lunta tulvillaan...

onneksi kohta päästään vähän lumettomampaan maisemaan. Alkaa tursuilla jo korvista ulos tää valkoinen moska, jota vaan lappaa lisää koko ajan taivaalta.

Laiskottaa, ei tekisi mieli mennä tänään lauleskelemaan... mutta ensi viikkokin jää väliin. Kattoo nyt sitten, jaksanko vai enkö jaksa. Nukuin todella levottomasti, kuunnellen mr S:n tuhinaa, se kun nukahti sekunnissa iltajumpan jälkeen.

Aamulla oli ylläripylläri raksamiehet ovella (minä suihkunraikkaana miltei vaatteitta). Mr S unohti mainita, että ovat tulossa katsomaan vikalistan korjattavia juttuja. No, sainpahan vaatteet nopeesti niskaan =)

Eilinen meni suht hyvin, mutta oli kyllä niin rankkaa, että meen kotiin nukkumaan tästä kun pääsen lähtemään. Eli ei kuoroa tänään.

jänskättää

vanhempien tapaaminen tänä iltana. Viisi vuotta seurustelua takana, eikä mitään luonnollista tapaa, jossa olisi voinut vanhukset toisilleen esitellä. Nyt sitten tehtiin tapahtuma (mr S:n synttäri/tuparisysteemi) pelottaa. Meidän äiti kun on vähän mitä on... kaipa se osaa käyttäytyä. Se vaan välillä päästää suustaan ihan mitä tahansa. Ja jos niin pääsee käymään, niin mr S:n äiti lataa kyllä varmasti täysillä takaisin. Että sellaista.
Jännittää myös perjantai. Molemmilla niin kauhea kiire/stressi/härdellibordelli ollut päällänsä tässä jo muutaman kuukauden, että matka/loma on oivallinen paikka purkaa kaikki paska mitä tässä on kertynyt. Sitä on jonkin verran... Ehkä yritetään keskustella rakentavasti jo vaikka ennen vegasiin pääsyä. Lentomatka on aika pitkä, sitäkin voi tietenkin käyttää hyödyksi.

Mä teen tänään vanhuksille tomaattibruchetat (oli hyvät lauantaina, jatkan samalla linjalla), pääruoaksi pestolohta ja jotain pakastevihannessysteemiä. Jälkkäriksi pakasteesta minttusuklaakakku ja vaniljajädeä. Eiköhän noita sen verran oo jo noita syömisiä, ettei tartte niin kauheesti edes keskustella ;)

Paco on melkoinen riiviö. Meni tepastelemaan telkkarin päälle, katoin touhua hieman epäillen, tietäen, että kohta sattuu jotakin. No, ei kestänyt kauankaan, kun kuulu melkoista rapistelua, eikä herra Paco pacolaista näy missään. Oli tippunut telkkarin taakse (telkkari on sellaisessa kirjahyllyssä, joten ei ole kovin paljon tilaa siellä telkkarin takana). Joutui hieman kallistamaan telkkaa, että Paco pääsi johtoja pitkin kipuamaan takaisin ihmisten ilmoille. Varsinainen.

Nyt kerjää rapsutuksia tässä näppiksellä, on se aika ihana=)

sunnuntai-ilta

vietettiin eilen mr S:n synttäreitä, kummipojat ja heidän vanhempansa olivat kylässä. Mä tein ruokaa ja hyvää ruokaa teinkin. Alkupalaksi tomaattibruchetat ja mozzarellasalaatti, pääruoaksi pihvit ja kerma-juusto-valkosipuliperunat, jälkkäriksi se suklaatuorejuustokakku. Nam. Kerrankin onnistuin ja kaikki ruoat onnistui hyvin ja kaikkee.

Kaupassa jouduin käymään yksin ja ilman autoa. Oli hieman pähkäilyä niiden kuuden muovikassillisen ruokaa ja juomaa kanssa, mutta sittenpä keksin. Muutama räkänokka poika seisoskeli siinä kaupan edessä, hengaili vaan. Maksoin niille muutaman euron, niin nepä kantoi mulle ne kassit kotiin. Oon kyllä viksu.

Mulla oli eilinen vähän rankka jostain syystä, oli sellainen olotila, että ihan kohta alan itkemään (syystä ei mitään havaintoa), joten olin varmaankin hieman vaisuna. No, ehkä noi ymmärsi, että aina ei voi olla happyhappy. Kummipojat olivat oikeinkin suloisia.

Perjantaina illalla käytiin mr S:n kanssa leffassa, katottiin Shutter Island. Oli ihan hyvä, vähän vaati pään käyttöäkin, joka oli kyllä hyvä juttu. Tänään tilattiin pizzaa, kateltiin Hangover ja siitä sitten otettiin idioita tulevaan Vegasin matkaan ;) ens perjantaina lähdetään! Jos vaan kestetään sinne asti, mr S on ihan burnoutin partaalla työjuttujensa kanssa, eikä mullakaan nyt ihan kaikki käet kuku. No, kyllä tää tästä.

Niin ja nyt oon siis töissä... teen vähän kouluhommia ja siinä sivussa pari mittausta. Ei ihan välttämättä juuri parasta hommaa näin pikku kanuunassa.

ihana sää

lähdin fiksuna tyttönä tänään mekossa ja melkoisen ohuissa sukkiksissa töihin. Nyt ei huvita lähteä täältä pois, kun pitää mennä ulos. Niin siis mikä sään mukaan pukeutuminen? Mä päätin eilen illalla, että haluan just nää vaatteet päälle tänään. Siinä vaiheessa ei mikään talven pahin lumimyräkkä mua kiinnosta.

