viikonlopun suunnitelmia

olis tarkoitus mennä ehkä lauantaina kaljakelluntaan. Tosin en kyllä suostu kaljaa juomaan, mutta se ehkä annetaan mulle anteeksi???

Oon pari kertaa nähnyt uutisista kuvaa moisesta tapahtumasta ja syvästi paheksunut. Nyt itse ehkä kellumaan... pitää vaan keksiä joku uber-hieno kelluntavekotin! mr S käyttää työpäiväänsä hyödyksi ja ilmeisesti kovin miettii tähän ratkaisua. Illalla mr S menee kaverinsa varpajaisiin, ja mä pääsen bilettään kaverin kanssa!

Päätä särkee vielä jonkin verran, mutta elämä alkaa jo voittamaan (ehkä).

tuskaa, piinaa

eilisestä iltapäivästä jatkunut päänsärky jatkuu yhä. En päässyt tänään töihin, kun olo ei ollut kauhean toimintakykyinen. Huomenna on pakko mennä, koska kaikki muut melkeinpä on lomilla. Ja ihmiset tarvitsee kesälläkin lääkkeensä, uskokaa pois.

Ruudun tuijottaminen käy silmiin, joten ei tätä enää. Ehkä huomenna on parempi päivä.

Niin ja lauantaiksi voisin tilata yhden pikkusiskoliskon tänne Suomeen! Olis kivaa päästä sen kanssa ulos. Mutta ei vissiin voi auttaa. =(=(=(

Ikäväkin.

sunnuntaiaamu

miekkonen vielä nukkuu, kohta meen sen viereen myös vielä köllimään. Perjantaina olin sen kaverin luona, joka on eroamassa miehestään (tosissaan kerkes vuoden olee naimisissa). Juotiin vähän viintä. Meitä oli kolme tyttöä, ei ollut mikään maailman hilpein tyttöjen ilta. Vaikkakin ei mistään tylsimmästäkään päästä. Rankkaa vaan, kun ajattelee miten vähän aikaa niiden häistä on.

Mr S heitti mut sinne ja tuli hakemaankin. Kai jotain kinaa sitten illalla tuli, mutta ei sen suurempia. Lauantaiaamusta tehtiin tällainen:

Käytiin hakemassa kiinalaista ja mentiin katsomaan kolmea uutta ihmistä: uutta äitiä, uutta isää ja uutta vauvaa. Oli ihan mukavaa, mutta matkalla takaisinpäin mr S huomautti, etten oo enää yhtään sama ihminen, kuin silloin kun tavattiin. En halua naimisiin (haluanhan, en vaan jaksa jankuttaa aiheesta) enkä halua lapsia (myös ei niin totta, mutta mua ihan oikeesti on ruvennut pelottamaan ajatuskin odotuksesta/synnytyksestä). Eikä nää ihmisten kertomat synnytystarinat oikeesti auta asiaa. Se on kuitenkin mun kroppa, jolle ne kaikki muutokset tapahtuisi, jos olis raskaana. Ja kun mun on muutenkin niin vaikeeta hallita tätä kroppaa, se ei suostu laihtumaan, eikä aika paranna haavoja... arvet on tosi näkyviä ja välillä tosi kipeitä. Miten ihmeessä voisin ikinä parantua jostain niin brutaalista kuin synnytyksestä? Mua ihan oikeesti pelottaa ajatus.

Eilen illalla käytiin tossa läheisellä rannalla (siis me asutaan aivan lähellä tosi kivaa uimarantaa, eikä olla käyty siellä aikaisemmin???) mr S lennätti leijaa. Mä katselin vieressä, kun isoa miestä lapsetti. Tänään ehkä mennään ostamaan sille isompi leija.

Illalla katottiin Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Onneksi ei käyty leffateatterissa kattomassa sitä, mä vaan itkin ja itkin ja itkin. Mutta oli niin hyvä leffa. Ja oli ihanaa sen jälkeen olla kullan kainalossa pusuttelemassa, kun se kuiskutteli mulle, että sillä on hyvä olla. Niin mullakin.

Nyt sen viekkuun vielä köllimään, olemaan laiska. Kohta aamupalaksi croissantit ja fetapasteijat, nam!

Kummitus

kaveripariskunta pyysi meitä joulukuussa syntyvän lapsensa kummeiksi. Tosin kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon, joten ollaan epävirallisia kummituksia=)

Hiukan pisti mietityttämään, mulla on jo yks tuollainen epävirallinen kummilapsi exän kanssa. Jotenkin vaan... en osaa selittää. En juurikaan ole ollut yhteydessä tähän kummilapseen eron jälkeen, ehkä pitäisi vähän parantaa tapojaan.

Tuli sellainen olo, että mitäs jos me sitten erotaan mr S:n kanssa? Pystynkö pitämään yhteyttä tähän lapseen? No, ehkä nyt on vähän eri asia. Eikä toivottavasti tulla eroamaan nyt ainakaan ihan lähiaikoina, sen verran on luottoa suhteeseen.

Kaveri ilmoitti eilen, että avioero on tulossa. Hirveetä nähdä, miten sillä on paha olla, mutta tulee myös oma ero mieleen ja sääli sitä miestä. Koska tässä tapauksessa tää tyttö on se, joka haluu eron. Ehkä pystyn vähän ymmärtämään exän tunteita, kun nään nyt niin läheltä samanlaisen tilanteen. Kun varsinaista syytä eroon ei ole, vain se, ettei toinen enää jaksa/pysty/halua. Vähän on rankkaa.

Töissäkin on ollut niin pirun kiirettä ja taas pitää juosta.

elämä kulkee sykleissä

ja tällä hetkellä mun ystävä/tuttavapiirissä on menossa varsin mielenkiintoinen sellainen. Eilen yhdelle parille syntyi poika. Toinen kaveri ilmoitti tulleensa jätetyksi. Yksi ystävä miettii tosissaan avioeroa vuoden naimisissaolon jälkeen. Tuttavapariskunnan feminiini osapuoli oli jättänyt avioeropaperit.

Kun jotakin tapahtuu, se tapahtuu ryppäänä. En osaa sitä paremmin kuvailla.

Kysyin eilen illalla mr S:ltä, että miksi me ollaan pari. Vastaukseksi sain jotain niin päätöntä (siinä vaiheessa vissiin oli veri paennut päästä ja pahasti). Myöhemmin kyselin uudestaan. Juteltiin hetki. Että ehkä me tajutaan mikä on tärkeetä ja mikä ei niin tärkeetä. Että me viihdytään toistemme seurassa. En oikein tiedä mitä ajatella noista.

Päikkäreillä näin unta, että se jätti mut.

liskojen yö

takana, mutta pääsin kuitenkin töihin suht hyvin. Ei mennyt hyvin viime yö, ei. No, ehkä tämä viikko menee vielä totutellessa rytmiin, sellaiseen aikuisten tunnollisten ihmisten rytmiin=)

eilen elin

ja sydämeni kyllyydestä, tanssin, lauloin, join, valvoin kuuteen, kävin aamuviideltä naku-uinnilla meressä.

Miten rakastankaan kesää! Eikä tällaisen hulluttelun suinkaan tarvitsisi tapahtua alkoholin voimin, eilen niin vaan oli. Ehkä ensi viikonloppuna voisi olla sekaisin ihan vaan kesästä=)