eilen oli siskonpojan häät. Tai siis vastaanotto, keskiviikkona pamauttivat jo naimisiin. Voi elämä, että on hermoja raastavaa olla tollasen vuoden ikäisen kakaran kanssa paikassa, jossa pitäisi suurinpiirtein olla paikoillaan ja käyttäytyä. U jakso hienosti ehkä sellaiset 20 minuuttia. Saavutus sekin. Loppubileet meni vähän ohi sekä multa ja mr S:ltä, kun vuorotellen juostiin U:n perässä. Onneksi bileet oli kappelilla, jossa on lastenhuone ja leluja. Siellä U viihty jonkin aikaa aina kerrallaan.
On se siirappista tollainen nuori rakkaus. Sitä niin huomaa itsestään sellaisen ehkä vähän liian kyynisen puolen, kun toiset on niin nuoria ja rakastuneita. Tuhahtelee "vanhana" tätinä vieressä, että korkealtapa tippuvat ja toivottavasti kestävät kolahdukset...
Mr S:lle tokaisin tossa eilen illalla, että ihmettelen suuresti väittämää, että ensimmäinen vuosi vauvan kanssa on vaikein parisuhteelle. Kyllä meillä U:n yksivuotissynttäreiden jälkeen on mennyt välillä suorastaan päin helvettiä. Pitää vaan luottaa siihen, että tämä(kin) on vaan ohimenevää. Jutella, jutella ja jutella.
Ajatus harhailee. Kaikki sekaisin päässä. Tuntuu, että dementia (vauva -sellainen?) iskee päälle. En muista sovittuja, sekoilen päivissä. Olen jotenkin sumussa. Kaipa tää tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti