päivä uus

(huonosti) nukutun yön jälkeen ja auringon edelleen paistaessa ei voi olla epätoivoinen. Ajelin fillarilla töihin, kiirehtimättä, katsellen maisemia. Sireenit kukkii, voikukat kukkii, valkovuokot jne. Oli kaunista, aamukaste todella vahvana nurmikon päällä. Elämä jatkuu, vaikka välillä iskeekin epätoivo.

Mr S tuli illalla kotiin jostain duunijutusta. Sille tyrskin epätoivoani. Oli sitä mieltä, etten voi olla epätoivoinen. Epätoivoinen ei olisi saanut pyydystettyä moista adonista kuin mr S on. Epätoivoinen olisi tyytynyt Järkky-Jarkon kaltaisiin luusereihin. Sai mut edes vähän hymyilemään. Ja nukahtamaan hetkeksi.

Duunikaveri, jolle soitin eilen, oli ystävällään rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Ilmeisesti ero tulossa poikaystävästä. Että sellasta taas vaihteeks.

Mietittiin mr S:n kanssa, että uskalletaanko alkaa rakentamaan. Että se on sellainen perinteinen "kaikki eroo viimeistään silloin" -paikka. Ei oikein kyetty näkemään sitä, että meillä kaatuis siihen. Kuitenkin ollaan kaikennäköistä koettu ja tehty. Puhuttu toisillemme ja terapeuteille. Kiukuteltu muutama remppaprojekti läpi, silti aina sovittu. Kerrottu suhteen alussa toisillemme kaikki töppäykset ja mokat, joita oli tullut tehtyä edellisissä suhteissa. Mr S joutui raukka aluksi vielä paikkailemaan mun avioeron haavoja. Jotka joissain tilanteissa tahtoo vieläkin nostaa päätään.

Niin ja jos en vielä kerennyt tuulettamaan, niin sain mun inssityöstä kolmosen! Siis juostenkustusta, kuusi vuotta myöhässä kirjoitetusta diipadaapalöpinästä opettaja antoi kolmosen!!! (arvostelu 1-5). Toisaalta, kirjoitin omasta mielestäni aika mielettömän hyvän kypsyysnäytteen, että sillä voi olla vaikutusta asiaan. Tai sitten opettaja oli vahvan lääkityksen alaisena tai auringonpistoksen saaneena arvostellessaan sitä työtä. Tää olis lähempänä kuin koskaan valmistumista. Nyt vaan joku, joka osaisi kertoa miten noita titrauslaskuja lasketaan, niin elämä helpottuis...