Marraskuun kuulumisia

Viime aikoina oon ollut hieman alamaissa. En osaa sanoa, mikä vetää mieltä maahan, mutta ei toi kerpeleen sää ainakaan auta asiaa :(

M täytti vuoden, juhlittiin ja syötiin kakkua. Tyttö veteli koko naaman voimalla suklaakakkua kuin viimeistä päivää. Sen jälkeen oon pari kertaa antanut syödä itse. Ei kestä tän mamman hermo sitä sotkua, katsellaan vaikkapa puolen vuoden päästä sitten taas uudelleen.
Fyssarilla käydään edelleen. Nyt M suostuu jopa jo istumaan hetkiä kerrallaan.

Halloweenbileet juhlittiin myös, paljon oli porukkaa mutta yllättävän rauhallisissa merkeissä (aikaisempiin vuosiin verrattuna) saatiin remuta menemään. U ja M pääsi molemmat anoppilaan yökylään noiden bileiden alta. Oli mennyt hienosti, joten ehkäpä pääsevät taas jossain vaiheessa uudelleen.

Kävin myös työpaikan pikkujouluissa männä viikonloppuna. Teemana oli lätkä ja yllätysesiintyjänä Tami Tamminen. Plääh. Mutta hyvä ruoka, juoma ja seura oli pääasia noissakin bileissä. Tosin saatoin ehkä taas hivenen antaa elämänohjeita ihmisille, jotka varmasti olisivat tulleet toimeen ilmankin, mutta mitäpä sitä katumaan. Tosiasioitahan mä möläyttelen, sellaisia, joita muut ei kehtaa sanoa. Tunnistan kyllä ärsyttävyyteni, mutta välillä vaan pääsee irti totuudentorvi. Pari kertaa kyllä olen saanut jälkeenpäin kuulla joltakin sivusta kuunnelleelta, että olipa hyvä kun joku sanoi tuonkin ääneen.

Mr S huitelee milloin missäkin, tänään on jonkin projektin loppubileissä. Oon melko hermosena kun hoidan lapsoset, papukaijan ja kodin. Lapsraukat saavat kärsiä kun mulla ei kestä pinna. Ottaa päästä, kun mun sanomana mitään ei totella ja tiedän, että jos mr S olisi sanomassa saman asian, hoituisi homma ilman sitä kymmenen kerran jankutusta ja viimeistä karjumista. Kerrasta.

Kaivoin tänään joulukoristelaatikot esiin, saa nähdä jaksaako laitella joulua tänä viikonloppuna. U:lle pystytettiin omaan huoneeseen jo kuusi. Josko sitä vaikka huomenna vähän touhuilis sillä aikaa kun M nukkuu päikkäreitään...

Yleensä näihin aikoihin olen täynnä intoa ja joulutohinaa, nyt vaan haluisin nukkua. Täytynee ottaa nyt tilaisuudesta vaarin, kun oon saanut lapset nukkumaan ja mr S tulee vasta myöhään kotia. Unta kuulaan siis.

11 kk + 1 pv

Neiti M on vajaan kuukauden päästä jo vuoden ikäinen! Hurjan nopeasti on aika kulunut, tosin olen kyllä siitä nauttinut niin eri tavalla kuin U:n vauva-ajasta, että eiköhän tällä pärjäile loppuiäkseen. Vaikka eipä koskaan voi sanoa ei koskaan...

Käytiin eilen fysioterapiassa M:n kanssa. Käynti oli ihan ok, vielä päästään ainakin kerran leikkimään uudestaankin. Keskivartalon lihaksisto edelleen vähän heikohkossa kuosissa, istumista pitää treenata. M:llä olisi kova hinku nousta seisomaan, mutta kun vielä lantio vatkaa kun milläkin elviksellä, niin joskos nyt ensin opettelis istumaan.

