kiitos manse

Tulipa pyörähdettyä Tampereen kaupungissa. Reissussa mukana U, mr S, kummipoika Travis, vanhempansa sekä T:n pikkusisko masussa mukana. Käytiin katsomassa delfiinejä, Pyynikin näkötornissa, syömässä illalla ja aamulla ja vielä Ideaparkin kautta kotiin.

Jännä juttu, mitä tuollainen puolivuotias pitää jännänä. Delfinaariossa kaikista jännintä oli se, kun mamma taputti. Viis niistä kolmesataakiloisista pyörylöistä, jotka loiskivat vettä, nehän oli ihan tylsän värisiä. Mutta siis kun noi kaks kättä pamauttaa yhteen, niin tulee tollainen ääni. Esityksen lopuksi sai mennä siihen ihan lasin taakse kuikuilemaan niitä delfiinejä. Mr S vei U:n sinne, arvasi, että delfiineitä kiinnostaa tuollainen pikkuihminen. U ei ollut millänsäkään, vaikka se jättikala tuli ihan siihen vastapäätä, olisi halunnut vähän maistella U:ta. Ei edes hätkähtänyt, kun delfiini napsautti nokkaansa ihan siinä lasin takana. Mutta auta armias, jos skypessä yrittää laittaa koko ruudulle keskustelukaveria. Paskahalvaushan siinä on edessä pikkumiehellä.

Kummipoika tykkäsi myös delfiineistä. Tosin ehkä se pahviauto, jonka sai ravintolasta matkaan, oli kuitenkin reissun kohokohta. Että niin. On muuten haastavaa tuollaisen kolmevuotiaan kanssa pitää pitkää pinnaa itse. Pointsit vanhemmillensa, on kuitenkin uhmaiästä huolimatta aika ihana tapaus.

Vuoden mutsi -palkintoa muuten odotettavissa (taas vaihteeksi) tähän suuntaan. Olin siinä pari päivää ennen reissua ihmetellyt, että miks U on niin kärttynen koko ajan? Reissussa sitten selvisi sekin, Jepa kurkkas U:n suuhun ja hihkas, että täällähän on eka hammas! Niinpä niin... Mä oon vaan ollu ihan pinnassa ite, että mitä toi kakara känisee koko ajan, kun toinen raukka on tuskaillut hampaan tuloa. No, jos tommosilla kiukuilla selviää hampaiden tulosta, niin ei haittaa yhtään, vaikka vähän käniseekin. Kun nukkuu kuitenkin yönsä, ei oo missään räkätaudissa, eikä kilju 24/7.

Jaha, aamupala-aika.