neuroottista

Paco sai slaagin, kun ruvettiin vielä kaiken kammottavan lisäksi koristelemaan hämähäkinseiteillä kaikkia pystypintoja. Voi toista. Sen saa aamusuihkuun vaan pitämällä sitä tiukasti kädessä ja peittämällä sen silmät toisella kädellä. Kunhan päästään kylppäriin, kaikki on taas hyvin, pelottava hymyilevä kurpitsanaama ei näy. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tietenkin takaisin olkkariin käydään tää sama silmienpeitto-operaatio, ettei lentele ihan päättömänä ympäri kämppää.

Kävin eilen kaupassa suoraan töistä. Ihan sairasta, en oo varmaan ikinä käynyt siinä neljän jälkeen ruokakaupassa. Siellä oli ihan muutama muukin ihminen. Ehkä jatkossakin siinä kahdeksan-yhdeksän aikoihin on loistava aika käydä kaupassa. Siitä tulikin yksi neuroosi mieleen: mä en voi, siis en kertakaikkiaan voi, enkä pysty, enkä halua, olla kaupassa minuuttiakaan yli sulkemisajan. Tää juontaa juurensa ihan varmasti niiltä ajoilta, kun itse olin kaupassa töissä. Mutta mun mielestä ihmiset, jotka jää kupeksimaan niiden viiden kuulutuksen jälkeen (kello on viisitoista vaille; kello on kymmentä vaille; kello on viittä vaille; kello on niin ja niin paljon ja olemme sulkeneet; lähtekää ihmiset jo kotiinne, kauppa on kiinni!!! jne), on ihan sadisteja. Siinä vaiheessa, jos kuulen ekan kuulutuksen, mulle tulee kiire ulos kaupasta. Etten vaan olisi siellä kuulemassa sitä viimeistä kuulutusta.

Toinen neuroosi: meiltä ei voi, ei saa, ei kertakaikkiaan pysty olemaan vessapaperi lopussa. Jos tällainen ikinä tapahtuisi, voi olla, että maailma loppuisi. Tulisi joku musta aukko ja imisi meidän kodin sisäänsä. Tämä juontaa juurensa lapsuudesta, ainut rauhallinen paikka talossa oli vessa. Sinne kun pääsit livahtamaan hetkeksi (tunniksi lukemaan) ja huomasit sitten, että paperi on loppu. Miten vaivaannuttavaa huudella, ettei ole paperia. Avata lukko ja päästää joku sinne rauhan tyyssijaan. Meni koko juttu ihan pilalle. Mun kämpässä on kyllä pidetty huoli siitä, että vessapaperi ei lopu. Koska eilen kun lähdin kotoa, telineessä oli viimeinen rulla vessapaperia! (Joka kyllä kestää varmaankin kolme päivää, mutta silti!) Miltei hyperventiloin, kun tajusin, ettei ole sen rullan jälkeen enää yhtään paperia. Sen takia oli pakko mennä kauppaan suoraan töistä.

Nyt kun kerta avaudun neurooseista, voin samantien kertoa tän yhden vielä: Mulla on ujo pissa. En ollut aiemmin oikeastaan edes tiennyt tätä, olin vaan todennut, etten tykkää käydä vessassa muuten kuin yksin (siis esim. baarissa jotkut tytöt harrastaa sitä, että käy samassa kopissa. Mulle ei oo ikinä tullut mieleenkään tehdä moista.) Tämän neuroosin paljasti mr S. Joku kerta siinä pikku yksiössä olin vessassa, enkä ollut vaivautunut laittamaan ovea lukkoon (se on yksiö, jos en ole ulko-ovesta poistunut, todennäköisesti olen sen toisen ainoan oven takana suorittamassa tyhjennystä). Kuitenkin, mr S jostain kumman syystä avasi vessan oven. Mun pissa loppu samantien. Kuin seinään. Sen mielestä tää oli äärettömän hauska juttu, joten availi sitten sitä ovea n. viisi kertaa sen pissan aikana. Joka kerta kun se ovi aukesi, mun rakko vaan jotenkin totesi, ettei nyt ollutkaan juuri niin tärkeää tyhjentää itseään. Vaikka hätä oli ihan hirveä. Ja niin oli mr S:kin. Noin. Nyt on kerrottu kaikenmaailman tyhjänpäiväisyyksiä. Joko saa lähteä kotiin touhottamaan halloweenia?

Kiitos aviomiehestä, joka tietää, mitä vaimo tarvitsee

Meinas eilen iskeä ihan ylimääräisen hirveä ressipeikko. Yritettiin tehdä listaa kaupasta ostettavista asioista, yritettiin päättää mitä tehdään/syödään bileissä, koristelujen määrää ja paikkaa jne. Siinä vaiheessa kun mr S vetäs esiin pappilan hätävaransa (melkeinpä yksi ainut jälkiruoka, josta en juurikaan välitä) niin iski kiukku. Ihan tosi paha kiukku. Taisinpa sanoa jopa, että on ihan vittunaama-olo. Ja sellainen tosissaan oli. No, ei käyty ruokakaupassa eilen, mentiin ihan vaan syömään jotakin. Mr S halusi pizzaa, joten mentiin pizzapaikkaan, josta sai myös salaattia. Siinä tilatessaan mr S otti juomaksi oluen. Mä taisin siinä vaiheessa olla melkein itkukiukun partaalla, joten totesin tarjoilijalle, että mä tarvitsen nyt punkkua. Jotain, joka sopii vuohenjuustosalaatin kera. Tarjoilijaraukka oli harjoittelija ja sönkötti jotain siinä, että tämä ja tämä on suosittuja viinejä. No, ei siinä vaiheessa ollut niin nuukaa. Ennen kuin tarjoilija lähti hakemaan juomia, mr S totesi tarjoilijalle, että tämä rouva taitaa tarvita myös shamppanjaa. Ja sehän se oli, mitä mä tarvitsin. Tosin harjoittelija raukka toi kuohuviiniä, mutta kyllä sekin upposi. Hyvä skumppa, parempi mieli. Vielä kun ruoan sai pöytään, niin johan muuttui ääni kellossa. Ei ollut enää yhtään paha mieli. Vähänkö mulla on huomaavainen miekkonen (se vaan yritti juottaa mua hiprakkaan... oman edun tavoittelua taisi olla ilmassa).

Käytiin vielä ostamassa pari juttua, kotona koristeltiin kämppä jo melkein kokonaan. Vielä puuttuu hämähäkinseitit ja pöytäliinat+koristeet ruokapöydästä. Niin ja ne ruoat ja tarjottavat... Ehkä sitä tänään pääsisi sinne ruokakauppaan asti=)

Paco muuten otti meidän pelottavat halloweenkoristeet ihan tosissaan. Raukka pelkää ihan hulluna esim. isoa oranssia kurpitsanaamaa, joka tällä hetkellä toimittaa lampun virkaa eteisessä. Ei meinannut aamusuihkuun menemisestä tulla mitään... Toivottavasti ei huuda koko päivää siellä häkissään pelottaville koristeille.

täti sininen

mulla onkin tällä viikolla hame/mekkoviikko menoillaan. Tänään sukkiksiksi valikoituivat sähkönsiniset ihanuudet, joiden seuraksi kaivoin kaapista perusmustan hamosen kaveriksi melkein samansinisen paidan. Aika hurjaa, ei oo mun tapasta olla näin värikäs. Tulee mieleen se yks täti-ihminen, jolla aina jotain sinistä päällä. Nyt ei kyllä voi muistaa nimeä... mutta sellanen suomalainen tätsy.

Lintsasin eilen ranskantunnilta, ei vaan hotsittanut mennä. Kuorossa oli ihan kivaa ja hoilasin sydämeni kyllyydestä. Kävin Arnoldsilta hakemassa bagelin ja donitsin iltapalaksi, oli ihan tappohyvää. Sen jälkeen vielä kokeilin sitä perjantain ja lauantain asua, joka ihme kyllä vielä jotenkin meni päälle. Joku korsetti sinne olisi kyllä hyvä saada alle, muttei taida keretä ostoksille. Tänään pitäisi hoitaa lähes kaikki shoppailut, hirvee ressi iski just päälle.

väliaikatietoja

yhdestä paikasta, johon olin hakenut, soitettiin. Nyt vaan yksissä tuumin päätettiin tämän soittajan kanssa, ettei turhaan tuhlata kummankaan aikaa, kun kyseessä olisi ollut määräaikainen kolmivuorotyö. Eli ei haastattelua. Mutta antoi toivoa kummasti, ehkä mun hakemukset ei olekaan olleet niin huonoja, ehkä mä vielä saan jonkun toisen työn! Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä odottelen soittoja niistä vakkari-päivä-hommista, joihin oon hakenut! Kyllä tää tästä.

hätäpaniikki

mun työkone ei suostu menemään facebookkiin. Mitä mä nyt teen??? ;)

Ei vaineskaan, on tässä töitä. Odottelen, että näytteet sulais hieman, niin pystyis tekemään pari pyöritystä tolla yhdellä vekottimella. Muutenkin vois vähän tsempata tän työnteon kanssa.

Eilen menin ajoissa nukkumaan, heräilin melko pirteänä jo aikaisin, mutta jostain kumman syystä lähes puoliväkisin jäin sänkyyn pyörimään/nukahtelemaan aina välillä. Loppuviimein olin (taas) vasta yhdeksän aikoihin töissä. Jotenkin toi pimeys ei tee hyvää mun aamuheräämiselle. Tänään kuoroilua ja ranskantuntia. Eipä juuri huvittais... Pakko ainakin kuoroilla, kun viime tiistaina lintsasin siitä.

ahkeruus palkitaan

tällä kertaa palkitseminen suoritettiin ihan omasta toimesta =)

Kävin hakemassa viidet kengät suutarilta, askartelutarvikkeita Tiimarista ja sushia iltapalaksi. Kun vihdoin pääsin kotiin, kävin vaatekaapin läpi ja heivasin (taas) kassillisen vaatteita kirpparikasaan. Mistä niitä vaatteita oikein riittääkään? Totesin, ettei kannata säilyttää sellasia "vähän sinnepäin" kivoja vaatteita, vaan jos heivaa pois ne, joissa ei ole hyvä olla, voi saada uusia!

Tämän jälkeen palkitsin siis itseni noutosushilla. Nam. Ja jatkoin kynsien lakkauksella. Nyt vaan sillaan =)

jos olis aikuinen

niin ehkä vois jo tietää, että mitä tällä elämällään haluaa tehdä? Kun nyt tuntuu, että kaikki on auki. Sen verran tiedän, että tässä työssä en halua olla kauempaa kuin on pakko. Mutta mitä ihmettä sitä tekisi, mihin sitä hakee edes töihin, kun ei ole mitään hajua siitä, mitä haluais isona olla ja tehdä?

Pientä kriisinpoikasta ilmassa siis tulevaisuuden suhteen. Vähänkö kadehdin mr S:ää, sillä on työ ja työkaverit, joista se noin niinkuin pääsääntöisesti tykkää. Vaikka tanskalaiset onkin homeperseitä, niin silti mun käsittääkseni se työ itsessään on hyvinkin mielenkiintoista (siis mr S:n mielestä) ja muutenkin saa tehdä jotakuinkin kaikenlaista sellaista, josta tykkää. Mulle iskee kohta katkeruus. Ei jaksa enää etsiä, hakemuksia oon laittanut kymmenittäin, eikä edes yhtä haastattelukutsua ole tullut. Tyhmää!!!

Tänä aamuna taas nukutti, tulin vasta yhdeksän jälkeen töihin. Ja lähden varmaankin taas melko aikaisin. Kohtahan kaikki plussat onkin sitten käytetty... No, kai tää tästä. Kohta pääsee syömään sentään.