Niin siis paitsi just nyt kiinnostaa. Sen verran, että melkein tekis mieli tilaa taksi. Ehken sentään. Menis tän päivän palkka varmaan siihen kyytiin. Nyt jos oon fiksu tyttö, niin kurkin tuolta ikkunasta vaan, että miten noita busseja menee, etten joudu odottelemaan pitkään pysäkillä.

Kaupan kautta kotiin, päätin tehdä mr S:lle suklaa-tuorejuustokakun. Ilman liivatetta. Inhoan yli kaiken liivatteiden kanssa sotkemista, koulussakin onnistuin jotenkin välttämään lähes kaikki liivatetta vaativat työt. Mutta löysin onneksi sellasen ohjeen, johon sitä ei siis tarvita. Oon ennenkin tehnyt tolla ohjeella, tulee niin hyvää.

aurinkoa

miten voi yks auringonpilkahdus tehdä maailmasta (ja ihmisestä) niin paljon paremman? Hymy herkässä, energiaa vaikka muille jakaa ja kaikkea sitä, mitä pitkä, pimeä talvi tuntuu syövän. Kevät. Ihan kohta, oikeastaan jo.

Eilinen meni mukavasti, kummityttö on iso. Tytön vanhemmat omat itsensä, mukavia ihmisiä, joita tulee nähtyä liian harvoin. Oli heilläkin ollut omia murheita ja ongelmia, onneksi olivat niistä selvinneet kunnialla.

Tänään oon yksin (Pacon kanssa=)) kotona, pesen pyykkiä uudella valtavan kokoisella koneella, ehkä silitän, lauleskelen singstaria ja syön irttareita. Kotimatkalla koukkaan ostoskeskuksessa katselemassa, josko mr S:lle löytyisi jotakin synttärilahjaa. Toivomuslistalla on:
1. Creme brulee -setti (siis astiat ja polttolamppu??)
2. Ruuvimeisselisarja, alkaen ihan pienimmästä torxista. (sanoin, että saa, jos suostuu vanhoista luopumaan)
3. saappaat

Ehkä ensin kuitenkin päikkärit=)

eteenpäin

(sano mummo lumessa, ja sitä luntahan riittää). Sain viestin toisen kummipojan (Lucan) äidiltä, Luca on tänään kääntynyt ensimmäisen kerran selältä vatsalleen. Toinen kummipoika (Travis) lähti tässä ilmeisesti ihan tällä viikolla jo enemmän liikkeelle, alkoi ryömimään. Kohta ei pysytä kummankaan perässä enää=). Ihania kyllä tollaset lapset, joiden elämässä saa olla vähän enemmän mukana. Tänään tosiaan kummitytölle kyläilemään, tarkoitus olisi hieman ryhdistäytyä, viimeksi nähnyt tyttöä n. viisi vuotta sitten. Hullun nopeasti vaan aika hurahtaa.

Siskonpojat (kohta 12 ja 9 -vuotiaat) olivat viime viikolla käyneet ihan keskenänsä suuressa kauppakeskuksessa, bussilla menneet seikkailemaan. Oli hauskaa kuulla, mitä olivat tehneet ja olisi niin ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa seurailemassa poikien toilailuja. Vastahan siskonpojan kanssa kateltiin ohiajavien autojen merkkejä (osas kaikki automerkit sekä -mallit jossain vaiheessa, jopa sellaiset, joista mä en ollut kuullutkaan aiemmin). Nyt on jo iso poika.

Viime viikonloppuna, kun mentiin viettämään siskon nelikymppisiä, tuli ihan omituinen olo. Sellainen, että odotti näkevänsä siskon vauvan. Mutta kun kellään siskolla ei ole mitään vauvoja enää. Hmmm... olisikohan jollakulla jotakin kerrottavaa? Tuskinpa. Perhe taitaa odottaa, että me lisäännytään seuraavaksi. Mutta eihän sellaiselle ole aikaa! Taas nimittäin siintää muutto lähitulevaisuudessa, sunnuntaina käydään katsomassa yhtä taloa, joka tuntuu viehättävän kumpaakin melkoisen paljon.

Katsotaan.

surusilmä on vaiti ei liiku, muiden tahtiin ei keinunsa kiiku

jotenkin vaan haikeanvaikea olotila. Toivoo, että olisi jo pari vuotta eteenpäin, että pääsisi tästä jonkinsortin rämpimisestä. Eikä todellakaan sovi juu blogin otsikkoon. Tiedetään.

Ajoin perjantaina Suursuon sairaala-alueen ohi bussilla. Muistui mieleen Mamma, äidinäiti. Vietti elämästään viimeiset kahdeksan vuotta siellä sairaalassa, mä muistin ne viikottaiset käynnit, sen hajun, ne hiljaiset vanhukset. Tuli ikävä. En edes tiedä ketä. Ei tietääkseni ainakaan Mammaa. Ehkä sitä, että sai siellä tv-huoneessa olla hetken rauhassa, hiljaista taustahöpinää lukuunottamatta. Käytiin sellaiseen aikaan yleensä, että telkasta tuli Narnian tarinat. Sitä lumoutuneena katselin, tuntien lievästi huonoa omatuntoa siitä, etten katsonut Mammaa. Mutta eihän se edes tiennyt, kuka mä oon. Äidinkin tunnisti vain ensimmäisinä vuosina.

Lievää alakuloa/pahanolontunnetta ilmassa.

Huomenna käyn moikkaamassa kummityttöä, jolla oli synttärit eilen. Täytti jo yhdeksän. Aika vaan menee, enkä mä saa oikein mitään aikaiseksi.