miksi pitää ottaa unet niin vakavasti? Itkin unissani koko aamun, kun näin unta, että pikkusiskolisko ja äiti olivat kuolemansellissä, odottivat teloitustaan. Aikaa ei ollut enää valituksille tai muille toimenpiteille, käytiin vain sanomassa viimeiset jäähyväiset. Siitä kun heräsi, oli olo niin paska ettei ihan hetkeen. Niin ja kuolemantuomion syynä taisi olla joku epäselvä varkausjuttu. Ei oo ihan terveitä nää mun unetkaan.
Mr S kyseli eilen mikä mulla on hätänä. Ei kai mikään. Mikään ei vaan tunnu miltään, harmautta liikaa ilmassa. Oon ollu aikamoinen kärtty tässä nyt ainakin tän viikon. Eikä oikeestaan syy ole muualla kuin ihan omassa itsessä. Oikein välillä vellon tässä tyytymättömyydessä, töihini, asuntoon, itseeni. Pitää parantua taas tästä jos ja sitku -ajattelusta. Kaikki on oikeasti ihan hyvin.
TGIF!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti