Sakset

U oli epäilyttävän hiljaa aamusella, kun oli karannut keittiön puolelle. Oli työntänyt tuolinsa tiskialtaan luo ja sieltä kurottanut sakset. Yllättävän helposti luopui tästä aarteestaan, totesi varmaankin, että tylsä lelu, kun ei vielä pienen kädet riittäneet niitä aukomaan.

Osuipa sopivasti tämän päivän otsikko. Kiitos U :)

Nipussa

Oma
tupa, oma lupa. Jostakin syystä se ihan vihoviimeinen itsenäistyminen/aikuistuminen tuntuu olevan vieläkin tekemättä. Vaikka on oma perhe ja kaikki, niin jostain syystä sitä ajattelee liikaa sitä, mitä muut ajattelee. Hullu, mikä hullu. Pakko vaan elää omaa arkea, repäistä ne viimeisetkin lapsuudenperheen vaikutteet irti. Helpommin sanottu kuin tehty...

Tyrävyö
Jepajeen miekkosella oli melkoisen pitkään käytössä. Kyllä se raukka siitä kuulikin... Ton ystäväporukan vanhus :) vaikka eipä siitä uskoisi. Kai se tyräkin on jo parempaan päin.

Tenho
Suomifilmi. Jotain kummaa tenhoa niissä vanhoissa filkoissa, se puhe/laulutapa, naiivit käsikirjoitukset, filmitähdet. Liian harvoin tulee katsottua näitä. Onneksi joskus Yle näitä vielä näyttää, puolivahingossa tuli äippärillä vanhoja tenhoavia elokuvia katsottua.

Nuttura
Näin lauantaina kampaajaa, jolla kävin muutamia kertoja silloin, kun mun oma kampaaja oli äitiysvapaalla. Totesi, että kyllä tää lyhyt on paljon parempi kuin se 'pitkä', josta hädintuskin sai nutturan väännettyä. Kyllä lyhyt tukka on enemmän mua. Eipähän ainakaan pääse liian kireä nuttura kiristämään.

Omega

rasvahappo, raamatullinen sana, ei nyt irtoo mitään tarinaa tästä. Loppu.

Päänsärky

tämähän sattui. Täräytin toissapäivänä pääni oikein kunnolla (ja todistetusti sattui, koska tuli vertakin) kaapin oveen. Ihan itse olin sen oven jättänyt auki. Mutta siis päänsärky jatkuu jo toista päivää tämän sattumuksen johdosta. Huomenna ehkä jo pää kunnossa (hah).

Syrjäsilmällä

kaikenlaista sitä voikin ihan vaan syrjäsilmällä havaita. Tälläkin hetkellä U touhuilee autoja (duploautojen kasausta), kylään tullut Nukka-hauva lähti juuri ovelle ja telkkarissa amisheja. Vaikka kai suurin osa tästä havainnoinnista tapahtuu kuuloaistimusten perusteella. Jossain (telkkarissa?) mainittiin ääreisnäön merkityksestä. Oli aika merkittävä havainnoinnin väline. Tosin todella epätarkka, mutta esimerkiksi lähestyvän vaaran huomioimiseen elintärkeä.

Syrjäsilmällä kai tätä elämääkin on välillä katseltava. Epätarkasti, mahdolliset lähestyvät vaarat vain huomioiden.

Vilkku

mua sitten sylettää suunnattomasti, jos vilkkua ei osaa näyttää/käyttää. Mikä ihme siinä voi olla niin vaikeeta? Tai se, että ensin jarrutetaan vauhti lähes nollaan ja sitten, kun on jo kääntymässä, muistetaan laittaa se vilkku päälle. Jostain syystä se vilkku siihen autoon on laitettu! Kuinka paljon helpompaa ja leppoisampaa olisi liikenteessä, jos kaikki olisi samanmoisia loistokuskeja kuin minä ;)

Kaukainen

sydäntä lähellä, mutta fyysisesti kaukainen. Pikkusiskolisko. Mun rakasparas. Toivottavasti pian taas nähdään!