Shokki

Yksi kaveripariskunta sai vauvan. Kuukauden etuajassa. Onneksi kaikki on ok ja vauva + äiti (ja ehkä isäkin) kunnossa. Mutta mulle iski paniikki. Noinkin voi tosiaan käydä. Ja syntyyhän noita keskosiakin vielä aiemminkin. Mutta ihan järkyttävää, kaveri ehti olla mammalomalla päivän. Yhden päivän!!! En kestä, nyt vasta tajusin kunnolla, että niinkin voi käydä. Oon jotenkin ihan shokissa asiasta, vaikkei mun elämää sillä tavalla koskettanutkaan. Mitä jos meille käy noin? (Sitten kun tuskailen kolmatta viikkoa sitä, että tää pirulainen ei halua syntyä, niin voin palata tähän fiilikseen...) Onneksi mr S on aktivoitunut melko kiitettävästi tän vauva-asian suhteen. Meillä on (sen aloitteesta ja hankkimana) jo autokoppa, pinnasänky, pian todennäköisesti vaunukoppa ja 'parvekerattaat'. Että ei oo paljon tällä kertaa tarvinnut patistella, kovasti vaan ihmettelen sen pesänrakennusviettiä. Mähän olen siis kaikki U:n vanhat tavarat laittanut kiertoon fiksuna tyttönä heti, kun on jäänyt pieneksi/turhaksi. Ajatuksena kun oli, että U jäisi ainoaksi lapseksi. Koskaan ei saa sanoa ei koskaan... Mutta onpahan mr S:llä nyt sitten tavoitetta. Aikoo saada kaikki tarvittavat vekottimet mahdollisimman halvalla. Hyvin on tähän asti sujunut.

Olin viime viikonloppuna kaverin polttareissa. Oon ihan ylpee itestäni, että jaksoin puolilleöin. Oli ihan mukavaa ja rentoa yhdessäoloa ja morsiankin vaikutti tyytyväiseltä. Kostautui kuitenkin se valvominen ja nyt oon aivan loppu. Pitänee mennä nukkumaan, josko sitä ens viikonloppuun mennessä toipuisi tästä. 

Glad morsdag

U oli tehnyt mulle dagiksessa käsikorun äitienpäivälahjaksi. Mr S antoi lahjakortin jalkahoitoon+varpaankynsien geelaukseen. Sain myös kaksi valkoista ruusua ja ihanan aamupalan (en sänkyyn kannettuna, koska en kestä murusia sängyssä). Aamupalan jälkeen lähdin U:n kanssa ulos nauttimaan auringosta, sillä aikaa mr S siivosi, putsasi ja puunasi. Ihana! 

Käytiin syömässä mun vanhempien kanssa ja kahviteltiin mr S:n mummolassa. 

Vois melkein sanoa, että oli lähes täydellinen äitienpäivä (eikä vähiten ehkä sen vuoksi, että anoppi marttyroi ja on ulkomailla, eikä siellä tarvinnut käydä kuuntelemassa valitusta kaikesta...). Oon ilkee, mutta anoppi on viime aikoina ollut superhankala. Toivottavasti pieni loma nyt auttaisi.

Eilen mr S:n mummolle erehdyin sanomaan, että ei oo supistellutkaan enää hetkeen. Tänään sitten töissä taas iski melko napakat supistukset. Nyt ne U:n kanssa katellaan telkkua ja lueskellaan, heti kun vähänkin pidempään oon pystyssä niin johan saa tuta... Ehkä tää tästä. 

Mitäs tänään?

No tämähän se päällimmäisenä taitaa olla melkein koko ajan mielessä:

U:sta tulee isoveli jossain lokakuun lopulla (tai kuulemma melko suurella todennäköisyydellä marraskuun puolella, nämä alkuraskauden supistelut kun neuvolan tädin mielestä johtavat useimmiten lasketun ajan ylittämiseen ja reippaasti. Että kiitti näistä...)

U:lle ei vielä olla alettu kertoilemaan asiasta, mutta piakkoin sekin pitää tehdä. 

Mr S on ollut maailman huomaavaisin ja ihanin mies tämän raskauden aikana, ei tarvitse kuin vähän vihjata, että jotain tekis mieli tai että nyt tarvitsee lepuuttaa, niin johan mr S käy kaupassa tai leikkii U:n kanssa, että saan laittaa pitkäkseni. Katsotaan nyt, kauan tätä huomaavaisuutta kestää... Nautin kyllä nyt joka hetkestä! (Ja tietenkin huomioin takaisin niissä määrin kuin hormoneiltani kykenen ja muistan.)