Nukuin päikkärit ja näin aivan päätöntä unta. U oli jossain hoidossa, M laitettiin nukkumaan ja mr S, pikkusiskolisko ja minä lähdettiin Lintsille. Vasta perillä Lintsillä tajusin, että eihän vauvaa saa jättää yksin kotiin! Tästä sitten mainitsin mr S:lle ja hän vaan sanoi, että anoppi käy katsomassa jossain vaiheessa, kyllä se siellä pärjäilee. Ja mä vaan olin että niinhän tuo pärjäileekin. Aivan järkky uni ja tuli ihan huono omatunto, vaikken ikinä moista tekisikään. Ihan kylmää ajatella, että joku saattaa oikeasti jättää vauvansa/taaperonsa yksin kotiin...

Unessa myös näin ohimennen yhtä entistä ihastusta, siitäkin tuli ahdistus herätessä. Oon 'vähän' herkutellut tässä viimeaikoina ja kaikki vaatteet ahistaa kiristää puristaa. Heti vaan hereillä mietin, että ei kukaan musta voisi tykätä kun oon näin plösö. Paitsi että mr S tykkää kuin hullu puurosta eikä oikeesti muulla taida olla väliäkään. 

Eipä kannattais päikkäröidä. Sekopääksihän tulee vaan omista ajatuksistaan.

Mr S oli viime viikonlopun poikien reissulla, mä pidin tyttöjen illan perjantaina. U pääsi ekaa kertaa mummille ja papalle yökylään (oli mennyt hienosti) ja M pääsi ekaa kertaa anoppilaan yökylään. Sielläkin kaikki oli sujunut. Me tytöt valvottiin lähes neljään jutellen, nauraen ja hölmöillen. Oli kyllä hauska ilta. Vaikka unettaa edelleenkin moinen riekkuminen. Välillä vaan pitää näemmä irrotella, että osaa sitten nauttia arjesta paremmin.

Käytiin sunnuntaina lasten kanssa mummin ja papan luona hakemassa U:n unohtuneet ulkovaatteet. Tulipa sitten takaisin kotiin koukattua Lastenklinikan kautta. U:lla silmäluomessa reilu sentin vekki, pöydänkulma hyökkäsi ja U ei kuulemma koskaan enää leiki piilosta. Ei suostu uskomaan, että ei ole leikin vika, että omalla toheloinnillaan onnistui taas telomaan itseään. Tällä kertaa ei tarvittu onneksi edes liimaa, tarkistivat vaan näön ja putsasivat haavan. Niin ja laittoivat laastarin. Hoitsu pikkasen naureskeli siinä meidän lähtiessä, että nähdään taas pian. Niinhän me varmaankin nähdään. Huoh. Kun nyt vaan jäisi pelkiksi naarmuiksi ja arviksi, ettei kävisi pahemmin. 

Jahas, pitänee mennä jumppailemaan ja treenaamaan istumista M:n kanssa. 

Pari juttua

jollain aikataululla pitänee tuo esittelyteksti korjata siltä osin, että x vuoden päästä ollaan taas helsinkiläisiä. Ostettiin tontti. Huh, eipä tässä muuten olisikaan ollut tohinaa, pari kakaraa, reippaasti dementoituva äiti, työt... Pitäähän sitä ihmisen elämään haastetta saada vaikka väkisin.

Tontti on (taas) pieni, joten talosuunnittelu on mielenkiintoista. Mr S on tietenkin tehnyt jo pari luonnosta talosta. Tosin kaupat tontista tehdään vasta perjantaina ja vähän on hakusessa se, miten tuollainen talo siihen tontille istuisi. Katellaan.

M on jonossa neurologille. Käytiin fyssarilla tossa viikko-pari sitten ja neuvolassa samoihin aikoihin. Pikkuinen (kohta 11 kk) ei vielä siinä vaiheessa istunut (tätä on nyt treenattu ja neiti punkee istumaan vallan nätisti), saati sitten nouse seisomaan. Päänympärys on myös liian nafti muihin mittoihin nähden, joten haluavat varmistua ettei mitään isompaa ongelmaa ole kehityksessä.
Veikkaanpa, että M juoksee itse neurologin vastaanotolle siinä vaiheessa, kun sinne kutsu käy. Sen verran vauhdilla mennään kehityksessä kuitenkin. Omaan tahtiinsa.

Nyt laatuaikaa mr S:n kanssa, leffaa ja iltapalaa <3 p="">

MNR

Joskus viime keväänä sain päähäni ajatuksen, että voishan sitä vaikka käydä tsekkaamassa syksyllä tollanen juoksutapahtuma. Kun sitä on niin moni kehunut ja käy joka vuosi uudestaan juoksemassa kyseisen kymmenen kilometrin matkan.

Viime lauantaina sitten oli se ilta, kun Midnight Run Helsinki oli. Mähän olin mr S:n loman ajan suurinpiirtein liikkunut sohvalta ruokapöytään ja päinvastoin. Että minkäänlaista treeniä ei ollut alla. Enkä ollut ikinä juossut tai kävellyt kymmentä kilometriä putkeen. Hyvä lähtökohta siis. Lisäksi sää suosi siten, ettei tarvinnut hikoilusta huolehtia. Vettä tuli ihan kiitettävästi, aivan läpimärkänä oltiin jo ennen juoksun alkua.

Olin kaverin saanut mukaan, kaveri oli ollut hieman fiksumpi ja treenannut tuota matkaa. Sanoin, että saa mennä omaa tahtiaan, nähdään sitten autolla kun mä pääsen sinne.

Mä tein sen! Mä juoksin/hölkkäsin/kävelin kymmenen kilometriä alle 90 minuutin. Kaverilla matkaan meni reilu tunti, mutta ei haittaa. Hitto, että mä olen ylpeä itestäni! Ja vaikka maaliin tullessa taisin sanoa jotain sellaista, että never again, niin pikkasen tuolla jo takaraivossa ajatus kytee... Mitä jos treenais juoksua? Mihin aikaan pääsis jos olis oikeesti hyvässä kunnossa?

Mr S sanoi, että ens keväänä sitten puolmaraton. Siihen en ihan vielä lupaudu, mutta ei ikinä saa sanoa ei ikinä.

Jos nyt taas aktivoituis ton salillakäynnin kanssa, ehkäpä vuoden päästä voisi yrittää vähän parempaa aikaa ;)

Niin ja se aika oli siis 1h 27min 12s

Saimaannorppana

Arki on kivaa, rutiinit on jees ja ennenkaikkea dagis on aivan loistokeksintö vilkkaalle nelivuotiaalle pojalle! Huh, että oli pitkät seitsemän viikkoa. Oli kyllä toisaalta melko mukava loma myös.

Viimeinen lomaviikko vietettiin Saimaalla, vuokraveneellä. Onneksi pikkusiskolisko oli mukana, muuten olis voinut hermo palaa pahemman kerran. Nyt oli lisäpari käsiä, silmiä ja jalkoja mukana. Kiitos hälle siitä <3 div="">

Lähtö tapahtui Lappeenrannasta, puolivälissä reissua Savonlinnassa vietettiin U:n synttäreitä ja takaisin palattiin Lappeenrantaan. Kukaan ei kertaakaan ollut yli laidan (paitsi yksi kroksi ja sekin saatiin pelastettua), rantautumiset ja laituriinkiinnittymiset hoitui hyvin ja venekin säilyi ehjänä :)

Veneellä kävi vieraitakin, anoppi ja appiukko tuli Savonlinnaan juhlimaan U:ta ja toisena päivänä kaveri tyttöystävänsä kanssa ajoi Imatralle ajellakseen muutamia tunteja meidän kanssa. 

Taisi kasvattaa tuo reissu vaan mr S:n venekuumetta :/ ehkä ei just nyt oo aika hommata venettä, ens kesänä saattaa olla hieman tekemistä M:n perässä juoksemisessa...

Katellaan taas vaihteeks yhtä tonttia. Helsingin puolella olis, katotaan nyt tehdäänkö tarjousta. Alue on melko tuntematon kummallekin, mutta ihan hyvä fiilis tuli kun siellä ajeltiin eilen ja toissapäivänä. En vaan tiedä, olisiko musta yyhooksi kuitenkaan, kun mr S olisi koko ajan töissä ja raksalla. Saa nähdä, mitä tästä nyt tulee.

Nyt rutiini vaatii laittamaan ruokaa lapsille:) (eli M kiljuu niin kovaa ja korkealta, ettei voi olla tietämättä, että hänen kuninkaallisella pallopäisyydellänsä on NÄLKÄ!)

Lomahommeleita

Ruotsinmaalla käyty, elukoita nähty. Bamse taisi jäädä läheltä näkemättä, mutta eipä tuntunut haittaavan. Palautetta Slussenin Hiltonista annettu ja koko johtoryhmä siellä suunnalla odottelee innokkaana meitä takaisin asiakkaakseen :/ Hienosti kyllä hoitivat palautteen, pitänee suunnitella joku aikuisten retki Tukholmaan. Oli mukavanoloinen hotla noin muuten.

Kaveripariskunta saateltu avioliiton satamaan, olipahan hyvät bileet! Mr S suoriutui bestmanin tehtävistä kunnialla, oli niin komeena puvussaan. Jopa tanssahteli pariin otteeseen vaimonsa kanssa <3 p="">
Viikon verran 'vaan oltu', toinen viikko samanmoista edessä. Ollaan tosin koluttu Espoon kahviloita ja pitänee vielä parit muut paikat tsekkailla.

Niin ja niitä solmuja pitää alkaa harjottelee n-y-t nyt! (Tai siis heti huomenna, tänään meen ensin duunikavereiden kanssa syömään ja siitä siskoitten kanssa iltaa jatkamaan. Mutta huomenna on päivä uus:))

Se liikkuu

Meiän vauva on jo pitkään päässyt ympäri lattioita pyörimällä, mutta eilen päätti sitten ottaa perinteisemmän lähestymisen tähän liikkumisasiaan. Hitaasti, mutta varmasti lähti ryömimään. Kohti mun lakattuja varpaankynsiä :) Ne olis ollu ihanaa saada meinaan suuhun, nakerrella hieman. Meillä ei tule olemaan yhtään ehjää puista huonekalunjalkaa ton monsterin jäljiltä. Kaikkea se järsii menemään.

Ollaan lomailtu nyt lasten kanssa reilu kolme viikkoa, perjantaina mr S liittyi myös meihin lomalaisiin. Eilen jo tosin ärähdin, että olis paljon helpompaa, jos se ei olis kotona. Kun sillä on niin paljon projekteja ja asioita hoidettavana, että joutuu koko ajan lapsia vahtimaan etteivät mene sotkemaan herran juttuja... No, kyllä tää tästä. Ja huomenna lähdetään reissuun! Mennään Kolmårdeniin. En oo ikinä käynyt, eikä ole sen vertaa edes kiinnostanut että olisin ollut tietoinen, millainen paikka varsinaisesti on. Tänään vähän googlettelin ja näyttää oikein mainiolta lomakohteelta:) U odottaa erityisesti Bamsen näkemistä. Ehkä nyt jo uskaltaa mennä kymmentä metriä lähemmäksi hahmoja? Vähän on ollut arka poika tuollaisten asioiden suhteen.

Jotenkin arki (loma siis) rullaa tällä hetkellä melko ok, niin eipä ole kummempia kirjoitettavia. Kaikki hyvin. Toistaiseksi.

Yläkerran remppa hyvällä mallilla, kohtahan sitä pitää alkaa miettimään että missä sitä seuraavaksi haluais asua? Ehkä sitten loman jälkeen... Ainakin sellaisessa paikassa, jossa olis vähän enemmän lähistöllä noita pokemoneja :D (kyllä, olen hurahtanut ja harmittaa vietävästi, että lähialueet on tyhjinä moisista örkeistä, U kun ei vielä jaksa kovin pitkiä lenkkejä edes pyöräillen tehdä. Itse käppäilisin mielellään vähän pidemmällekin).

Mr S komensi U:ta äsken: 'Eikö tullut maha täyteen ruoasta?' U: 'Sain myös jälkiruokaakin, jätskin!' mr S: 'No eikö tullut maha täyteen?' U:'???' mr S: 'no kun pitää syödä räkää! Miksi sä syöt sun räkää?!' U: 'Koska se palantaa vastustuskykyä!'

Me mr S:n kanssa vedet silmissä hihitettiin U:n vastaukselle. Eipä tohon nyt voi oikein mitään sitten sanoa...