perhesuhteellisuutta

tai suhteettomuutta, miten sen nyt sitten ottaa. Olen väsäillyt täällä hiki hatussa huomisille syntskille syötävää, mutta löysin itteni keittiön lattialta itkemästä mun perheen vaikeutta. Sekä myös hieman sitä, että mulla on ruokaa vaikka huru mycke ja kohta kukaan ei tuu syömään.

Siskot taas vaihteeksi riitelee keskenään, tällä kertaa aiheena vaan inhottavasti minä/mr S ja meidän hääbilesuunnitelmat. Kun eivät vaan tajua, että kaikista kivointa on kaikille, jos tehdään ne niin, miten me halutaan. Haluaisivat kovasti nähdä mr S:n sukua (hassua, me ei edes nähdä mr S:n sukua, miksköhän ne haluis?) ynnä kavereita. Mä taas en halua mitään pönötys-tuolileikkihäitä, jotka tosissaan jo kerran jouduin kestämään. Vielä yhteislaulun kera.

Kavereille bidetään bileet, joissa juuaan, mun perhe on absolutisteja. Että niin. Mr S:n äidin kera mennään syömään hienosti (se maksaa), meidän perheelle oli suunnitteilla vaan jotain rentoa, hauskaa yhdessäoloa. Mutta tätä tahtia kun mennään, ei tee mieli suunnitella mitään. No, ehkä pitää hieman rauhottua.