U tänä aamuna huomatessaan mun yöpöydällä mynthon-rasian: 'yskii'. Mä kysyn, että onko kova yskä? U siihen, että kyllä. Varmaan tarvitsee yskänlääkettä. Mä siihen että jaaha, tuollaisen pastillin vai? U: mikä se pastilli on? Minä: se on sellainen kurkkupastilli. U: mulla tuli kurkku!

Ei saanut tänä aamuna pastillia, mutta yritys oli kyllä mainio:) Muutenkin on nyt niin ihanassa, kamalassa iässä. Jutut on niin hauskoja, mutta tahtoa löytyy vaikka muille jakaa. Enkä yhtään ymmärrä, mistä toi itsepäisyys on tullut... 😏

Sellasia mulle tänään. Huomenna äitienpäivä, anoppi (onneksi) reissussa niin on yksi paikka vähemmän ravattavana. Sain jo U:n tekemän lahjan, ihana värikäs käsikoru. Vielä kun saisi sitä pitää, U kun omi sen itselleen heti...

Kuumeilua

Näköjään aikaa kirjoitella silloin, kun sairastaa. Viime keskiviikkona piti mennä viettämään 5. hääpäivää ulkona syöden. Ei menty. Mulla nous kuume ja on jatkunut tähän asti. Huomenna kyllä meen töihin! Eilen jo yritin, mutta ei vielä jaksanut olla pystyssä kovin pitkään. 

Mr S raukka on joutunut pyörittää arkea yksinään melkein viikon. Kauhean huono omatunto siitä, kun ei jaksa mitään.

 

U:n uusin serkku syntyi 22.2. sunnuntaina. Sitäkin olisi kiva nähdä, mutta ei voi mennä pöpösenä käymään 😔 sairaalassa käytiin kattomassa uutta ihmistä, joka oli niin pieni! Miten sen voi unohtaa, miten pieninä noi tulee maailmaan... U oli niin hienosti pienen vauvan kanssa, ihan olin ylpeenä. Olis halunnut vauvan 'syliin', ojensi kätensä tädille ja pyysi, että saako serkun syliin. Ihan vielä ei itsenäisesti saanut vauvaa sylitellä 😊

Toistakin pikkuihmistä nähtiin tässä jokin aika sitten, mun siskonpoika vaimoineen oli käymässä täällä etelässä, parikuinen vauva oli U:n (ja kaikkien isotätien ja isomummin ja isopapan) mielestä suloinen. 

Ehkä jo tän viikon lopulla pääsee tekemään jotain, alkaa nyppimään tää sängyn pohjalla makoilu... Netflix on kyllä hyvä juttu, muttei telkkariakaan jaksa koko aikaa tuijottaa. Kai tää tästä.

Nuhanenät

Mulle nous keskiviikkoiltana kuume. Olin sitten torstain ja perjantain lepuuttamassa kotosalla (vain ajoittain meilejä puhelimesta katsoen). Ikävää, että tää vajaakunto ei nyt sillä tuntunut parantuvan, meni tää viikonloppukin pitkälti vällyjen välissä torkkuen.

Eilen käytiin sentään sen verran ihmisten ilmoilla, että menin mukaan katsomaan, kun U ja mr S oli uimassa. U rakastaa vettä, oli kiskomassa vaatteita heti pois, kun vaan ehdotettiin, josko mentäis uimaan. Piti ihan tosissaan selittää sille, että mennään uimahalliin, että pitää laittaa vaatteet päälle ensin.

Tänä aamuna U sitten heräsi ihan tosissaan itkien. Ihan säikähdin, että mikä pienellä on. Kuumehan sillä. Tärisi pikkuinen ja halusi olla melkein tunnin sylissä köllötellen sängyssä. Eikä edes vaatinut mitään telkkarista katsottavaa. No, se oli lyhyt kuumeilu, nyt on sama vauhti päällä kuin aina ennenkin. Muistelisin, että sillä on joka kerta ollut uintireissun jälkeisenä päivänä/aamuna jonkin verran lämpöä tai kuumetta. Hörppiiköhän niin paljon vettä, että menee pieni kroppa jotenkin sekaisin?

Jahas, se alkais olee päikkäriaika... katotaan saako ton apinan nukkumaan...

2015

Hyvää vauhtia kuluu jo tämäkin vuosi. Joulu meni hyvin (mitä nyt sisko pienen mökötyskohtauksen järjesti, mutta se nyt oli melkein odotettavissa) ja nopsasti. Välipäivät kestittiin myös vieraita, tosin hivenen kevennetyllä menulla jouluaattoon verrattuna. Hieman myös sukuloitiin, onneksi kaikki asuu suht lähellä, että ei mennyt ajamiseksi.

Uudenvuoden aattona vietiin U vaarille ja varamummolle yökylään ja mr S:n serkkupoika vaimoineen tuli vaihtamaan vuotta meille. Vuosi vaihtui perinteiden mukaan paljussa skumppaa nauttien, valitettavasti vaan mulla iski jokin ihme päänsärky(migreeni?)kohtaus, joten jouduin luovuttamaan melko aikaisin. Mutta mukavaa oli kuitenkin, syötiin ja juotiin, vähän juoruttiin.

Ajattelin jonnekin laittaa ylös U:n sanomisia viime ajoilta, tämähän on ihan hyvä paikka siinä missä joku muukin. Eli täältä pesee:

Jouluaattona saunassa tädin pyyntöön pienestä laulusta U vastasi topakasti: "Täällä saunassa poika ei laula!"

Putsasin autoa lumesta, U yritti tulla 'auttamaan'. Räyhäsin U:lle, että pois auton luota, tietää kyllä hyvin, että autoihin ei kosketa. Että tämä on aikuisten hommaa! U poistui n. 15 sekunniksi, jonka jälkeen palasi takaisin sähläämään. Kysyin, että mitä ihmettä tekee, kun just käskin pois auton luota. Heleällä lapsen äänellä: "U vähän aikuistelee!"


Pitkä loma loppui vihdoin mr S:lläkin, tänään oli sillä eka duunipäivä kolmeen viikkoon. (Tokihan se on tossa läppäriään joinakin iltoina vilkuillut, mutta onneksi ei sen pahemmin). Me U:n kanssa palattiin arkeen heti loppiaisen jälkeen. Vähän on ollut rankkaa ja väsymystä ilmasta, mutta ehkä tää tästä. Nyt toi apina löysi mun silmälasit, pitänee mennä pelastamaan omaisuutensa sen kynsistä...

Mitäs kuuluu?

No edelleen ääni ei oikein kulje (haluaisin hoilottaa joululauluja ihan täysiä, mutta ääni meinaa pettää).

Olen kehittänyt riippuvuuden Dr Who -sarjaan. (Kohta loppuu Netflixistä kaudet, millä mä sitten pakenen tätä arkea?)

En laittanut yhden yhtä joulukorttia tänä vuonna. Olen huono ihminen. Ensi vuonna uusi yritys.

Joululahjoista sen verran, että kohta (reilun tunnin päästä) annan mr S:lle sen meidän perinteisen jouluaattoyön lahjan. Sen piti olla Tampereenreissu, mutta vaihtuikin viime metreillä sitten elektroniikaksi. Ostettiin U:n kanssa sille uusi puhelin. Kun vihdoin ilmoitti, että saattaakin haluta uuden i-luurin korvaavaksi vekottimeksi vanhalle (erittäin epäluotettavalle) puhelimelle. Joten jäi Tampere sitten varsinaiseksi joululahjaksi.

U:lle ostin sähköhammasharjan ja kirjan lahjaksi. Oon maailman tylsin mutsi.

Huomenna sisko perheineen tulossa joulunviettoon, äiti, isä ja kaksi siskoista karkaavat joulua laivalle. Me touhuillaan täällä huomisen ruokia pikkupaniikissa (kalkkunan sulatus kesti luvattua kauemmin + muuta epämiellyttävää yllätystä) ja pikkupöhnässä (lasi viiniä ruoan kanssa...).

Mr S ja U osti mulle valkoisen joulukuusen. Oli kyllä ihana yllätys tulla kotiin (olin viihteellä mun parturin kanssa vihdoinkin, lähes kymmenen vuoden suunnittelun jälkeen) ja löytää koristeltu, valkoinen kuusi valoineen päivineen odottamasta.

Nyt ajattelin lakata vielä kynnet joulunpunaisiksi. Vielä tosin U:n joulukalenteriyllätys huomisen osalta viimeistelemättä (sekin on kirja, oon ehkä maailman paskin mutsi...), mutta se on onneksi nopee homma. Teen vihjelappusia, joiden avulla yhdessä sitten etsitään yllätys. Viimeinen lappunen enää laittamatta :)