vaivu epätoivoon. Mr S kyllä uhkaili, että lähdetään sitä roudaamaan ainakin Tuomaan markkinoille, toivottavasti saadaan mummu suostumaan :)
Tulipa taas tajunnanvirtaa, eiköhän tässä ollut päällimmäiset tällä hetkellä. Toisella kertaa taas lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti