Kuumeilua

Näköjään aikaa kirjoitella silloin, kun sairastaa. Viime keskiviikkona piti mennä viettämään 5. hääpäivää ulkona syöden. Ei menty. Mulla nous kuume ja on jatkunut tähän asti. Huomenna kyllä meen töihin! Eilen jo yritin, mutta ei vielä jaksanut olla pystyssä kovin pitkään. 

Mr S raukka on joutunut pyörittää arkea yksinään melkein viikon. Kauhean huono omatunto siitä, kun ei jaksa mitään.

 

U:n uusin serkku syntyi 22.2. sunnuntaina. Sitäkin olisi kiva nähdä, mutta ei voi mennä pöpösenä käymään 😔 sairaalassa käytiin kattomassa uutta ihmistä, joka oli niin pieni! Miten sen voi unohtaa, miten pieninä noi tulee maailmaan... U oli niin hienosti pienen vauvan kanssa, ihan olin ylpeenä. Olis halunnut vauvan 'syliin', ojensi kätensä tädille ja pyysi, että saako serkun syliin. Ihan vielä ei itsenäisesti saanut vauvaa sylitellä 😊

Toistakin pikkuihmistä nähtiin tässä jokin aika sitten, mun siskonpoika vaimoineen oli käymässä täällä etelässä, parikuinen vauva oli U:n (ja kaikkien isotätien ja isomummin ja isopapan) mielestä suloinen. 

Ehkä jo tän viikon lopulla pääsee tekemään jotain, alkaa nyppimään tää sängyn pohjalla makoilu... Netflix on kyllä hyvä juttu, muttei telkkariakaan jaksa koko aikaa tuijottaa. Kai tää tästä.

Nuhanenät

Mulle nous keskiviikkoiltana kuume. Olin sitten torstain ja perjantain lepuuttamassa kotosalla (vain ajoittain meilejä puhelimesta katsoen). Ikävää, että tää vajaakunto ei nyt sillä tuntunut parantuvan, meni tää viikonloppukin pitkälti vällyjen välissä torkkuen.

Eilen käytiin sentään sen verran ihmisten ilmoilla, että menin mukaan katsomaan, kun U ja mr S oli uimassa. U rakastaa vettä, oli kiskomassa vaatteita heti pois, kun vaan ehdotettiin, josko mentäis uimaan. Piti ihan tosissaan selittää sille, että mennään uimahalliin, että pitää laittaa vaatteet päälle ensin.

Tänä aamuna U sitten heräsi ihan tosissaan itkien. Ihan säikähdin, että mikä pienellä on. Kuumehan sillä. Tärisi pikkuinen ja halusi olla melkein tunnin sylissä köllötellen sängyssä. Eikä edes vaatinut mitään telkkarista katsottavaa. No, se oli lyhyt kuumeilu, nyt on sama vauhti päällä kuin aina ennenkin. Muistelisin, että sillä on joka kerta ollut uintireissun jälkeisenä päivänä/aamuna jonkin verran lämpöä tai kuumetta. Hörppiiköhän niin paljon vettä, että menee pieni kroppa jotenkin sekaisin?

Jahas, se alkais olee päikkäriaika... katotaan saako ton apinan nukkumaan...

2015

Hyvää vauhtia kuluu jo tämäkin vuosi. Joulu meni hyvin (mitä nyt sisko pienen mökötyskohtauksen järjesti, mutta se nyt oli melkein odotettavissa) ja nopsasti. Välipäivät kestittiin myös vieraita, tosin hivenen kevennetyllä menulla jouluaattoon verrattuna. Hieman myös sukuloitiin, onneksi kaikki asuu suht lähellä, että ei mennyt ajamiseksi.

Uudenvuoden aattona vietiin U vaarille ja varamummolle yökylään ja mr S:n serkkupoika vaimoineen tuli vaihtamaan vuotta meille. Vuosi vaihtui perinteiden mukaan paljussa skumppaa nauttien, valitettavasti vaan mulla iski jokin ihme päänsärky(migreeni?)kohtaus, joten jouduin luovuttamaan melko aikaisin. Mutta mukavaa oli kuitenkin, syötiin ja juotiin, vähän juoruttiin.

Ajattelin jonnekin laittaa ylös U:n sanomisia viime ajoilta, tämähän on ihan hyvä paikka siinä missä joku muukin. Eli täältä pesee:

Jouluaattona saunassa tädin pyyntöön pienestä laulusta U vastasi topakasti: "Täällä saunassa poika ei laula!"

Putsasin autoa lumesta, U yritti tulla 'auttamaan'. Räyhäsin U:lle, että pois auton luota, tietää kyllä hyvin, että autoihin ei kosketa. Että tämä on aikuisten hommaa! U poistui n. 15 sekunniksi, jonka jälkeen palasi takaisin sähläämään. Kysyin, että mitä ihmettä tekee, kun just käskin pois auton luota. Heleällä lapsen äänellä: "U vähän aikuistelee!"


Pitkä loma loppui vihdoin mr S:lläkin, tänään oli sillä eka duunipäivä kolmeen viikkoon. (Tokihan se on tossa läppäriään joinakin iltoina vilkuillut, mutta onneksi ei sen pahemmin). Me U:n kanssa palattiin arkeen heti loppiaisen jälkeen. Vähän on ollut rankkaa ja väsymystä ilmasta, mutta ehkä tää tästä. Nyt toi apina löysi mun silmälasit, pitänee mennä pelastamaan omaisuutensa sen kynsistä...

Mitäs kuuluu?

No edelleen ääni ei oikein kulje (haluaisin hoilottaa joululauluja ihan täysiä, mutta ääni meinaa pettää).

Olen kehittänyt riippuvuuden Dr Who -sarjaan. (Kohta loppuu Netflixistä kaudet, millä mä sitten pakenen tätä arkea?)

En laittanut yhden yhtä joulukorttia tänä vuonna. Olen huono ihminen. Ensi vuonna uusi yritys.

Joululahjoista sen verran, että kohta (reilun tunnin päästä) annan mr S:lle sen meidän perinteisen jouluaattoyön lahjan. Sen piti olla Tampereenreissu, mutta vaihtuikin viime metreillä sitten elektroniikaksi. Ostettiin U:n kanssa sille uusi puhelin. Kun vihdoin ilmoitti, että saattaakin haluta uuden i-luurin korvaavaksi vekottimeksi vanhalle (erittäin epäluotettavalle) puhelimelle. Joten jäi Tampere sitten varsinaiseksi joululahjaksi.

U:lle ostin sähköhammasharjan ja kirjan lahjaksi. Oon maailman tylsin mutsi.

Huomenna sisko perheineen tulossa joulunviettoon, äiti, isä ja kaksi siskoista karkaavat joulua laivalle. Me touhuillaan täällä huomisen ruokia pikkupaniikissa (kalkkunan sulatus kesti luvattua kauemmin + muuta epämiellyttävää yllätystä) ja pikkupöhnässä (lasi viiniä ruoan kanssa...).

Mr S ja U osti mulle valkoisen joulukuusen. Oli kyllä ihana yllätys tulla kotiin (olin viihteellä mun parturin kanssa vihdoinkin, lähes kymmenen vuoden suunnittelun jälkeen) ja löytää koristeltu, valkoinen kuusi valoineen päivineen odottamasta.

Nyt ajattelin lakata vielä kynnet joulunpunaisiksi. Vielä tosin U:n joulukalenteriyllätys huomisen osalta viimeistelemättä (sekin on kirja, oon ehkä maailman paskin mutsi...), mutta se on onneksi nopee homma. Teen vihjelappusia, joiden avulla yhdessä sitten etsitään yllätys. Viimeinen lappunen enää laittamatta :)

Huono jouluihminen

tuleekohan tästä ensimmäinen vuosi aikuisiällä, kun en lähetä joulukortin korttia? Oli melkoista toiveajattelua, että tää flunssa olis jo ohi... U:kin on ilmeisesti taas tulossa kipeäksi. Ei vaan jaksa. Siis sitä korttirumbaa. Eikä jaksa tätä huonoa omaatuntoa siitä, ettei jaksa laittaa kortteja.

mr S on myös kipeenä. Eikä suostu jäämään kotiin lepuuttamaan, vaan duunia painaa lähes kellon ympäri. Tulevana viikonloppuna vaan kotoillaan villasukat jalassa, päikkäröidään, juodaan glögiä ja syödään pipareita. Nih. Ha, sen ku näkis ja kuulis kolinan. Viimeistään lauantaina jompikumpi meistä varovasti ehdottaa jotakin aktiviteettia...

Joululahjatkin miettimäti. Osa onneksi hankittu, mutta loppujen kanssa lyö pää ihan tyhjää. Varsinkin mr S:n kohdalla. Kun rahatilanne on hiukka heikko, eikä mitään krääsää halua ostaa, mutta jotenkin haluais muistaa ja toisella on hivenen kallis maku. Vaikeeta.

Jouluaattoa vietetään tänä vuonna melko pienellä porukalla, meitä on vaan kahdeksan. Mun perheen 'vuoro' tulla kylään, mutta äiti, isä ja kaksi siskoista lähtevät joulua vähän pakoon. Joten yksi sisko perheineen tulee aattona meille.

Eilen oli U:n dagiksen joulujuhla. Melkein loppuun asti meni mallikkaasti, mutta sitten tuli joku tilanne ja mamma joutui lohduttamaan. Siitä kun elämä taas helpottui, tuli joulupukki! Voi elämä toi kakara pelkää sitä gubbea! Ei taida tulla meidän kotiin tänä vuonna pukkia... Kiipes melkein itestään mun syliin (mä siis seisoin), kun se pelottava punanuttu saapui. Hädintuskin uskalsi ottaa lahjapussukkansa (mun sylissä edelleen) vastaan. Onneksi pussukasta paljastui piparia, rusinaa ja mandariini niin se hieman helpotti tuskaa. Tänään dagiksesta tullessa muisteli vielä, että joulupukki tuli. Onneksi muisti, että sai lahjan siltä. Mutta en kuitenkaan luottaisi siihen, että sen ukon tullessa kotiin lohduttaisi mitkään lahjat. Ehkä ensi vuonna.

Vielä reilu viikko töitä, sitten pitkä loma! Voi kun tää räkätauti olis jouluun mennessä ohi.

Rikkoutumaton perinne

Viime viikolla oli taas Beaujolaus Nouveaun aika. Alunperin oli ihan muut suunnitelmat, mutta niin se vaan kääntyi, että mr S:n serkku vaimonsa kanssa oli taas nauttimassa uuden sadon viiniä meidän kanssa. Jotenkin hassua, että ihan itsekseen tällaiset perinteet muodostuvat ja tällä kertaa todella tuntui siltä, että turha yrittää mitään muuta, näiden ihmisten kanssa kuuluu tämä hetki viettää.

Mä oon ollut viime viikon torstaista asti kipeenä. Olipa ärhäkkä tauti ja vieläkin tuntuu siltä, ettei ihan voimainsa tunnossa ole. Mr S on ollut ihan superihana, hoitanut U:n viemiset, tuomiset ja viihdyttämiset. Mä oon saanut keskittyä niistämiseen, yskimiseen, nukkumiseen ja välillä hömppäsarjojen katsomiseen. Josko tää nyt ois tässä tää tauti. Salille pitäis jo päästä!

Tänään siskoitten pikkujoulu, U tosin mukana (laitetaan sille peruukki päähän, ni uppoo ku väärä raha) ja siskontyttö tulee myös mukaan. Melko kivaa, että on taas tällainen hetki, ettei kukaan kiukuttele ja voidaan viettää aikaa keskenämme. Mr S menee veljensä luokse juomaan sen viskivarastoja tyhjäksi.

Ennen pikkujouluja kuitenkin kummipojan synttärit. Pitääkin valmistautua, lahja vielä pakkaamatta ja ehkä vois vaihtaa jonkun mekon päälle.

Vanha rouva

Kun on tuntenu 10 vuotta mr S:n, voipi saada lahjaksi vaikka helmet. Joista sitten kuulee jatkossa vinoilua aina niitä käyttäessään, että miksi sulla on tollaset vanhan rouvan helmet kaulassa... 

10 vuotta on hurahtanut kuin siivillä, harvemmin tylsää hetkeä ton tyypin seurassa on ollut. Mielenkiinnolla ja hivenen kauhulla odottelen seuraavia vuosikymmeniä.